* * * * *
Elokuun lopulla Bergbom saapui Tampereelle, ja annettiin ensi näytäntö (Puutarhurin tyttäret) 1/9. Kaikkiaan näyteltiin siellä 9 iltaa — viimeinen 13/9. Tietysti oli puuha ja vaiva tavallinen, koska niin suuria näytelmiä kuin Eerikki Puke ja Venetian kauppias esitettiin ahtaalla näyttämöllä. Menestys ja tulot olivat hyvänlaisia.
Tältä ajalta on vain pari Kaarlon kirjekorttia säilynyt ja toisessa (3/9) kohtaamme lauseen: "Muuten on Krohnin hirveä kuolema niin masentanut minut, etten ole juuri muuta voinut kuin sitä ajatella." Sanat viittaavat surkeaan tapaturmaan, joka 28/8 säälimättömästi sieppasi uutterimmasta ja hedelmällisimmästä työstä yhden kansamme jaloimpia miehiä. Koko maassa herätti murhesanoma haikeaa surua ja kaipausta eikä suinkaan vähimmin teatteripiireissä. Tieteellisiin, kirjallisiin ja muihin hartaisiin sivistyspyrintöihinsä Julius Krohn oli myöskin yhdistänyt tehokkaan harrastuksen edistää näyttämöllisen taiteen kehitystä maassamme. Kansallisessa teatterissa hän näki yhden suomalaisen kulttuurielämämme toivorikkaimpia ilmiöitä, jonka asiaa hän aina oli valmis edustamaan ja puoltamaan, ja mitä vähemmän meillä oli ja on Julius Krohnin kaltaisia miehiä, jotka eivät ainoastaan ansaitse vaan todella ovat osakseen saaneetkin kaikkien kunnioituksen, sitä katkerampi oli teatterin odottamatta menettää semmoinen ystävä.
Emilie puolestaan kirjoitti Kaarlolle, että hän ennen kun Ida Aalberg (2/9) lähti Norjaan, esiintyäkseen 10 kertaa Bergenissä, oli tältä saanut lupauksen, että hän lokakuun keskivaiheilla palattuaan matkaltaan näyttelisi muutamina iltoina Turussa. Tämä oli ilosanoma Kaarlolle, sillä silloin siellä voitiin näytellä ohjelmiston parhaita näytelmiä.
Tampereelta seurue näet muutti Turkuun, jossa oltiin kuusi viikkoa, 16/9-31/10. Täällä esitettiin ensi kerran Edv. Törmäsen suomentama A. L'Arrongen 5-näytöksinen huvinäytelmä Tohtori Klaus 10/10; muutoin oli ohjelmisto vanhaa. Huoneet olivat hyvänlaisia, mutta kumminkaan ei onni ollut mukana, sillä Bergbom oli — emme tarkoin tiedä kuinka kauan, mutta nähtävästi 2-3 viikkoa — sairaana, kykenemättömänä työhön. Sillä aikaa Sala hoiti hänen virkaansa. Emilien ja nti Elfvingin kirjeenvaihdosta näkyy, että edellinen kävi Turussa ja hoiti Kaarloa, joka makasi Phoenix hotellissa.
Helsingistä Emilie kirjoittaa 28/10: "En tiedä oikein kuinka sinua kiittäisin, rakas Bettyseni, kaikesta suuresta ystävyydestäsi ja hartaudestasi, jota nyt taasen olet meille osottanut. Sinä olet kerta kaikkiaan niitä, jotka auttavat hyvinä ja pahoina päivinä, mutta minusta sinä olet hädässä uskollisempi kuin muulloin. Miten ikävä tänä syksynä Turussa olikin Kaarlon sairauden takia, säilyvät kuitenkin muistissani hupaiset hetkemme Phoenix-hotellissa oikeana valokohtana tuolta surulliselta ajalta." Ja nti Elfving puolestaan vastaa: "En koskaan luullut, että Phoenix voisi antaa minulle niin rakkaita muistoja." Kaarlo vihdoin kiittää sisartaan sanoilla: "Sydämellinen kiitos siitä mitä olet minulle ollut tänä kuukautena. Ilman sinua olisin ehkä vieläkin maannut ja kenties jäänyt tänne muitten jälkeen." —
Noin lokakuun keskivaiheilla Kaarlo oli jälleen työssä, joskin hän näytti heikolta. Samaan aikaan kun Kaarlo nousi sairasvuoteeltaan, Ida Aalberg palasi lyhyeltä mutta loistavalta vierailumatkaltaan, jolla hän oli (m.m. Noorana) ihastuttanut bergeniläisiä, ja hän näytteli Turussa viisi kertaa 17/10-26/10 (Ei lempi leikin vuoksi, Orleansin neitsyt ja Sota rauhan aikana). Viimeisenä iltana meni Tietäjä.
Helsingissä alkoivat näytännöt 4/11 ja 8/11 oli se merkillinen ilta, jolloin Minna Canthin uusi draama, Kovan onnen lapsia, esitettiin ensimäisen ja — ainoan kerran. Mutta ennen kun kerromme siitä ja sen seurauksista, on näytelmän syntyhistoriaan lisättävä muutamia piirteitä.
Kirjeessä Emilielle Minna 10/8 ilmottaa vielä vähän puuttuvan neljännestä (viimeisestä) näytöksestä. Hän oli kuitenkin kesällä niin "huvitellut ja laiskotellut", että hän helposti täydentäisi teoksensa ja sitte vielä kerran kirjoittaisi sen uudestaan hiukan muokkaillen "stiiliä".
"Tohtorilta olisin mielelläni tahtonut saada neuvoja tähän loppuun. Mutta ehkäpä ennätän sittenkin vielä. Raskas tämä näytelmä on ja surullinen. Ei siitä arvatenkaan tule mikään kassanäytelmä, sillä toista kertaa ei kukaan mene katsomaan. Itse olen kuitenkin jotensakin tyytyväinen, sillä siinä saan taas sanotuksi, mitä sanottavaa oli. Ja tappakoot minut taaskin kerran, sen ovat niin monta kertaa ennenkin tehneet. En välitä heidän laakereistaan enkä heidän miekoistaan, enpä edes loastakaan, jota päälleni heittävät. Jos kohta tuo ilettääkin, niin että täytyy sanoa: 'hyi!' Älkää peljätkö, ei siinä ole mitään hyökkäyksiä kirkkoa vastaan, vaikka kyllä erillaista uskonnollista elämää esiintuodaan." —