Juuri tähän suuntaan suurikykyinen Lotten Raa ei ollut nähnyt Britan pohjalaista tyyppiä. Jos hän olisi nähnyt sen, hän olisi ymmärtänyt, että semmoisen naisen täsmällinen, aina itsetietoinen, aina selväjärkinen luonteenlaatu itse intohimossakin pysyy joissakin määrin tyynenä eikä koskaan tule haavemieliseksi. Hän oivalsi mainiosti keskittää lakoonisen sanan, mutta näytteli enemmän Maria Tudoria kuin Brita Skrifvarsia.
Rooli on vaikea, myönnän sen mielelläni, mutta ei mahdoton.
Erik Schriveriä varten en toivo parempaa esikuvaa kuin nerokas Fritiof
Raainme.
Richardsonin rooli meni aivan hukkaan — ja siihen nojaa kuitenkin antiteesi. Tämä mies on kalpea, mustapukuinen, synkkä, mutta voimakas sotilas, joka kädet ristissä, liikkumatta katselee menehtymiskohtausta, ja jäähtyy samassa määrässä kuin Brita lämpenee. Hän päättää alakuloisella, maailmaa ylenkatsovalla hymyllä.
Black luonnistuu parhaiten siltä, joka on nähnyt tyypin. Roolin lopussa olen asettanut hänet paremmin rajoihinsa.
Mieltäkiinnittävää on kuulla kuinka roolit jaetaan.
Kun näytelmä on suomennettu, saanen ruotsalaisen tekstin takaisin. Tuli mieleeni että kenties lähetän sen Tukholmaan.
Hyvää joulua toivottaa
kunnioittaen ystävyydessä