Kumminkin oli Viipurissa enemmän kuin muualla suomalaisen näyttämötaiteen harrastusta. Jo 1840-luvulla Hannikainen ja Lagervall puhuivat siitä Kanavassa, 1860-luvulta on muistettava, että sikäläinen kirjallisuusseura julkaisi sarjan pienempiä näytelmiä, joiden joukossa Kiven Leakin loistaa, ja nyt kun Suomalainen teatteri ensi kerran näytteli siellä, sama seura otti kustantaakseen nuoren runoilijan J. H. Erkon tekemät 1-näytöksiset näytelmät Kokkimajuri ja Sotaiset veljekset, samalla palauttaen kolmannen, Salaviinan polttajat, neuvomalla tekijää laajentamaan sitä 2-näytöksiseksi. Jo keväällä edellisenä vuonna seura oli niinikään kustannettavakseen hyväksynyt Korhosen huvinäytelmän Kosijat. Totta kyllä ei tähän aikaan annettu runsasta palkkiota tekijöille — Erkolle esim. maksettiin 20 mk. arkilta! Mutta ei sentään puuttunut vilpitöntä hyväntahtoisuutta runoilijaa kohtaan. Seura määräsi näet hänelle 50 mk:n avustuksen, jotta hän voisi käydä teatterissa oppiakseen pitämään silmällä näyttämön vaatimuksia kun ryhtyisi uusia näytelmiä sommittelemaan. Erkko oli tähän aikaan opettajana Rokkalan lasitehtaan yksityisessä kansakoulussa Johanneksen pitäjässä. Toinenkin draamankirjottaja, Evald Jahnsson, oleskeli parastaikaa Viipurissa ja hänellä oli tekeillä näytelmä, joka ennen näytäntökauden loppua esitettiin teatterissa. Vihdoin on tässä mainittava, että eräs yksityinen seura, joka vähän ennen oli Viipurissa toimeenpannut näytäntöjä Helsingin suomalaisen alkeiskoulun hyväksi, lahjotti teatterille silloin hankkimansa, hyvässä kunnossa olevan puvuston, joka oli maksanut toista tuhatta markkaa.
Suomalaisen teatterin ensimäinen kiertomatka päättyi Viipurissa, josta se helmikuun viime päivinä palasi Helsinkiin. Nuori näyttelijäseurue oli saanut ensi kerran kokea kuleksivan teatterin maailmankuuluja iloja ja suruja, myötä- ja vastoinkäymisiä. Niin ja kuitenkin toisin. Tämä seurue ei kuleksinut niinkuin tavalliset ainoastaan ansaitakseen niukkaa toimeentuloansa. Se liikkui korkeampi päämäärä johtotähtenään. Sen tuli harrastaa ja se harrastikin kansallista taidetta, ja jollei aluksi käsitys taiteesta ollutkaan taiteilijanaluille varsin selvä, niin he ymmärsivät kuitenkin yrityksen kansallisen puolen, ja tositeossa teatteri lieneekin ensi aikoina kiertomatkoillaan ennen kaikkea tullut vastaanotetuksi ja vaikuttanut kansallistunnon ja -mielen herättäjänä ja innostajana.[8]
Ennenkuin kerromme teatterimme ensimäisestä esiintymisestä Helsingissä, on katsaus luotava erinäisiin muihin seikkoihin, joilla on merkitystä aineeseemme nähden.
Kahdesta Bergbomin kirjottamasta kirjeestä rouva Raalle saamme joitakuita tietoja hänestä itsestään y.m.
Edellisessä näitä kirjeitä Bergbom valittaa sitä tyhjyyttä, jonka rouva Raan lähtö (kesäkuun lopulla) oli aiheuttanut hänessä itsessään ja muissa ystävissä. Vasta kun hän oli poissa, oli käynyt selville mitä se merkitsi, että hänen "uskollinen, lämmin mielensä ja avunantonsa" ei enää ollut saapuvilla. "Päiväni kuluvat värittöminä, yksitoikkoisina ja ilman mitään erikoisesti mieltäkiinnittävää." Paljo huolia tuotti Bergbomille Morgonbladetin epävarma taloudellinen kanta, joka teki epäiltäväksi voitaisiinko sitä kauvemmin ylläpitää. Emilie sisar oli "lahjottanut lehdelle pari, kolme tuhatta markkaa". Sitten mainittuaan että nuori teatteri teki reippaasti työtä y.m., jota jo tiedämme, kirjottaja jatkaa:
"Nervander valmistaa teatteriamme varten pientä, sievää satunäytelmää, Haltia, ja Topeliukseltakin on meillä odotettavana jotakin pientä. Kunpa sinä vain olisit täällä! Arkadiateatteri tulee näet tulevana vuonna olemaan vapaa, niin että meillä olisi täysi valta siellä. Olet kenties kuullut, että Adlerbergiä on kohdannut halvaus ja on hän sentähden oleskeleva koko syksyn ulkomailla. Siinä syy Arkadian ylenannettuun tilaan. Voit ymmärtää, että me sen johdosta teemme mitä laajimpia suunnitelmia. Kunpa vain kahdeskymmenes osa niistä toteutuisi." (Lopuksi kerrotaan kaksi uutista, jotka koskevat teatterin esihistoriasta tunnettuja henkilöitä: Ottilia Meurmanin, entisen Preciosan, ja kamariherra C. G. U. Silfverstolpen [Tukholmasta] sekä Emmy Basilierin ja Otto Florellin häät vietettiin tänä kesänä.)
Jälkimäisen kirjeen, syyskuun keskivaiheilta, Bergbom alkaa onnittelemalla rouva Raata hänen loistavaan menestykseensä Kristianiassa. Taiteilijatar oli näet koko vuodeksi liittynyt W. Åhmanin näyttelijäseuraan (joka antoi näytäntöjä Norjan pääkaupungissa ja Göteborgissa) ja esiytyen Kristianiassa Maria Tudorina ja Sirkkana saanut ratkaisevan voiton, joka teki hänet norjalaisen yleisön suosikiksi. Tästä johtuu Bergbom puhumaan täkäläisestä ruotsalaisesta teatterista. Muuan rouva H., jonka piti "korvata" rouva Raata, oli kaikkien sanomalehtien yksimielisen arvostelun mukaan kerrassaan epäonnistunut. "Cygnaeus väitti hänen ensimäisen esiintymisensä jälkeen kuulustelleensa Kaivohuoneella, eikö siellä tarvittu kyökkipiikaa, sillä hänen mielestään oli semmoinen paikka ainoa mahdollinen hänelle." Myöskin Fritiofin (Raan) korvaaja Lindberg oli täydellisesti menettänyt yleisön suosion. "Minun mielestäni aivan väärin. Sillä olematta mikään erinomainen kyky on hän kumminkin huolekas ja älykäs näyttelijä, jonka vivahduteltu näytteleminen miellyttävästi eroaa Fehrnström-Albert Åhmanin lennottomasta totuntataiteesta. Mutta yleisö, joka vain on huomannut hänen kankean, yksitoikkoisen äänensä ja hänen tyynen liikuntatapansa, pitää häntä kauheana." (Tämä arvostelu tuottaa kunniaa Bergbomin tarkkanäköisyydelle, sillä sittemmin on Lindberg älyllään ja uupumattomalla työllään kohonnut Ruotsin etevimpien näyttämötaiteilijain riviin.)
Puhuen sitten itsestään Bergbom sanoo eläneensä raskasta aikaa. Morgonbladetin tuottamat huolet, jotka Forssellin sairauden vuoksi ja sentähden että August Hagman vielä viipyi Pietarissa enimmäkseen lepäsivät hänen niskoillaan, "paljo kiittämätöntä työtä", läheisen sukulaisen (O. af Heurlinin) pitkällinen sairaus — kaikki on painanut hänen mieltään ja tehnyt hänet hermostuneeksi. Valtiollisetkin olot olivat tuskastuttavia. "Kamala uutinen suomalaisen normaalikoulun lakkauttamisesta on valitettavasti näyttäytynyt todeksi. Taisteltava on elämän ja kuoleman uhalla, sillä ymmärräthän, että me fennomaanit emme taivu siinä asiassa. Me ylläpidämme koulun, vaikka viimeinen ropomme menisi." Näissä oloissa oli iloinen uutinen rouva Raan riemumenestyksestä ollut virkistävä. "Cygnaeus, joka syvästi ja vilpittömästi kaipaa sinua, on julkaissut kirjansa Franzénista — se on oivallinen. Luulen että ukko lähettää sen sinulle. Muutoin olisit iloinen, jos tietäisit, kuinka moni sinua kaipaa, jopa moni semmoinenkin, josta et sitä uskoisi. Agardhkin pusersi esiin muutamia krokotiilihuokauksia ja sanoi teatterin olevan tyhjän sen jälkeen kun olit lähtenyt. Tietysti se oli teatterifraasi, mutta kumminkin luulen että hänessäkin on joku perustus kaipaukseen." — — "Olen suomennuttanut Sirkan, niin että se on valmis sinua varten. Maria Tudor, Deborah, Mathilda (Vastanaineet), Sven Dyringin koti ovat myös käännettävät."
Teatterin perustamisaika oli siis Bergbomille kaikkea muuta kuin valoisa, ja uusia ikävyyksiä oli tulossa niinkuin kohta saamme nähdä.
Tällä näytäntökaudella ei vielä toimeenpantu mitään laulunäytäntöjä, mutta entisillä, Suomalaisen seuran järjestämillä, oli ollut niin suuri menestys ja lukuisien kotimaisten laulajakykyjen ilmaantuminen oli niin kehottava, että lyyrillisen osaston aikaansaaminen ehdottomasti luettiin uuden teatteriyrityksen ohjelmaan. Tehtävä vaati kuitenkin pitempiä valmistuksia ja lykkääntyi sentähden oopperan alkuunpano seuraavaan näytäntökauteen. Kumminkin sopii jo edeltäkäsin pitää silmällä niitä kykyjä, jotka sitä varten olivat tarjona. Se on sitä helpompi, kun ne tavallisuuden mukaan olivat kesäksi palanneet kotimaahan ja, ensin annettuaan laulajaisia maaseutukaupungeissa, syksyllä miltei järjestänsä esiintyivät Helsingissäkin.