Varmaa on että rva Raa kuvaten julmaa kuningatarta vastustamattomasti lumosi katsojat. Suomenkieli soi täysäänisenä hänen huuliltaan, ja hän näytti voittaneen kaikki vieraan kielen tuottamat vaikeudet. Muutoin on sanottava, että yhteistyö suuren näyttelijättären kanssa ilmeisesti innostutti nuoria näyttelijöitä. Sentähden tapahtuikin, että sanomat myönsivät heille sen tunnustuksen, että ei yksikään suorastaan häirinnyt sopusointua — tunnustus, joka ei ole vähäisenä pidettävä, kun he kaikki ensi kerran esiintyivät suurisuuntaisessa, lennokkaassa tragediassa. — Sama näytäntö uudistettiin kaksi kertaa, 7/9 ja 23/9.
Uusi ohjelma, Tavaststjernan Erehdykset, Lea ja Laululintunen, esitettiin 12/9 ja 14/9. Siis vakavan Lean rinnalla, jossa rva Raata, näytellen loistavasti, tervehdittiin entisellä innostuksella ja jossa hänen ympärillään ensi kerran nähtiin varsinaisia suomalaisia näyttelijöitä, kaksi iloista laulukappaletta. Sen jälkeen tehtiin "riemuretki" Hämeenlinnaan, jossa 16/9 annettiin Hääilta, Lea ja Laululintunen. Charlotte Raan mestaritaide ja Lydia Laguksen raikas laulu sai Nordinin salongin täyttävät hämäläiset haltioihinsa, ja näytännön jälkeen he juhlivat rva Raata, Bergbomia, teatteriseuruetta ja Lean runoilijan muistoa. Kolmas ohjelma 19/9, käsitti Sala-ampujan ja karjatytön, kohtauksen Macbethista(suomentanut Santala), uuden hupaisen F. Gumbertin säveltämän laulunäytelmän Lemmenjuoma (Die Kunst geliebt zu werden) ja kohtauksen Hamletista (suomentanut Tuokko). Tämän illan historiallinen merkitys oli siinä, että silloin Shakespearen runotar ensi kerran astui Suomalaiselle näyttämölle, ja Morgonbladet lausuu rva Raan esiintymisestä:
"Keskinkertaisen taiteilijan on arveluttavaa koettaa antaa jotakin eheää esittämällä katkelman; kypsyneelle se on tehtävä, joka on omansa oikein näyttämään hänen kykynsä etevämmyyttä. Rva Raan esitys lady Macbethin unissakävijä- ja Ophelian mielipuolisuuskohtauksesta todisti jos mikään tämän väitteen. Niin pian kuin esim. edellisessä kohtauksessa onneton lady Macbeth astui näyttämölle, tuli näytelmän syvästi traagillinen tunnelma tuntuviin, ja seuraavina hetkinä selvisi mielikuvituksessa murhenäytelmän toiminta täydessä jylhyydessään. Katsoja näki kokonaisuuden eikä ainoastaan irtonaisen kohtauksen."
Neljäs ohjelma, 21/9, oli Margareta, Lemmenjuoma ja Kihlaus, jonka jälkeen 23/9 Maria Tudor annettiin jäähyväisnäytäntönä, mutta tositeossa tapahtui oikea hyvästijättö vasta kaksi päivää myöhemmin. Rva Raa toimeenpani näet 25/9 draamallisen iltaman, jossa paitse Kalatyttöä ja Lemmenjuomaa — Lydia Lagus kummassakin — esitettiin Daniel Hjortin 2:sen näytöksen ensimäinen kuvaelma ja Lea. Katrin, joka ensi kerran nähtiin suomalaisella näyttämöllä, näyttelijätär tietysti kuvasi vaikuttavasti kuin muinoin Ruotsalaisessa teatterissa, mutta vasta lopussa, Lean jälkeen, nousivat tunteet tulvilleen. Yhä uudelleen taiteilijatar huudettiin esiin, kukkia satoi hänen ympärilleen ja "eläköön" täytti salongin. Vihdoin ylioppilaskööri tyynnytti myrskyn Savolaisen laululla. Kun rva Raa lähti teatterista, saattoi hänet kotia lukuisa osa yleisöä.
Seuraavana päivänä oli läksijäispidot seurahuoneella.[24] Fredr. Cygnaeus piti kunniavieraalle puheen, josta vain katkelma on säilynyt.[25]
Siitä päättäen hän ensiksi kiitti rva Raata siitä, että tämä oli osottanut ymmärtävänsä meitä, että hän väsymättömällä työllä oli oppinut suomenkieltä "ja jälleen tarjonnut sen mitä hän siten oli omistanut iloksi ja mielenylennykseksi Suomen kansalle". Sen jälkeen hän julkilausui ajatuksen, "joka kuultuna tuolla ulkona voisi saada monen siunailemaan", että näet rva Raa on suorittanut tehtävän, joka muistuttaa niitä ruotsalaisia, jotka muinoin oppimalla suomenkieltä tekivät sivistyksen otolliseksi kansallemme. Vihdoin puhuja tunnustaen kansallisen teatterin äärettömän tärkeyden katsoi "mitä onnellisimmaksi enteeksi Suomalaisen teatterin tulevaisuudelle, että niin kaikissa suhteissa mahdikas näyttämötaiteihja-kyky kuin Charlotte Raa oleellisesti on ollut mukana luomassa sitä elinvoimaa, josta tämä teatteri on saava elämänsä ja olentonsa". — —
Näin päättyi rva Raan ensimäinen vierailu. Kreivi Berg laivalla näyttelijätär lähti Helsingistä 28/9. Kun laiva 29/9 viipyi iltapäivän Turussa, sikäläiset ystävät pitivät hänelle pienet kekkerit teatterin lämpiössä, ja 4/10 hän Göteborgista, missä Åhmanin seurue paraikaa näytteli, kirjoitti Emilie Bergbomille sydämellisen kiitoksensa siitä ajasta, jonka hän oli ollut Suomessa: "Minulla on siitä rakas ja iloinen muisto, joka tuntuu hyvältä omistaa."
Yhteistyö rva Raan kanssa vaikutti, miten lyhyt se olikaan, kehittäväisesti nuoriin näyttelijöihimme. Tämä huomautus on Morgonbladetista, josta otamme seuraavatkin erikoistiedot:
Maria Tudorissa näyttelivät tärkeimpiä sivuosia: rva Aspegren — Jane, Lundahl — Gilbert ja Himberg — Fabiano Fabiani. Kaikki suorittivat tehtävänsä ylipäätään tyydyttävästi. Rva Aspegren, joka jo ennenkin oli näyttänyt voivansa lämmetä ja antautua esitettäväänsä, osotti tällä kertaa myöskin huomattavaa hillitsemiskykyä. Se näkyi parhaiten viimeisessä näytöksessä, missä kuningatar ja Jane vuorottain ovat mitä kiihkeimpien mielenliikutusten vallassa. Lundahl näytteli Gilbertiä liikatunteellisuudella, joka näyttää kuuluvan tämän lupaavan näyttelijän luonteeseen ja jota olisi sitä enemmän ajoissa vastustettava. Lundahl on tänä syksynä ensi kerran esiintynyt Joaksena Leassa, jopa tunnustusta ansaitsevalla tavalla. Muutamissa kohdin, niinkuin esim. Joaksen kirotessa publikaanin huonetta, esitys oli sydäntäkouristava. — Himbergillä oli oikeastaan liian vaikea tehtävä Fabianina. Kumminkin on hän saava kiitoksen siitä, ettei hän häirinnyt tunnelmaa. Varsinkin mykkä näytteleminen oli puutteellinen. Parempi hän oli Aramina (Leassa). Hänen esityksensä oli siinä ilmehikkäämpää, samalla kuin esitettävät mielenliikutukset olivat yksinkertaisempia ja luonnollisempia. — Muista mainittakoon: Aspegren Frankenkrankina Lemmenjuomassa. Siinä hän huvittaa katsojia, ja jos hän oppisi tarpeeksi hillitsemään itseään, olisi hänellä varmaan tulevaisuutta koomillisella alalla. Suomenkielen lausumisessa hän on edistynyt. Kallio, verraton Aapelina, ei näy kelpaavan vehkeileväksi lähettilääksi (Simon Renard) eikä kuninkaaksi (Claudius Hamletissa) — vähintään olisi rooli tyydyttävästi ulkoa luettava; nti Heerman kuningattarena (Hamletissa) ja kamarirouvana (Macbethissa) lausui jotakuinkin repliikkinsä, mutta liikunnot olivat monesti epämääräisiä.
Mainitsemista ansaitsee, että rva Raa tahtoi olla esikuvana muussakin kuin näyttelemisessä. "Rva Raa on äärettömän kohtelias ja kiltti", Emilie kirjoittaa sisarelleen, "varta vasten näyttääkseen että teatterissa täytyy totella." — Kun Hämeenlinnasta pyydettiin, että rva Raa kerran esiintyisi siellä ja Kaarlo myöskin tahtoi sitä, mutta Emilie oli vastaan ja sanoi rva Raalle, että hän hänen asemassaan ei lähtisi sinne, vastasi rva Raa: "Minä suostun, koska Kaarlo tahtoo, jollei muun tähden, niin näyttääkseni, että kun hän käskee, on seurueen toteltava". —