[81] Luultavasti tarkoittavat nämä sanat, että Cygnaeus, joskin turhaan, oli koettanut vaikuttaa Bergbomin hyväksi konsistoorin jäseniin.
[82] U. S. 1869 n:ris 59 ja 60.
[83] Emilie Bergbomin ansioksi on myöskin luettava lastenlehden "Pääskysen" perustaminen. Se tapahtui kokouksessa hänen luonaan 25 p. Lokak. 1870, johon oli kutsuttu rouva Godenhjelm, neiti Elisabet Avellan, herrat J. Krohn, V. Löfgren, Eliel Aspelin y.m. Näytenumero varustettuna "nuoren lyseistin" Albert Edelfeltin piirustamalla alkukuvalla, ilmestyi joulun aikana s.v.
[84] Kaunis ääni ja soitannollinen äly.
[85] U. s. (12/11 1871) lausui näistä teattereista ivallisesti: "Me emme puhu teatterista, sillä ruotsalaisessa 'kansallisteatterissa' käydään tätä nykyä paremmin mielenosoituksia varten kuin saadaksensa ylentävää ja ilahuttavaa nautintoa; venäläisessä ei käytäne ensinkään, kosk'ei tällä haavaa ole saatavissa mitään korkeita ja lihavia virkoja."
[86] Jos tahtoo verrata, mimmoinen taiteellisten tarkoitusten ohjaama teatterijohto on käsityöntapaisen suhteen, asetettakoon rinnakkain Åhmanin teatteriseuran repertoari täällä vuonna 1866-67 ja nykyinen. Totta on, että pari kuukautta tästä näytäntövuodesta vielä on kulumatta; mutta me epäilemme, tuleeko ne repertoaria suuresti rikastuttamaan. Åhmanilla näemme seuraavat klassilliset näytelmän tekijät edustettuina: Shakespeare 4, Schiller 3, Molière 4, Beaumarchais 2, Holberg 1, Oehlensohläger 1, mutta tämän vuoden repertoarissa ainoastaan yhden, Shakespearen, 2:lla näytelmällä. Hyvistä ulkomaan kirjailijoista oli Åhmanin repertoarissa: Björnstjerne-Björnson (2), Musset (2), Legouve (2), Banville (1), Sardou (2), Augier (1), Mosenthal (l), Brachvogel (1), Börjesson (2); kuinka kuivalta näyttää sen rinnalla tämän vuoden repertoari, jossa tavataan: Sardou (1), Björnstjerne-Björnson (1), Grillparzer (1), Börjesson (1). Ei kenenkään myös sopine sanoa, että hra Åhmanin näyttelijäseura oli köyhempi hyvistä taiteilijoista, ja yhteisnäytteleminen nyt ja silloin tuskin sietänee vertaamista.
[87] Sattuvin lauselma Dagbladin teatteriarvosteluista, jonka tunnemme — sanoo Bergbom eräässä vastakirjoituksessaan — kuulimme pari vuotta sitten. Eräänä päivänä kohtasimme yhden etevimpiä näyttelijöitämme hyvin alakuloisena. Kysymykseen mikä häntä vaivasi, hän vastasi toisella kysymyksellä: "Varmaankin näyttelin eilen roolini surkeasti?" — "Kuinka niin?" — "No, kun Dagbladi minua tänään kiittää, tietysti olin kovin epäonnistunut!"
[88] Muistona tästä polemiikista säilyi suomenmielisten kesken kauan "lentävinä lauseparsina" Dagbladin teatteriarvostelijan sanat Nicolain iloisen oopperan "Die lustigen Weiber von Windsor" musiikista "vakava ja vaikea" (seriös och svår) sekä vakavasta klassillisesta ohjelmistosta "tragedioja ja muita pitkäveteisiä kappaleita".
Seuraava tapahtuma teatterielämästä olkoon vielä kerrottuna, koska se hyvin kuvaa ajan kiihkoista mielenlaatua. — Pääkirjoituksessaan Bergbom oli maininnut teatterin johtokunnan Ida Basilierin sijaan palkanneen erään "neljännen tai viidennen luokan offenbachinlaulajattaren". Sanat tarkoittivat neiti P:tä, joka toista sataa kertaa oli ihastuttanut tukholmalaisia "Frihetsbrödereissä" ja Helsingissä niinikään menestyksellä oli esiintynyt samassa operetissa. Sitä vastoin hän ainoastaan puutteellisesti pystyi täyttämään Anna Page'n osaa juur'ikään mainitussa Nicolain oopperassa, jota näyteltiin niinä päivinä, jolloin Bergbomin kirjoitus ilmestyi. Mielenosoitukseksi Bergbomia vastaan alkoivat "teatterikalifit" (Fredr. Cygnaeuksen keksimä nimi teatterin kantavieraille) kuin riivatut taputtaa käsiään neiti P:lle, jopa heitettiin hänelle eräänä iltana 15 (!) kukkakimppua. Samana iltana päättivät muutamat suomenmieliset ylioppilaat tehdä kepposet innostuneille parterriherroille. Seuraavana iltana, kun ooppera jälleen annettiin, olivat he kaikki teatterissa, ja kun "kalifit" tapansa mukaan alkoivat taputtaa käsiään neiti P:lle, applodeerasivat ylioppilaat kahta kiivaammin. Eikä siinä kyllä, vaan samalla hetkellä kapellimestari Emanuel ojensi laulajattarelle — laakeriseppeleen, kaunis runo ohella. Kaunis runo oli kuitenkin liian kaunis. Kun se luettiin kulissien takana, heräsi aavistus että kaikki ei ollut oikein, ja pian siellä sekä "kalifien" piirissä tiedettiin, että kunnottomat fennomaanit olivat juonen alkuunpanijat. Ymmärtäähän mikä jupakka tästä syntyi! Miten he ovatkaan raakoja, huudettiin yhdellä suulla, häväistä pyhää laakeria, loukata viatonta tyttöparkaa j.n.e. — Kieltämättä oli yritys poikamainen, mutta keksintönsä innossa ylioppilaat eivät olleet ajatelleet, että neiti P:kin voisi siitä kärsiä, heidän juonensa oli tähdätty "kalifeja" kohtaan, joiden taideinnostusta tahtoivat ivata. Ja siinä he hyvin onnistuivat, sillä jollei runo olisi paljastanut vehkettä, ei laakeria — sen innokkaat kättentaputukset todistivat — olisi pidetty väärinkäytettynä.
[89] Nervander luopui kuitenkin jäsenyydestä sentähden, että hän Hufvudstadsbladetin teatteriarvostelijana tahtoi säilyttää itselleen täyden vapauden julkilausua mielensä uudesta yrityksestä.