Ensimäinen olopaikka oli Hämeenlinna, jossa ensi näytäntö oli 5/6 ja neljäs, viimeinen, 12/6; viides peruutettiin palosammutuskunnan vuosijuhlan tähden. Menestys oli yleensä huono, vaikka nti Aura Avellan esiintyi ensi kerran täällä ja kappaleet (paitse Laululintunen) olivat paikkakunnalla tuntemattomia, jopa kaksi ohjelmistolle uutta: T. Hagmanin suomentama Mélesvillen 3-näytöksinen huvinäytelmä Michel Perrin Vilho nimiroolissa 10/6 ja Tuokon suomentama H. Herzin 4-näytöksinen murhenäytelmä Sven Dyringin koti 12/6 ("meni paljo paremmin kuin harjotuksista olisi voinut aavistaakaan, yleisö hyvin tyytyväinen; nti Tötterman [Regissa] huudettiin esiin"). Tulot eivät tehneet täyttä 150 mk illalta.
Ilman kaipauksen tunnetta seurue 15/6 erosi Hämeenlinnasta ja matkusti Lappeenrantaan, johon sitä jo aikoja ennen oli pyydetty tulemaan. Valitettavasti oli kuitenkin teatteria varten tarjona oleva sali niin pieni, että ainoastaan yksi näytäntö (Työväen elämästä, Remusen kotiripitykset ja Laululintunen) annettiin 17/6 ja tuotti se lähemmäs 200 mk. Päivänä sen jälkeen matkustettiin Lauritsalaan, jossa näyttelijöille suotiin hyvitystä. "Herra M. Pöyhiä antoi", Vilho kirjoittaa, "koko seuralle vapaan matkan Lauritsalaan sekä yösijan ja rattoisat pidot kodissaan. Tästä kiitos ja kunnia sinulle, jalo kansalainen. Sinun menetyksesi suuresti elähytti meitä. Se oli jonkunmoinen korvaus siitä typeryydestä, jota ylipäänsä saimme kokea Hämeenlinnassa" (!).
Virkistynein mielin astuttiin 19/6 laivaan, joka oli vievä seurueen Joensuuhun. Matkan hupaisuutta enensi se että teatterin suosija ja ystävä eversti A. Järnefelt perheineen oli mukana laivalla. Kun 20/6 ehtoolla laskettiin laituriin, oli taas niinkuin ensi kerrallakin suuri joukko kaupunkilaisia rannalla vastaanottamassa, ja tulijat tervehtivät heitä laulamalla Mun muistuu ja Tuoll' on mun kultani. Joensuu oli siis entisellään, ja Vilho todistaa: "Yleisö on niinkuin ennenkin harras, ystävällinen ja innokas. Tämä vaikuttaa paljon näyttelijöihin, ja jokainen tekee parastansa. 'Ihminen ei elä ainoastaan leivästä', sitä vähemmän näyttelijä." — Nämä sanat on kirjoitettu ensimäisen näytännön jälkeen 21/6, jonka ohjelma oli: Työväen elämästä, Kotiripitykset ja Yökausi Lahdella. Mutta menestystä oli seuraavillakin näytännöillä, joissa esitettiin 21/6 Marianne, 26/6 Lemun rannalla, Suorin tie paras ja Marin rukkaset, 28/6 Kavaluus ja rakkaus sekä l/7 Lapsuuden ystävät ja Hääilta. Varsinkin herättivät Marianne ja Lapsuuden ystävät suurta mieltymystä; mutta Schillerin murhenäytelmä tyydytti nähtävästi vähemmän, vaikka näytteleminen onnistui oivallisesti. "Galleri nauroi usein traagillisimmissa kohdissa, ja kumminkin muuan talonpoika oli valittanut että hänen markkansa meni hukkaan kun ei saanut nauraakaan." — Tulot tekivät noin 266 mk illalta, se on 46 mk vähemmän kuin ensi kerralla, mutta toista sataa enemmän kuin Hämeenlinnassa. Oloja kuvaavana on mainittava, että teatterilla ei ollut painetuita ohjelmia. Syynä siihen oli tietysti se että paikkakunnalla ei ollut kirjapainoa. Edellisellä kerralla oli seurueella ollut valmiita ohjelmia mukanaan, mutta nyt oli tultu ilman siinä luulossa että kaupunkiin oli — niinkuin huhu oli kertonut — hankittu kirjapaino, mutta huhu oli perätön. Tähän päättyi työ tällä kertaa, sillä heinäkuu oli määrätty lepoajaksi. Käytämme tahallamme sanaa työ, sillä päiväkirjasta, johon Vilho tänä kesänä merkitsi mitä seurue kunakin päivänä toimitti, näkee että ainoastaan varsinaiset matkapäivät olivat vapaita; muina päivinä olivat harjotukset lakkaamatta käymässä. Vanhatkin ja monesti näytellyt kappaleet harjotettiin säännöllisesti kerran tai pari tai useamminkin ennen kun ne uudelleen esitettiin ja sillä välin valmistettiin uusia. Siitä johtui että näyttelijöillä, jotka tahtoivat tunnollisesti täyttää tehtävänsä, oli sangen vähän aikaa turhiin huvituksiin, sillä kun ei ollut yhteisiä harjotuksia teatterissa, täytyi kotona lukea ulkoa rooleja sekä harkita niiden esitystä ja harjotella itsekseen. Sellaisissa oloissa oli lyhytkin loma tervetullut.
Elokuun alussa oli näyttelijäin määrä olla Kuopiossa. Useimmat olivatkin kohta matkustaneet sinne ja viettäneet vapaa-aikansa joko kaupungissa tai lähiseuduilla. Vilho puolestaan oli käynyt Helsingissä saamassa ohjeita Bergbomilta. Kun sitte kaikki jälleen yhtyivät, oli toisella toista toisella toista kerrottavana; mutta Kallio oli kokenut kummempaa kuin yksikään muu. Hän oli näet Himbergin kanssa ollut Rääkkylässä erään yliopistotoverinsa, pastori Weckmanin, luona ja muutamana sunnuntaina oli hän saarnannut kirkossa Himbergin toimittaessa lukkarin virkaa. "Minä saarnasin", Kallio kirjoitti Bergbomille, "tuosta kauniista tekstistä Kristuksen kirkastamisesta; saarnaa sanottiin onnistuneeksi; Weckman on suomen- ja vapaamielinen mies." Tositeossa tämä ei kuitenkaan ole kovin hämmästyttävää, kun muistaa että Kallio oli ollut 15 vuotta koulunopettajana Helsingissä.
Teatterin toimi Kuopiossa alkoi entistä paremmilla enteillä sentähden että siellä nyt oli oikea teatterihuone. Kaupunginviskaali Niilo Forelius oli "suurella uutteruudella ja nerolla" muutellut entisen ruotuväen maneesin mukavaksi kesäteatteriksi, joka oli niin tilava että siihen mahtui 700 henkeä. Riittävän lavean näyttämön alle oli laitettu pari pukuhuonetta, ja edessä oli sija soittokunnallekin, jos oopperaosasto tulisi antamaan näytäntöjä. Permanto oli tehty kaltevaksi näyttämölle päin ja istumapaikkoja oli kolmea lajia: 98 nojaistuinta (à 2 mk), yhtä monta taaempaa istuinta (à 1:50) ja 240 penkkisijaa (à 1 mk) sekä sen lisäksi isonlainen parvi, johon mahtui 200 henkeä (à 50 p). Valaistus oli kuitenkin niin huono, ettei ohjelmaa voinut hyvin lukea.
Aikomus oli jo 2/8 antaa ensi näytäntö, mutta se lykkääntyi 5 p:ksi. Syynä siihen oli se että uuden teatterin koristukset vielä olivat matkalla. Ne oli ostettu Helsingin hävitetystä Puistoteatterista[38] ja sieltä kyllä ajoissa lähetetty, mutta suurta tilaa kun vaativat ne olivat pysähtyneet Viipuriin odottamaan sopivaa kuljetuslaivaa. Kun koristuksia ei kuulunut, täytyi Vilhon ruveta kokoonpanemaan välttämättömimmät dekoratsionit niistä repaleista, jotka ennestään olivat Kuopiossa, ja niiden avulla annettiin ensimäiset neljä näytäntöä: 5/8 Kotiripitykset, Ensi lempi ja Hääilta, 7/8 Sven Dyringin koti; 9/8 Viuluniekka; ja 12/8 Kavaluus ja rakkaus. Ensimäisestä näytännöstä puhuen Tapio pitää nti Hilda Heermania lupaavana lahjoiltaan; jota vastoin nti Hellstén ja Törmänen näyttäytyivät "äkkinäisemmiltä näyttämöllä liikkumaan". Vanhemmista kiitetään erityisesti Vilhoa, joka "puhuu erittäin selvästi, kuvaa ja liikkuu varmasti". Vilho itse kirjoittaa Bergbomille että "Sven Dyringin koti" näyteltiin huonosti, vaikka yleisö oli tyytyväinen. Siinä tuli usean näyttelijän heikko puoli kovin tuntuviin: Kallio (Sven Dyring) ei osannut rooliansa, Lundahl (Stig Hvide) puhui epäselvästi, Aspegren (Tage Bolt) alkoi repliikkinsä jonkunlaisella korvia loukkaavalla rykimisellä. Sitä vastoin Leino (Byrgen) käsitti ja esitti hyvin tehtävänsä, niinikään nti Tötterman (Regissa), kun hän vain hillitsisi tunteellisuuttaan; rva Lundahl (Ragnhild) oli liian proosallinen. Rva Aspegren (Guldborg) tietysti piti puoliaan niinkuin tapansa on. Samassa Vilho valittaa yleiseen virheellistä kielenkäyttöä: "Koko seurueesta ainoastaan Kallio, Leino, Törmänen ja minä puhumme nuhteetonta kieltä." Viuluniekka kokosi täyden huoneen; se näkyy kaikkialla olevan yleisön lempinäytelmä. Kavaluus ja rakkaus meni "erinomaisen hyvästi" ja sen jälkeen tulivat vihdoin odotetut koristukset. Vasta nyt katsottiin teatteria valmiiksi ja sentähden näytäntö 14/8 muodostui jonkinlaiseksi vihkimisjuhlaksi. Intohimoista Maria Tudor näytelmää seurasi juhlanvietto, jonka vakavana puolena oli hra Foreliuksen "hyvä puhe" teatterin tarkoituksesta ja keveämpänä soitto ja laulu, maljat ja tanssit. —
Paikkakunnan lehdestä Tapiosta otamme seuraavan kahta viimemainittua näytäntöä koskevan, Kuopion teatterielämää kuvaavan kohdan:
"Että Kuopiossa suositaan teatteria ja varsinkin suomalaista, voipi päättää siitä että jokaisessa tähän asti annetussa näytännössä on aina ollut useita satoja ihmisiä. Pyhäksikin [14/8] olivat kaikki piletit myödyt, ja kuitenkin täytyi monen kääntyä kotiin, koskeivät enää sisään päässeet. Teatterisali olikin silloin niin täpötäynnä, ettei monta katsojaa lisää olisi sopinut, ei edes käytäville. Sivumennen mainittakoon demokraatillisen hengen(!) todistukseksi Kuopiossa, että puolen tusinaa nuoria miehiä istui paitahihasillaan ristikoilla parven yläpuolella. Eräs harras katsoja oli kattoa pitkin kulkevaa ortta myöten kavunnut aina näyttämön lähelle sekä istui siinä korkealla paikallaan jalat suorana ja muista huolimatta kuin amerikkalainen. Luultavasti oli tällä katsojalla mukava istumapaikka ylhäällä katossa, koska hän näytti tyytyväiseltä, mutta jotkut muut katsojat heittivät ehtimiseen levottomia silmäyksiä häneen. Sellaiset kapuamiset katto-orsia myöten pitäisi poliisin tykkönään kieltää, sillä emme ole Amerikassa vaan Suomessa. Sunnuntain näytäntö tuotti noin 900 mk."
"Kun Kavaluus ja rakkaus näyteltiin, moni säätyihminen ei mennyt teatteriin peläten muka Suomalaisen seuran(!) esityksellään pilaavan koko sen tunteen, jonka tämä suuri murhenäytelmä lukijoissa vaikuttaa; mutta siinä suhteessa pettyivät nuo ylen viisaat; sillä — kehumatta — väitämme me Suomalaisen seuran ehkä ei koskaan näyttäneen mitään kappaletta niin hyvästi kuin tällä kertaa." — —
Mainitun Maria Tudor näytännön jälkeen esitettiin 16/8 Jeppe Niilonpoika aivan täydelle huoneelle. "Näytteleminen onnistui", Vilho sanoo tyytyväisenä itseensä, "paremmin kuin koskaan ennen", yleisö oli innostunut ja niin Tapiokin. Muutamat maalaiset kutsuivat miespuoliset näyttelijät seuraansa purkaakseen heille sydämensä. Valtiopäivämies Pelkonen piti "oivan, miehuullisen puheen Bergbomin kunniaksi" ja tälle lähetettiin tervehdyssähkösanoma. — Harvemmalle yleisölle annettiin 19/8 Saaristossa ja Laululintunen sekä 21/8 Lapsuuden ystävät ja Lemmenjuoma, joista viimemainituista edellinen ei miellyttänyt kuopiolaisia niinkuin joensuulaisia, mutta jälkimäinen kävi niin hyvin, että Vilho ennustaa nti Töttermanille tulevaisuutta operettilaulajattarena. Runsaasti kokosi väkeä 23/8 Maria Tudor, kun se annettiin toistamiseen (rva Lundahlin hyväksi). "Vaikka oli sunnuntai", Vilho huomauttaa, "seurasi yleisö hyvin hartaana ja hiljaisena näytelmän kulkua. Kenties on jo sunnuntaiyleisökin tottunut murhenäytelmiin. Kättentaputukset olivat kuitenkin laimeat; mutta ne kuuluvatkin enemmän 'blaseeratulle' yleisölle." — Uusi Karin (Christerson) suomentama huvinäytelmä G. von Moserin Yhdistysjuhla 26/8 antaa Vilholle aihetta huomauttamaan, että seurueen jäsenet eivät vielä olleet kypsyneet puhelunäytelmää esittämään; ainoastaan rva Aspegrenia hän kiittää (Tapio kiittää Vilhoa — Schumrich — itseään). Toisen näytöksen jälkeen huudettiin Vilho esiin ja lopussa kaikki. —