"Kiitos, josta neuvotellaan, on naurettava ja alentava sekä kiittäjälle että kiitetylle." — "En ole tehnyt mitä olen tehnyt", hän vielä jatkaa, "saadakseni kiitosta — olin kokenut, että kiitos semmoisissa tiloissa tavallisesti jää tulematta. En pyydä kiitosta, vaan totuutta. Enkä ymmärrä kuinka sinä sanot sitä 'fraaseiksi'. Ja totuutta toivon yhtä paljon sinun kuin itseni tähden. Erehdyttäviä huhuja on ollut liikkeellä Kuopion takana ja Elinan surma -kappalten synnystä. Sekä sinuun että minuun ovat väärät tiedot heittäneet varjoa. Velvollisuutemme on poistaa erehdys." — Tähänkin Numers vastasi, mutta siitä riittää ottaa sanat: "Minä en ymmärrä sinua, etkä sinä minua" (!) —
Julkisuuteen ei tämä riitakysymys enään tullut 1892 v:n jälkeen, eikä Bergbom siis koskaan saanut mitään hyvitystä siitä hänen kirjailija- ja johtajakunnialleen käyvästä loukkauksesta, jota Numersin kirjoitus merkitsi. Että Bergbom ei itse julkisesti esittänyt kantaansa, riippui hänen hieno- ja myötätuntoisuudestaan Numersia kohtaan — sen tietää tämän kirjoittaja, joka ainakin kaksi eri kertaa otti asian puheeksi hänen kanssaan, kysyen, eiköhän se menettely kuitenkin ollut ainoa perille vievä. Ei, hän katsoi julkista väittelyä entisen ystävän kanssa mahdottomaksi, mieluummin hän vaikeni ja antoi ihmisten puhua mitä puhuivat. Edellisestä lukija tietää, että hänellä Numersin kirjeissä olisi ollut todistuksia enemmän kuin tarpeeksi. — Mutta toiselta puolen, kuinka on Numersin käytös selitettävissä? Miksi hän kieltäytyi tunnustamasta sitä "totuutta", jota Bergbom vaati — se on totuutta heidän yhteistyöstään. Numers elää vielä ja olisi siis oikeastaan häneltä itseltään kysyttävä, mutta varmaankin hänen lausuntonsa nyt olisi samanlainen kuin 16-14 vuotta sitten. Sentähden uskallamme lausua ajatuksemme, joka on se, että Numers vilkkaan mielikuvituksen miehenä ei osannut arvostella Bergbomin avustuksen laajuutta ja merkitystä. Kun Bergbom enimmäkseen vain uudestaan sommitteli ja lisäyksillä sekä muodon puolesta täydensi näytelmäluonnoksia, jotka Numers oli pannut alulle, mutta antoi tämän itse neuvojensa mukaan jatkaa työn suoritusta, niin saattoi hän aivan vilpittömästi eläytyä siihen harhaluuloon, että kaikki oli hänen omaansa. Toisin olisi kai ollut, jos hän olisi ollut kehittyneempi taiteilija. Silloin hän arvatenkin olisi paremmin käsittänyt saamansa avustuksen arvon, että se ei ollut pelkkää "kritiikkiä", vaan kokeneen kirjailijan ja runoilijan myötäluomista, jota ilman näytelmät olisivat jääneet vaille sitä aatteellista syventämistä, draamallista suppeutta ja taiteellista pyörentämistä, joka kieltämättä määräsi niiden menestyksen. Tämä selitys on meistä ainoa otollinen, sillä se tekee mahdolliseksi edelleenkin tunnustaa Numersia siksi suoraksi, rehelliseksi, ritarilliseksi luonteeksi, jona olemme hänet aina tunteneet.
Mitä Numersin ja Bergbomin yhteistyöhön tulee, oli se ijäksi mennyttä. Vuosia myöhemmin (4/5 1897) Numers kyllä ehdotti sen uudistamista ("Ei ole hyvä tehdä työtä yksin!"), mutta silloin Bergbom vastasi: "Brändt barn skyr elden!"[142]
Pitkän episodin jälkeen on meidän palattava kevääseen 1892. — Huhtikuulla Adolf Lindfors oli jotakuinkin toipunut taudistaan, mutta teatterille oli siitä vähän iloa. Näyttelijä noudatti näet Helsingissä vastaperustetun ruotsalaisen Dramaattisen yhdistyksen kehotusta ruveta sen oppilaskoulun johtajaksi, toisin sanoen hän — erosi Suomalaisesta teatterista. Tämän etevän taiteilijan menettäminen oli sekin yksi niitä vastoinkäymisiä, joista vuosi oli niin rikas. Tosin saattaa sanoa teatterin tavallaan tottuneen tulemaan toimeen ilman häntä, kun hän suurimman osan edellistä näytäntökautta oli ollut opintomatkalla ja tällä näytäntökaudella, sairauden takia, ollut työssä ainoastaan neljä kuukautta; mutta toiselta puolen saattaa sanoa, että hänen juuri sentähden olisi pitänyt jäädä sen näyttämön palvelukseen, jolla hän oli taiteilijaksi kehittynyt. Miten lieneekään, oli sekin tappio kestettävissä. — Yleisön huomaamatta, mutta lähimpien kaipaukseksi erosi myöskin kauan palvellut, edellisenä kesänä naimisiin mennyt, luotettava puvustonhoitaja Siina Pastell. Hänelle Bergbom-sisarukset 21/4 pitivät erojais-iltaman, johon koko teatteriväki oli kutsuttu.
Uusia jäseniä tuli tänä keväänä kolme, nimittäin rva Olga Salo
(Aalto), nti Mimmi Lähteenoja ja Otto Närhi, jotka kaikki tulivat
Aspegrenin seurueesta[143] ja saavuttivat huomattavan aseman uudessa
ympäristössään.
Näytäntökauden rahallinen tulos ei ollut kehuttava, sillä vajaus näytti taas kasvua, ollen 9,874:11 mk, se on kolmatta tuhatta suurempi kuin edellisenä vuonna.
Näytäntöjä annettiin 115 ja niissä: 24 kertaa Elinan surma; 8 Työlakko, Maria Stuart; 7 Tapanin päivänä; 6 Elämä on unelma, Luulosairas, Kesäyön unelma; 5 Voimakkaita naisia; 4 Nummisuutarit, Leivonen, Hullunkurinen temppu, Noora; 3 Ihmisten tähden, Kuopion takana, Kansan vihaaja; 2 Pahassa pulassa, Roinilan talossa, Murtovarkaus, Anna Skrifvars, Runebergiana, Rajuilma, Taistelujen välillä, Parisin veitikka, Koetusten ahjossa, Thérèse Raquin; 1 Papin perhe, Lea, Kihlaus, Amalia ystävämme, Regina von Emmeritz, Pikku sisko, Jacques Damour, Telefoonissa, Fritz ystävämme.
Näistä 34 kappaleesta oli kotimaisia 15 ja uusia 8.
XXI.
Yhdeskolmatta näytäntökausi, 1892-93.