Voi hyvin.
A. Kivi.
Aleksis Kiven viimeisestä ajasta ja kuolemasta.[10]
Vuodenvaihe palauttaa aina mieleen onnettoman runoilijamme muiston, joka vapautui elämän taakasta vuoden viimeisenä päivänä 1872. Siitä on nyt vierinyt 34 vuotta. Tämä luku ei ole niitä tasaisia, jotka tavallisesti antavat aihetta riemujuhliin ja muistelmien esittämiseen, mutta kuitenkin tahdon kertoa muutamia piirteitä Aleksis Kiven viime ajoista. Laatuaan ne ovat niin vähän riemullisia, että niitä ei kannatakaan säästää riemuhetkeen, vaikka ne kenties eivät sentään ole aivan arvottomia vainajan kokonaiskuvaan nähden.
I.
Kevättalvella 1871 Kivi tuotiin Helsinkiin hoidettavaksi. Ensiksi hän oli uudessa klinikassa ja myöhemmin Lapinlahden hulluinhuoneessa.[11] Edellisestä paikasta hän kirjoitti kaksi ruotsinkielistä kirjettä neiti Charlotte Lönnqvistille Siuntioon, jonka luona hän oli asunut viimeiset 7 vuotta. Lukuisista korjauksista päättäen on jälkimäinen näistä kirjeistä suurella vaivalla kirjoitettu, vaikka itse käsiala ei ole huonoa. Kirjeet, joista edellinen on kokonaan päiväämätön, ovat keväältä 1871.
Hyvä Charlotta!!
Suurimmalla kiireellä Riikan odottaessa. — Älä puhu suurempien suunnitelmien unohtamisesta. — Pian kirjoitan laajemmin, ja olisin sen tehnyt aikoja sitte, jollen olisi ollut niin sairas. Et voi uskoa kuinka olen kärsinyt näinä aikoina. Kaikki toivo on jo ollut raukeamaisillaan. Usein on minusta ollut kuin ei olisi elämässä enää mitään, joka houkuttelisi minua jäämään tänne. Mutta kenties voi vielä käydä paremmin. — Voi hyvin! Pian kirjoitan.
Alexis.
Helsingissä 12 p. toukokuuta; Charlottan päivänä.