Seuraavat kirjeotteet ovat kevätpuolelta 1873: (11/3) "Teen työtä kuin orja 1/2 7:stä aamulla 1/2 9:ään illalla. Kristoffer [Cronström], [E. A.] Benzelstjerna, [W.] Churberg, [O.] Lilius ja minä olemme alkaneet ottaa tunteja englannin kielessä Sir Kleineh'n luona. Eihän minulla oikein olisi aikaa siihen, mutta ajatukseni ovat yhä kiintyneet Itämaihin, ja jos sinne pääsen, on englanti välttämätön. — — En tiedä vielä mihin menen kesäksi, kenties Lohjalle. Muuten viihdyn varsin hyvin omassa huoneessani [Tollanderin talossa Hakasalmen kadun varrella], jossa minulla nyt on oma pulpetti ja oma kahvikeitin, jonka sytytän klo 6 aamulla. Kahvini on erittäin hyvää, ja olen terveempi kuin ennen tehden työtä seisoen".[71] — (26/3): "19 p. syntymäpäivänäni, oli minulla julkinen lisensiaattitutkinto. Samana päivänä näyteltiin ensi kerran Nervanderin 'Kungabarnen'. En olisi voinut kuvitella, että yleisö vastaanottaisi uuden kappaleen niin äärettömän kylmästi. Epäilemättä on siinä monta heikkoa kohtaa, mutta on siinä myöskin monta loistavaa, se on kieltämätöntä ja on tunnustettukin. — Uskallan olla sitä mieltä, että kappale ansaitsee huomiota, vaikka yleisö ei ottanut sitä oivaltaakseen. — Olen jo alkanut kirjoittaa uutta väitöskirjaani, joka on oleva edellisen jatko."
Keväällä olivat maisterinvihkiäiset; lisensiaatteja oli vain kolme, Tullus, Jahnsson ja T. Aminoff, joten he eivät voineet ajatella vihkiäisten kustantamista. He siis lunastivat diploominsa ilman juhlallisuutta, ja ensinmainittu kertoo vihkiäispäivänä esiintyneensä tohtorihatussa. Sittemmin hän 17/6 "kirjakuormansa kanssa" lähti Lohjalle asettuakseen Virkbyhyn asumaan, samaan paikkaan, missä työ edellisenäkin suvena oli hyvin sujunut. Sieltä hän kirjoittaa sisarelleen (31/7): "Elän taas kokonaan työssäni, ja aika kuluu nopeasti. Dosenttuuri-väitöskirjani on välttämättömästi tänä lukuvuotena tuleva valmiiksi. Ensi keväänä ryhdyn ponnistuksiin saadakseni matkustaa Itämaille. Jos vain saan olla yhden tai pari vuotta siellä ja pysyn terveenä, niin on kaikki käyvä hyvin. Kumminkaan eivät harrastukset koskaan lopu. Mutta onhan työ elämän oikea ilo." — Muuten Tullus hartaasti odotti Waldemaria, joka oli ilmottanut tulevansa elokuun keskivaiheilla — "eivät muut kuitenkaan ymmärrä minua niinkuin omaiset".
Syksystä 1873 vuoden loppuun 1874 ei ole olemassa muuta kuin kaksi sisarelle kirjoitettua kirjettä, joissa Eneberg puhuu yksityisestä elämästään. Toisessa (12/4 1874 — sama kirje, josta jo ennen, siv. 334, on muutamia rivejä otettu) hän sanoo koko lukukauden olleensa enemmän kuin koskaan ennen toimiensa sitoma. Paitsi tunteja, joita hänellä vielä oli koulussa, oli hän ottanut vaivalloisen tehtävän valmistaa erään nuorukaisen ylioppilastutkintoon, ja sitte väitöskirja. Yhteen aikaan kevätpuolella hän oli jo suostunut vastaanottamaan erään lehtorinsijaisuuden normaalikoulussa varmassa toivossa, että myöhemmin tulisi saman viran vakinaiseksi haltijaksi. Syynä siihen oli kai se, että kuvittelut professorinpaikasta yliopistossa olivat niin epämääräisiä ja että epävakaisen taloudellisen aseman tuottamat huolet häntä vaivasivat. Kumminkin hänen ystävänsä yliopistossa saivat hänet vieläkin luopumaan varman tulevaisuuden toiveesta ja edelleen antaumaan tieteelle. Hän oli, kertoo hän, hakenut Aleksanterin stipendiä lähteäkseen Parisiin ja Lontooseen — ei kuitenkaan välittömästi jatkaakseen entisiä töitään, vaan tutkiakseen nuolenpääkirjoitusta.
Mitä tämä tutkimussuunnan käänne tiesi, sitä Tullus ei lähemmin sisarelleen selittänyt, mutta se johtui siitä, että juuri tähän aikaan meilläkin oli melkoista huomiota herättänyt arvelu, että eräs nuolenpääkirjoituksissa tavattu kieli ehkä oli suomalaisen kieliryhmän sukua. Ei ainoastaan kielentutkijat, kuten Lagus, Otto Donner y.m., vaan muutkin tiedemiehet, niinkuin etenkin Yrjö Koskinen, jopa suomalaisuuden harrastajat yleensäkin katsoivat erittäin suotavaksi, että joku meikäläinen ryhtyisi kysymystä selvittämään. Olisihan se kumminkin merkillistä, niin kuviteltiin, jos muinaisesta Assyriasta, tuosta inhimillisen sivistyksen vanhimmasta kotimaasta, saataisiin joitakin tietoja Suomen suvun esivanhemmista! Nämä kuvittelut ovat sittemmin osottautuneet turhiksi, mutta tietenkään ei arvotuksellinen kysymys voinut olla viehättämättä Enebergiäkin, varsinkin kun hän käymällä siihen käsiksi tiesi itselleen avautuvan tien kauan ikävöimilleen itämaille.
Eneberg sai kuin saikin Aleksanterin stipendin, julkaisi syksyllä väitöskirjansa dosenttuuria varten, ehdotettiin kohta sen jälkeen (ja nimitettiin 17/1 1875) itämaisten kielten dosentiksi ja lähti joulukuulla matkalleen. Sitä ennen hän kuitenkin — varmuuden vuoksi! — oli hakenut kreikan kielen lehtorin virkaa Viipurin lyseessä, ja 1/4 1875 Lagus kirjoitti Parisiin Synnerbergin ilmoittaneen, että hänet oli lehtoriksi nimitetty.
V
Viimeinen matka 1874—76.
Parisissa Enebergin tuli kuuluisan Oppertin johdolla perehtyä nuolenpääkirjoitukseen sekä yleensä niihin kysymyksiin, jotka olivat yhteydessä siihen kohdistuvien tutkimusten kanssa. Hänen sieltä kirjoittamistaan kirjeistä Waldemarille näyttää vain kaksi säilyneen, ja niistä ovat lähinnä seuraavat otteet.
(Uudenvuodenpäivänä 1875:) "Leipzigissä viivyin kolme päivää seurustellen vanhojen ystävien ja tuttujen kanssa. Ihmiset siellä olivat erittäin kohteliaita. Varsinkin osotti Fleischer semmoista ystävällisyyttä minua kohtaan, etten olisi voinut sitä odottaakaan. Keskiviikkona 16 p. saavuin tänne, ja jo seuraavana päivänä muutin nykyiseen asuntooni Rue Bonaparte 27, jossa sinäkin lienet asunut. — — Oppertin luona kävin joku päivä tuloni jälkeen. Minulla oli Fleischerin antama suosituskirje, ja se kai vaikutti, että hän kutsui minut päivällisille. Muutenkin on hän kohdellut minua erittäin ystävällisesti. Hän luennoi kaksi kertaa viikossa Collége de France'ssa, ja tietysti kuuntelen molempia luentoja. Toinen koskee seemiläistä, toinen turaanilaista nuolenpääkirjoitusta. Oppert näyttää olevan täysin vakuutettu meidän kielemme sukulaisuudesta tämän murteen kanssa. Olen vähin koettanut kykyäni selittää ihmeellisiä merkkejä, mutta luonnollisesti olen päässyt vain hiukan eteenpäin. Kuitenkin Oppert luulee, että minä jo kolmen kuukauden päästä olen melkoisesti asiaan perehtynyt. — Tarpeellisiin kirjoihin tulee minulta menemään paljon rahaa. Täällä ei saa lainata kirjoja, vaan ainoastaan kirjastoissa käyttää. Minulle, joka olen tottunut omassa kamarissani penkomaan kirjojani, ei se riitä. Sitä paitsi on minun ajateltava apukeinoja, joita kotia tultuani voin käyttää. Kaiken tämän vuoksi täytyy minun elää ylen säästäväisesti. Asiani ovat nyt sillä kannalla, että minun on tultava toimeen kesäkuuhun asti 1500:lla frangilla, s.o. 300:lla frangilla kuukaudessa." —
Vaikka Tullus myöntää suurkaupungin loiston häntä monasti häikäisevän, ei Parisi miellyttänyt häntä enemmän kuin ennen Pietari. Eikä ihme, kun ajattelee kuinka hänen tapansa oli kokonaan antautua työhönsä. Nauttiakseen Parisin elämästä olisi hänen pitänyt voida päiväksi tai viikoksi tai kuukaudeksi irtaantua tehtävästään ja vakavasta, mietiskelevästä luonteestaan, mikä oli mahdotonta. Eikä hänellä ollut siellä ainoatakaan ystävää, jonka seuraan olisi halusta liittynyt. Sentähden hän kirjoittaakin: "Huvitukset, joihin olen ottanut osaa, ovat todellisuudessa enemmän vaivanneet minua kuin tuottaneet oikeaa huvia. — Sinun tulee tietää, että täällä ei ole vähemmän kuin 11 suomalaista. Jouluaattona olimme kaikki yhdessä. Minä olin ainoa fennomaani joukossa. Kuitenkin pidän melko paljon useasta, niinkuin Lindholmista, Beckeristä ja Edelfeltistä. Rafael Hertzbergilläkin, jonka usein tapaan on hyvät puolensa, kun ymmärtää hänet semmoisena kuin hän on. — Usein tuntuu minusta tyhjältä kaiken loiston keskellä. Tahtoisin mielelläni jälleen olla kotona. — Päämäärääni tahdon [kuitenkin] kaikin voimin ajaa takaa, ja minä toivon todella voivani saada jotakin toimeen." — Ja sangen pian hän saikin päästä kiinni, niinkuin on tapa sanoa. Hän näet kirjoittaa 28/3: "Opintoni edistyvät jotakuinkin. Olen vähitellen alkanut ymmärtää juonikkaita merkkejä. Kuukausi sitte ryhdyin itsenäisesti selvittämään muuatta pitempää kirjoitusta [sittemmin julkaistu nimellä: Inscription de Tiglat-Pileser II]. Lähestyn jo loppua, mutta juuri se on epätoivoisen vaikeata. Minulla on juuri ollut edessäni pari riviä, josta tuskin olen sanaakaan ymmärtänyt. Semmoisissa paikoissa, jommoisia kuitenkin on ollut vain aniharva, tarvitaan tietysti Oppertin apua, joka onkin minulle tarjona. Siinä se on täälläoloni suuri etu, että olen lähellä etevintä nuolenpääkirjoituksen tutkijaa. Sitä etua tulee minun käyttää niin kauan kuin mahdollista, syystä että se ei enää palaa." — —