[133] Kerjäläinen vastaa runon Kiesusta ("Kiesus äiänä käveli"), joka kysyy mitä katuva Klaus itkee? — Bergbom ajatteli häntä mieheksi, joka mieron teillä kulkiessaan oli tutustunut hussilais- tai muuhun 1400-luvun lahkolaisoppiin. Kirjantekijä muistaa hänen kysyneen, olinko missään kirjassa tavannut tietoja sen ajan lahkolaisista. Näin käsitettynä tällä sivuhenkilöllä on merkitystä ajankuvauksen kannalta.
[134] Numersin oli niin vaikea luopua tulipalo-katastroofista, että hän vielä viimeiseen puhtaaksikirjoitettuun kappaleeseen lisäsi: "kerjäläisen puhuessa alkaa tulenhohde näkyä ja enenee enenemistään, niin että esiripun hitaasti laskiessa yleisölle käy selväksi, että talo palaa myrskyssä (!)"
[135] Puhdas tulo teki 960 mk. Jo keväällä oli Numers saanut tekijäpalkkiona 600 ja jouluksi hallitukselta kunniapalkintona 2,000 mk "erittäin" Elinan surmasta.
[136] Ehdotus saavutti myöhemmin hyväksymisen korkeimmassa paikassa.
[137] Tavallinen maksu Ida Aalbergin vierailuista näinä vuosina oli 150 mk illasta ja yksi "resetti" eli, niinkuin nykyään sanotaan, "lahjanäytäntö."
[138] Muun muassa Numers puhuu eräästä käsikirjoituksesta, johon hän oli tehnyt viimeiset korjauksensa ja jonka hän vähän ennen näyttelemistä oli lähettänyt Bergbomille. Sen hän tahtoo takaisin, koska hän muka oli lahjottanut sen eräälle naistuttavalleen. Ettei Bergbom sitä antanut, riippui tietysti siitä, että se juuri oli sen yhteistyön tulos, josta erimielisyys oli olemassa. Muutoin arvaamme Bergbomin menettelyyn senkin vaikuttaneen, että Numers oli antanut Kuopion takana kappaleen Arpelle, ja tuli tämä itse Helsinkiinkin näyttelemään sitä ja siis Suomalaisen teatterin kanssa kilpailemaan, ennen kun näytelmä oli suomenkielellä "loppuunnäytelty". Kun pitää tätä esimerkkiä silmällä, ei ole lainkaan kummaa, että Bergbom teatterinsa tähden piti kiinni luonnollisesta oikeudestaan Elinan surmaan.
[139] Koska tekstissä mainittujen lehtien huomautus että Suomalainen teatteri olisi verraten vähäisellä palkkiolla lunastanut itselleen tekijältä näyttelemisoikeuden, jolla se sitten oli ansainnut "kymmeniä tuhansia" nykyaikana ehkä näyttää merkitsevämmältäkin kuin 1890-luvun alussa, on tässä syytä muistuttaa että siihen aikaan 600 mk ei ollut niinkään mitätön palkkio. Tosiasia on näet että Suomalainen teatteri tässäkin kohden oli avaramielisempi kuin Ruotsalainen. Bergbom tahtoi aina että maksettaisiin mahdollisimman runsaasti ja milloin ei teatterin omista varoista katsottu voitavan antaa niin paljon kuin hän olisi suonut, koetti hän vaikuttaa niin että tekijät muualta päin saivat lisäpalkkiota. Siten oli hän myötävaikuttamassa siihen, että sekä Minna Canth että Numers saivat palkintoja. Numers sai siten Kuopion takana ja Elinan surma kappaleistaan, edellisestä 900 ja jälkimäisestä 3,560 markkaa (kts. ylemp. s. 416). Mahdollista on että nämäkin määrät tuntuvat pieniltä nykyään, jolloin kuulemamme mukaan käännöksistäkin vaaditaan yhtä paljon kuin ennen alkuperäisistä draamoista. Varmaa on kuitenkin että tekijät, heidän kirjeistään päättäen, olivat sangen tyytyväisiä Bergbomin aikaiseen maksutapaan. — Muutoin on huomattava, että suomalaisten kirjailijain palkkiot meillä alkoivat nousta vasta sen jälkeen kun kustannusosakeyhtiö Otavan perustamisen kautta (1890) tarpeellinen kilpailu kustantajain välillä oli syntynyt. Tämän kirjan tekijä on tässä tavallaan asiantuntija, sillä kun hän 1888 G. W. Edlundille tarjosi niin suuren (!) suomalaisen kirjan kuin Johannes Takasen elämäkerran kustannettavaksi, sai hän sen takaisin ivallisella hymyllä — "Ei kannata, sehän on kokonainen taidehistoria, jos itse maksatte painatuksen, niin otan sen myytäväksi!" Silloin nolattu tekijä päätti, että suomalainen kustannusyhtiö Helsingissä on perustettava, ja kahta vuotta myöhemmin Otava alkoi toimensa. Sitä ennen Bergbom oli niitä harvoja, jotka olivat kohdelleet suomalaisia kirjailijoita — kirjailijoina.
[140] Meidän harventamamme.
[141] Numersilla oli ollut tekeillä kappale nimeltä "Snälla flickor".
[142] Tulen polttama lapsi pelkää tulta.