Ruusujaan, ohdakkeitaan, ne kohtalo tarjosi sulle,
Ruususet muille sa annoit, itselles ohdakkeet vaan.
Suuri, missä tavalliset ihmiset ovat pienet;
Pieni, missä tavalliset ihmiset ovat suuret.
Kahdesta juurikään mainitusta ohjelmasta lukija on huomannut, että lauluosasto oli palannut Helsinkiin. Ennen kun jatkamme kertomustamme näytännöistä Helsingissä, on katsaus luotava oopperan vierailuun Turussa. — Siellä alotettiin Lucrezia Borgialla, joka esitettiin kolme kertaa, 7, 9 ja 10 p. marrask. Siinä esiintyivät samat taiteilijat kuin Helsingissä, mutta kohta sen jälkeen Duncker matkusti ulkomaille (Berliniin ja Parisiin) ja nti Tallgren oli niinikään vapaa. Näissä ensimäisissä näytännöissä oli vähänlaisesti väkeä, vaikka esitys olisi ansainnut parempaa kohtelua yleisön puolelta. Achté oli lyhyessä ajassa saanut puutteellisen soittokunnankin jotakuinkin kuntoon ja pääroolit olivat hyvissä käsissä. Nervander huomauttaa seikkaperäisessä arvostelussaan, että rva Achté ei pannut painoa Lucrezian luonteen epäinhimilliseen puoleen vaan jalosti sitä, samalla myöntäen että hänen luonnekuvansa oli rikaspiirteinen ja draamallinen (esim. kohtauksessa herttuan kanssa 2:ssa näytöksessä). Duncker Ferraran herttuana olisi saman arvostelijan mukaan saanut käyttää voimakkaampia värejä. Varsinaiseksi loistokohdaksi muodostui kolminlaulu 2:ssa näytöksessä. — Toiseksi tuli kaksi Lucia-näytäntöä, 14/11 ja 16/11, joissa Navrátil ensi kerran lauloi Turussa ja jotka annettiin ihan täysille huoneille. Uusi tenori tuli kohta yleisön suosikiksi, ja rva Achtén nerokas esitys Luciana näyttää, jos mahdollista, vaikuttaneen entistä syvemmin. Jälkimäinen näistä näytännöistä oli viimeinen, missä rva Achté lauloi, kohta sen jälkeen hän matkusti Tukholman kautta Parisiin. — Kolmas ja viimeinen tällä erää annettu ooppera oli Alessandro Stradella, joka esitettiin neljä kertaa, 21-28 p. Tässäkin oli Navrátilin menestys täydellinen. Yleisön mieltymys nousi nousemistaan ja saavutti ihastuksen huipun Stradellan rukouskohtauksessa viime näytöksessä. Turun yleisö kohteli nti Weckselliäkin myötätuntoisesti, eikä kumma, sillä hän oli Turussa syntynyt, vaikka sittemmin Helsinkiin muuttanut.
Palattuaan pääkaupunkiin lauluosasto ei enää vanhalla vuodella esittänyt mitään oopperaa. Lydia Laguksen pitkällinen sairaus oli, niinkuin jo tiedetään, estänyt syksyä varten laaditun suunnitelman toteuttamista. Rykmentin tytär ja Don Juan, joista varsinkin jälkimäinen oli ajateltu näytäntökauden alkupuolen loistokohdaksi, jäivät odottamaan suosiollisempaa aikaa. Kuitenkin laulajatar joulukuulla oli niin toipunut, että ryhdyttiin uutta oopperaa harjottamaan, ja oli Ernani ensimäinen, johon käytiin käsiksi.
Lauluosaston valmistaessa uutta puheosasto näytteli. Ennen joulua annettiin kaksi näytäntöä, joista toisessa 19/12 kolme iloista huvinäytelmää: ensi kerran esitetty G. von Moserin 1-näytöksinen Onhan pappa sen sallinut, jossa Vilho ja Tervo sekä neidit Aalberg ja Stenberg huvittivat "naturalistisella esityksellään", Ei ollenkaan mustasukkainen, missä rva Aspegrenia kiitetään "vivahdutetusta ja eloisasta näyttelemisestä" ja Suuria vieraita, jossa Vilho voitti toiset "oivallisella irvikuvamaalauksella". Vuoden viimeiset näytännöt olivat 26/12, jolloin ohjelmana oli Preciosa, nimiroolissa nti Aalberg, joka viehättävällä olennollaan teki edullisen vaikutuksen ja sai kättentaputuksia ja esiinhuutoja osakseen, ja 28/12, jolloin näyteltiin Marianne, jossa rva Aspegren kyvykkäästi kuvasi päähenkilön ja Leino Mariannen miehenä Bertrandina esiintyi tavalla, joka tuotti kunniaa nuorelle näyttelijälle.
Uuden vuoden päivänä 1876, kolme vuotta runoilijan kuoleman jälkeen, näyteltiin Kiven Nummisuutarit ensi kerran Helsingissä. Yleisö vastaanotti merkillisen uutuuden suurella mielihyvällä, vaikka komedia huolimatta lyhennyksistä tuntui pitkältä ja esityksen realismi hieman liialliselta. Se joka epäilemättä onnistui parhaiten oli Benjamin Leino. Näyttelijä oli tyystin harkinnut osansa ja suoritti sen johdonmukaisesti; hän antoi Eskossaan eheän tyypin, ja se on enemmän kuin voidaan vaatia vasta-alkajalta.
Muutkin pääosat esitettiin hyvin ja koomillisella voimalla, varsinkin oli Vilho hyvä Topias, Kallio Sepeteus ja eräs "amatööri" lautamies. Sitä vastoin Lundahl Nikona ei samassa määrässä tyydyttänyt katsojia. — Näytelmä annettiin vielä kaksi kertaa 7/1 ja 9/1, joista jälkimäinen näytäntö oli puheosaston viimeinen. Oli näet päätetty että sen nyt tuli lähteä itäänpäin, aina Pietariin saakka. Teatterin ystävät, jotka ylipäätään olivat olleet sangen tyytyväisiä puheosaston edistykseen, pitivät mainitun näytännön jälkeen seurueelle jäähyväiskekkerit toivottaakseen sille onnea uudelle kiertomatkalle.
Ohimennen mainittakoon, että Törmänen syksyn alusta oli oleskellut Kööpenhaminassa, josta hän lähetti tyytyväisiä kirjeitä. Hän ei voinut kyllin kiittää tri W. Thomsénin ja prof. Hoedtin suurta ystävällisyyttä häntä kohtaan. Heidän avullaan hän sai vapaan pääsön kunink. teatterin näytäntöihin, ja hän näyttää ripeästi edistyneen näyttämön ja draamakirjallisuuden tuntemuksessa. Milloin hän ei ollut teatterissa hän luki ja käänsi näytelmiä. Loppuajalla Törmäsen terveys oli huono, mutta silloin hän asuikin Thomsénin luona, eläen "kuin taivaan ilossa". "Lieneekö muualla maailmassa hänen perheensä vertaista väkeä!" Pietarissa Törmänen jälleen yhtyi seurueeseen.
Oopperanäytännöt alkoivat Verdin Ernanin ensi illalla 4/1 ja annettiin tämä ooppera kuusi kertaa peräkkäin, viimeinen 16/1. Huoneet olivat hyviä ja yleisön tyytyväisyys eneni samassa määrässä kuin esitys ilta illalta tuli täydellisemmäksi. Pääansio oopperan menestyksellisestä suorituksesta oli tällä kertaa mieslaulajien puolella. Nimiroolissa oli Navrátil niin etevä, että sitä sanottiin hänen parhaimmaksi osakseen; sekä laulaen että näytellen oivallisesti loi hän eloisan ja kauniin kuvan V. Hugon aitoromanttisesta sankarista. Elviran osa oli uskottu nti Wecksellille, joka kyllä osotti huomattavasti edistyneensä ensi debyyttinsä asteelta ja myöskin osasi vaikuttavasti ottaa osaa yhteislauluun; mutta toiselta puolen ei ollut riittävästi kypsynyt onnistuakseen semmoisissa vaativammissa kohdissa kuin esim. ensi näytöksen suuri aaria. Sen ohella tehtiin muistutuksia äänen väräjämisestä, jota, joskin sitä oli koulussa opetettu, ei voitu lukea hänen laulunsa ansiopuoliin. Carlo I:nä Achté onnistui paremmin kuin yhdessäkään edellisessä roolissa. Hänen komea vartalonsa ja mahtava äänensä olivat siinä paikallaan ja hän esitti oivallisesti useimmat lauluosansa; resitatiivissa sitä vastoin lausunta antoi aihetta muistutuksiin. Vihdoin oli Bergholmilla vanhan Silvan osassa kiitollinen tehtävä, josta hän suoriutui ansiokkaasti. Pienienkin osien edustajat saivat kiitosta: nti Alma Wikström[64] — Giovanna, Ericsson — Riccardo, Aspegren — Jago. Orkesterin johto oli Richard Faltinin taatuissa käsissä. Oopperan esittäminen lakkautettiin tällä kertaa siitä syystä että Achté matkusti ulkomaille, jonne hänen rouvansa oli marraskuulla lähtenyt.
Tammikuun lopulla annettiin neljä kertaa Alessandro Stradella, jonka, kiitos olkoon Navrátilin, yleisö mielellään kuuli uudestaan. Kolmannella kerralla 27/1 ojennettiin taiteilijalle laakeriseppele, jonka nauhoissa nähtiin "Z. Topeliuksen ehdottamat suomalaiset värit, valkea ja sininen".