Sa hetkeksi nyt rientos heitä,
Luo katse työsi toukohon!
Ain' uskollisna aatteen teitä
Sa kuljet, — riennät voittohon.
Ja miss' on jalkas kerran käynyt,
Niin sinn' on muisto kallis jäänyt.
Povessas leimuu innon liesi
Ja mieli uljas rinnassas,
Ja kauvas, kauvas tähtää tiesi,
Ei säiky silmäs uskaljas,
Ja sydän jalo, kullankirkas —
Se ohjaa työs ja elon virtas.
Näytäntöjä annettiin tänä näytäntökautena 127 ja niissä seuraavat kappaleet:
12 kertaa Orleansin neitsyt; 7 Eerikki Puke; 6 Nummisuutarit,
Farinelli; 5 Tietäjä, Postikonttorissa, Parjauksen kirous, Ei lempi
leikin vuoksi, Sota rauhan aikana, Puutarhurin tyttäret, Yhdistysjuhla,
Ei ollenkaan mustasukkainen; 4 Regina von Emmeritz, Saimaan rannalla,
Reviisori, Rosmersholm, Helgelannin sankarit; 3 Työmiehen vaimo,
Ainamo, Hansikas, Faust, Porvari aatelismiehenä, Telefoonissa,
Hardangerin harjulla; 2 Lea, Murtovarkaus, Kyökissä, Roinilan talossa,
Pormestarin vaali, Hamlet, Noora, Romeo ja Julia, Fritz ystävämme,
Sabinitarten ryöstö, Kotikahakka, Lemmenjuoma, Mestari Patelin,
Naimapuuhat, Veljesten kesken; 1 Pollarin kievarissa, Pukkisen pidot,
Kuningas ja katulaulajatar, Venetian kauppias, Kylänheittiö, Maria
Magdalena, Jane Eyre, Luulosairas, Lääkäri vastoin tahtoansa,
Kultaristi, Ensi lempi.
Näistä 51 kappaleesta oli 15 kotimaista ja 15 uutta (4 alkuperäistä kotimaista).
XVII.
Seitsemästoista näytäntökausi, 1888-89.
Kaarlo Bergbom matkusti Berliniin Pietarin kautta, missä viipyi päivän, nähdäkseen Egmontin Venäläisessä teatterissa — se esitettiin keskinkertaisesti, paitse kansankohtauksia, jotka menivät "sanomattoman eloisasti". Päästyään Saksaan hän teki sen kokemuksen, ettei siellä koskaan ole oltava matkalla helluntaiaikana! Oli kuin koko maan väestö olisi ollut liikkeellä, joka asemalla sadottain meneviä ja tulevia, ja joskus sullottiin toisenkin luokan vaunut täyteen kolmannen luokan matkustajia, jotka eivät muualla saaneet tilaa. Ahdingon ja kuumuuden rasittamana Bergbom vihdoin tuli perille, ja asetuttuaan "vanhaan luolaansa" — Dresdenerhofin pieneen hotelliin Friedrichstrassen varrella, hän jo ensi iltana meni Deutsches Theateriin, nähdäkseen Don Carloksen. Kumminkin hän oli niin väsynyt, että näytäntö, huolimatta Kainzin nerokkuudesta, meni jotakuinkin hukkaan — hän "nukkui pari kuuroa sikeämmin kuin ukko B. (!)."
Vaikka Kaarlo tapansa mukaan kävi joka ilta teatterissa, oli hänellä taas muutakin mielessä. "Pääsyy miksi jään tänne", hän kirjoittaa Emilielle, "on se, että aion vakavasti suorittaa esitöitä Saksan kirjallisuushistoriaani. Minä tahdon välttämättömästi saada sen valmiiksi kahdessa vuodessa ja sentähden käydä siihen reippaasti käsiksi. En tiedä parempaa paikkaa kuin Berlin näitä esitöitä varten. Tarpeetonta on puhua tästä muille, sillä minulla on tuoreessa muistissa kirjallisuushistoriani, jonka lupasin kirjallisuuden seuralle, mutta josta ei mitään tullut. Luonnollisesti et tarvitse salata sitä Augustalta." — Tästä näkyy kuinka suuri halu Bergbomilla oli kirjoittaa jotain sen tieteen alalla, johon hän oli niin erinomaisesti perehtynyt; mutta hän ei aavistanut, että lähimmät vuodet tuottaisivat hänelle uusia huolia, jotka olivat omansa masentamaan työhalun ja -kyvyn.
Eräässä myöhemmässä kirjeessä (Norjan Gausdalista) Bergbom luettelee mitä hän tällä kertaa näki Berlinin teattereissa: