Ja ehkä nousee laulu kielistä kauniimmalla, joka on vihkivä Suomen kansan sen elämän korkeimpaan tehtävään.
Tuskatta lepään sentään alla kummun, kuuntelen vain, miten päivän riemu rientää sen ylitse.
Mutta kerran, kerran nousisin kuitenkin mielelläni haudasta, tervehtiäkseni Suomen tähteä, nähdäkseni sen valoisaa kulkua.
Silloin kun vuorilta raikuu elämämme korkein sana, kun Saimaan rannoilla huuto kaikuu: Vapaa on isiemme maa!
[68] Tarkotus oli se, että Enebergin tuli omaksi edukseenkin ministerivaltiosihteerin, kreivi Armfeltin luona puolustaa itämaisten kielten asiaa. Lagus syytti näet Armfeltia siitä, että Strandmania ei oltu nimitetty professoriksi, vaikka konsistori oli pannut hänen ehdolle. Kirjeen sävy on tässä kohden hyvin kiivas: "Nyt on paholainen oikein irti meitä kaikkia vastaan — — Kothen on viaton — ja se ilahduttaa ja rauhottaa minua."
[69] Ks. Muoto- ja muistikuvia II, s. 250.
[70] Muutostaan Hagmanin luokse Eneberg (18/3) kirjoittaa Lagukselle: "Mitä parooni Kothenilla mahtaa olla Hagmania vastaan, sitä en tiedä. Kuitenkin hän varotti minua liittymästä häneen. Luultavasti on fennomania kysymyksessä. Kun minä sentään pidän paljon Hagmanista, ja minulla täällä myöskin on parempi tilaisuus puhua saksaa ja venäjää, niin olen onnellinen saadessani asua täällä ja toivon, että parooni Kothen, jos hän tietäisikin, etten tässä kohden ole noudattanut hänen määräystään, ei sentähden vastustane pyyntöäni apurahan pidennyksestä. — Suomalaisessa seurakunnassa on, niinkuin aina kuuluu olleen laita, puolueita; luonnollista on, etten minä sekaannu niihin." —
Tähän Lagus (10/5) vastasi hyvin järkevästi: "Hupaiset epäilyksesi seurustelusi johdosta Hagmanin kanssa eivät ansaitse muuta kuin naurua. Onko sitte Hagman niin vaarallinen viettelijä?! Voisithan joutua pahempienkin ihmisten seuraan kun rehellisten isänmaanystävien. Tervehdi häntä ja muita ystäviä!"
[71] Kävin kerran Tulluksen luona samassa huoneessa, josta hän kirjeessä puhuu. Koska käynti ei ollut aivan yksityistä laatua ja koska sitä paitsi Lagus on Enebergille kirjoittanut seikasta, joka sen aiheutti, tahdon siitä lähemmin kertoa. — Nähtävästi viimeisessä kirjeessä, jonka Eneberg ennen lähtöään Lontoosta itämaanmatkalleen sai suosijaltaan, tavataan seuraavat rivit (21/1 1876): "Inskriptsioni-puheeni toissa päivänä näyttää herättäneen mieltymystä. En oikeastaan tiedä mikä siinä on nuoria miellyttänyt, sillä kyllä siinä voidaan lukea paljon rivien välistäkin. Olen aina suutuksissani [jag förargar mig alltid] siitä, että ne pyyhkivät ehdotukseni kirjoitukseksi ylioppilastalon julkisivulle: 'Patria concors filiis concordibus', sillä he ovat alati juuri sen muistutuksen tarpeessa." — Sitte seuraa vielä lause, josta näkee, että kirjoittaja piti silloista pohjalaisosakunnan jäsentä, J. L. Snellmania, syypäänä ehdotuksen hylkäämiseen. Enebergillä oli liian paljon muuta mielessään ruvetakseen asiaa selvittelemään; tulkoon selitys nyt jälestäpäin. — Minun on tunnustaminen, että se kirjoitus, jonka Snellman ehdotti toimikunnalle ja jonka tämä lopullisesti hyväksyi, nimittäin tuo tunnettu: "Spei suae Patria dedit" oli minun keksimäni. Mutta ennenkuin se esitettiin, menimme me, Snellman ja minä, yhdessä Enebergin luokse kysymään, oliko lause kielellisesti hyväksyttävä, s.o. kävisikö käyttää Spei sanaa niin konkreettisessa merkityksessä. Tullus tutki kysymystä vakavasti, ja hänen pöytänsä ja pulpettinsa oli täynnä sanakirjoja ja muita kirjoja, ennenkuin hän antoi myöntävän lausunnon. — Syy miksi Laguksen ehdotus oli meille vastenmielinen, oli yksinkertaisesti se, että vanhemmat ruotsinmieliset lakkaamatta syyttivät suomenmielisiä yksimielisyyden häiritsemisestä — koskaan myöntämättä sen vakaumuksen oikeutusta, joka sai nämät esittämään "häiritseviä" vaatimuksiaan suomenkielen oikeuksista. Edelleen oli jokaisen tuntema tosiasia, että isät olivat yhtä vähän yksimielisiä kuin pojat — samasta syystä. — "Isänmaan toivo"-sanat eivät meistä lainkaan sisältäneet (niinkuin parjaajat väittivät) itserakkautta — sillä onhan yliopiston nuoriso ainoastaan osa kansan nuorisoa, jonka käsissä maan tulevaisuus on — vaan omalletunnolle puhuvaa velvoitusta.
[72] Hynén oli 1869 Enebergin välityksestä ruvennut kotiopettajaksi vapaaherratar Munckin luona.