"Sanalla sanoen — kiitos, Kaarlo veli ja Emilie sisar, rohkeasta mutta menestyksen oikeuttamasta yrityksestä suorittaa yksi näyttämön korkeimpia probleemeja! Oletan että sinä itse, joskin esikuvien mukaan, olet mukaillut kappaleen näyttämöä varten. Kieli oli helkkyvää, ja useimmat köörit onnistuvat oivallisesti."
"Tulkoot kustannukset takaisin ja mainittakoon Faust suomalaisella näyttämöllä kerran peninkuormapatsaitten joukossa sen edistyksen tiellä!"
"Minä puristan kättänne ja olen edelleen teidän molempien harras
Z. T."
Faust meni peräkkäin seitsemän kertaa. Innostuneet suosionosotukset uudistuivat joka ilta. Yksityisistä kunnioitusilmauksista mainitsemme vain, että kuuluisa pianonsoittaja rva Sophie Menter 19/4 lähetti Ida Aalbergille näyttämölle kauniin kukkavihkon. Samana päivänä kun Faust annettiin viimeisen kerran E. Nervander julkaisi "Finlandissa" seikkaperäisen arvostelun, jonka pääkohdat otamme tähän, koska siitä todella saa käsityksen, kuinka kappale esitettiin.
Huomautettuaan millä varmuudella Bergbom on osannut arvioida, milloin teatteri on kypsynyt mihinkin suureen tehtävään sekä miten jo vuosikausia oli silmällä pidetty ja valmistettu Faustinkin mahdollisuutta, arvostelija jatkaa: Arkadiateatterin pieni salonki oli loppuunmyyty, ja yleisö odotti jännityksessä. Vihdoin esirippu nousee ja ensimäinen kuvaelma (alkunäytökset ovat poisjätetyt) avaa meille Faustin yhden ainoan lampun valaiseman työkammion, joka vanhanaikuisine sisustuksineen ja rikkaine tieteellisine kalustoineen tarjoaa sangen tunnelmallisen näön. Sala, joka huolimatta nuoruudestaan on jo näytellyt Hamletin, esiintyy vanhana Faustina. Naamioitus on hyvä, hänen hahmonsa leimaa jalo arvokkuus, hänen käsityksensä on tyyni ja älykäs, hänen tunteensa sangen lämmin, sanalla sanoen, hän on neljässä ensimäisessä kuvaelmassa, ennen kun taikajuoma on nuorentanut hänet, melko hyvä Faustin edustaja, vaikkei hänellä ole luonteelle ominaista voimaa, tulta ja suurisuuntaista levottomuutta. Näissä kohtauksissa vaikuttaa hänen näyttelemisensä yksitoikkoisuuskin vähemmän väsyttävästi; myöhemmissä kuvaelmissa sitä vastoin hänen esityksensä on ainoastaan hervoton ja heikko harjotelma. Mutta olisihan liiaksi pyytää, että niin nuoren miehen elämänkokemus riittäisi täyttämään mahtavan hahmon. Hän on kuitenkin vakavalla ja suoralla näyttelemisellään ja monella katseella rooliin tehnyt Faustin arvokkaan esittämisen näyttämöllämme mahdolliseksi. — Wagner on jätetty pois. Maahisen ilmestyminen tapahtuu tunnelmallisen soiton soidessa, mutta vaikuttaa ehkä vähemmän kuin muut näyttämölliset tehokohdat. Kuvaelma päättyy pääsiäisvirren säveliin, jotka pelastavat Faustin itsemurhasta. Kävely kaupunginportin ulkopuolella on muutettu viidenteen kuvaelmaan, ja sen sijaan toinen kuvaelma esittää Mefiston ja Faustin ensimäisen kohtauksen jälkimäisen työkammiossa. Leino näyttää reippaasti ja epäilyksettä käsityksensä roolista, joka perustuksiltaan on hänelle niin vieras ettei siitä voi tulla enempää kuin harjotelma. Hän käsittää syystä roolin poikamaisen (burschikos) huumorin ja satiirin sekotukseksi, käyttää voimakkaita värejä ja leveää sivellintä, ja harjotelma näyttäytyy kunnioitettavan työn ja aitotaiteellisen mielenkiinnon tuloksena. Ryhtiin ja liikuntoihin nähden hän on luonut selvän kuvan, jota hän esittää, mutta omituista on, että ääni ja katse saavat kerrassaan unohtamaan mitä naamioitus, liikunnot ja sanat pyytävät ilmituoda. Kuuro voisi pitää Leinon esitystä erinomaisena, johdonmukaisena ja värikkäänä, jota vastoin sokea äänen mukaan arvostellen saisi vaikutelman perustukseltaan hyvästä, iloisesta ja kenties naivisesta Mefistosta, joka hieman muistuttaa Nummisuutarin Eskoa. Tämä esityksen kahtia jako tekee, ettei sitä voi pitää muuna kuin etevänä harjotelmana. Toisessa kuvaelmassa nähdään kauniita, silmää hiveleviä unikuvia, jotka Mefistofeles loihtii esiin Faustille. Niitä on luvultaan kuusi tai seitsemän, toinen toistaan taiteellisen somempi. Ensin ilmenee ryhmä ruusuilla seppelöityjä lapsia, sitte nuoria neitosia soittaen harppua y.m. kielisoittimia. Sen jälkeen neljä nuorta tanssijatarta ja toisia, viiniä ja lempeä edustavia, ryhmiä ja vihdoin loppukuvaelma, jonka keskiryhmä esittää nuoren runoilijan seppelöimistä vallan, kunnian ja kauneuden hengettärien ympäröimänä. Näiden kuvien ohikulkiessa kaunis laulu taustalta herättää mitä miellyttävimpiä tunnelmia katsojissa. Kuvaelma päättyy säkeihin, joissa Mefisto kehottaa Faustia lähtemään maailmaan ja ihmiselämään. Kolmas kuvaelma saattaa meidät Auerbachin kellariin Leipzigissä, taitavasti järjestettynä pikku näyttämölle. Verrattoman burleskimaisesti ja iloisesti näyteltiin kohtaus neljän ylioppilaan (Pesonen, Aspegren, Rautio, Böök) kanssa. Leino ja Sala ovat hekin tässä täydellisesti rooleissaan. Neljännessä kuvaelmassa nähdään noidan luolakeittiö taikakalustoineen, loimuava valkea takassa, jonka ympärillä marakatteja vahtii. Oudon inhottava kohtaus suoritetaan mainiosti, kiitos olkoon varsinkin Lindforsin, joka räikeästi kuvaa noita-akkaa. Täällä Gretcheninkin kuva ensi kerran esiintyy, saaden Faustin tyhjentämään nuorentavan taikajuoman. Jo tässä Gretchen, istuen rukkinsa ääressä puutarhassa, harvinaisen neitseellisen kauneuden ja raikkauden kautta saa aavistamaan Ida Aalbergin taideluomaa saksalaisena porvarityttönä.
Viidenteen kuvaelmaan on yhdistetty kansankohtaus kaupunginportilla sekä Faustin ja Gretchenin yhtyminen. Kansankohtaus on erittäin rikkaasti järjestetty ja vilkasluontoinen siinä kuin yli sata eri sisääntuloa tapahtuu noin kymmenessä minuutissa. Viimeksi astuu Gretchen ulos kirkosta. Puku on sininen ja kuosiltaan se muistuttaa yksinkertaista porvarityttöä keskiajalta. Hiukset on jaettu kahteen paksuun, riippuvaan palmikkoon. Kirkonovella ripotettuaan vihkivettä päällensä ja annettuaan almun, hän lähtee kotiinpäin samassa kun Faust rikkaassa aatelismiehen puvussa astuu hänen eteensä ja lausuu:
"Oi fröökinä kaunihin, jos sallitten,
Käs'varrellain ma teitä saattelen."
Melkein lapsellisen miellyttävällä itsetunnolla ja kainoudella
Margareta vastaa:
"En fröökinä oo, en kaunihin"
jonka jälkeen hän jatkaessaan: