Tämä kaikki todistaa teoksen olevan, niinkuin jo sanottiin, yhteistyön tulos, ja kun Numers 20/3 tunnustaa saaneensa 600 markkaa tekijäpalkkiona[109] hän samassa sanoo olevansa hämillään vastaanottaa niin paljon kappaleesta, "jossa Sinulla ja teatteriseurueella on kummallakin yhtä suuri osa kuin minulla". Tämä on vaatimattomasti ja kauniisti lausuttu Numersin puolelta, jolta alote ja alku kuitenkin oli lähtenyt ja jonka nuoruuden muistoja epäilemättä piilee pappilan elämän kuvauksessa.
Myöhemmin syntyi, niinkuin vastedes on kerrottava, erimielisyys Bergbomin ja Numersin välillä siitä, mikä osa kummallakin oli heidän kappaleissaan. Silloin Bergbom eräässä kirjeessä[110] (josta alustelma on käytettävänämme) seikkaperäisesti tekee selkoa vaikutuksestaan Kuopion takana näytelmän syntyyn:
"Olen ajatellut mikä osuus kappaleeseen minulla on, ja olen tullut seuraavaan päätökseen":
"1) Olen, niinkuin itse olet myöntänyt, kriitillisesti tarkastanut (siktat) sen. Sen johdosta kappale on tullut oleellisesti toisenlaiseksi molempien pääroolien muuttamisen kautta. Läpikäyvien korjausten, lievennysten, pikku muutosten, pyyhkimisten kautta Apulainen on raa'asta, idioottimaisesta karrikatyyristä muutettu jotakuinkin inhimilliseksi olennoksi, ja Lilli suurisuisesta, äkäisestä, liehakoitsevasta 'buffetshikasta' tullut — siksi mikä hän on. Rovastia, ruustinnaa, Naemia tämä kriitillinen työ ei ole koskenut."
"2) Sen ohella olen suoranaisesti antanut joukon motiiveja kappaleeseen. Minä ehdotin esim. kolmet rouvat. Jopa luonnostelin heidät. Mitä ruustinnaan [! lue: pastorin rouvaan] ja nimismiehenrouvaan tulee, noudatit luonnostani, kauppamiehen rouva on kokonaan sinun omasi. Edelleen on Jussilaisen esitelmä-aate minun. Minä ehdotin, yksityiskohdittain koko esitelmäkohtauksen ja kohtauksen Lillin ja apulaisen välillä kolmannessa näytöksessä. Ylipäätään minä annoin kolmanteen näytökseen, jota ei ollut olemassakaan, ensiksi kohtaus kohtaukselta ehdotuksen, jota harvoilla muutoksilla (keskellä) noudatitkin."
"3) Mutta sitä paitse olen suoraan kirjoittanut useita kohtia. Ne kuuluvat kuitenkin minulle eri määrässä. Muutamissa paikoin toimitin uudestaan mitä sinä olit ennen kirjoittanut, toisissa lisäsin kaikki omasta päästäni. Olen punaisella lyijykynällä merkinnyt kappaleeseen mitä on suorastaan minun kirjoittamaani. Tiedän mitkä paikat ne on, sillä ne ovat erikseen liisteroidut kuiskaajakappaleeseen taikka kokonaan liitetyt siihen."
Kuopion takana meni ensi kerran 28/2 ja oli se teatterin onnistuneimpia premiäärejä, sillä se laski perustuksen kestävälle suosiolle kappaletta kohtaan. Numers huudettiin tietysti useat kerrat esiin. Huone ei ollut aivan täysi (791 mk), sillä yleisömme on aina hiukan epäilevällä kannalla uusia ohjelmia kohtaan, mutta jo seuraavana iltana oli huone täynnä (1,157 mk) ja näyteltynä kaikkiaan 9 kertaa (useamminkin se olisi mennyt, jollei näytännöt olisi päättyneet huhtikuun alussa) tuotti se 8,364 mk eli keskimäärin 930 illalta.
Näytteleminenkin oli mitä parhainta. "Rovastista (Pesonen) ja ruustinnasta (nti Stenberg) alkaen palvelustyttöön asti kaikki roolit näyteltiin hyvin." Erityisesti kiitettiin Olga Finneä Lillinä. Hän on erinomaisesti käsittänyt kuvattavan luonteen; tuo "moderni" neitonen, joka Helsingistä tullen, 'uusilla aatteillaan', somilla vaatteillaan, varmalla, vapaalla — jopa vallattomallakin — käytöksellään panee pappilan asukkaat ja naapurit ymmälle, oli kauttaaltaan uuden ajan älykäs ja reipas lapsi. — Entäs nuo naapurit sitten! Kuinka todenmukaisia, kuinka ihka eläviä, kuinka mainion koomillisia he olivat! Niin tarkkaan havaittuja ja niin luontevasti näyteltyjä tyyppejä oman maan elämästä, kuin nimismiehen rouva (Saimi Svan) ja pastorin rouva (Naemi Stenbäck) on harvoin saatu nähdä näyttämöllä. Suurimman kiitoksen ansaitsi kuitenkin Sala apulaisena. Rooli on sitä laatua, että se miltei houkuttelee näyttelijää laatimaan narrillista irvikuvaa. Mutta Sala ei siihen hairahtunut. Hän näytteli apulaispappia erittäin hienosti, ilman vähintäkään liiottelua. Siten hän saikin aikaan mitä täydellisimmän illusioonin; katselija ei hetkeäkään epäillyt kuvauksen todenperäisyyttä. Ja sen kautta roolin koomillinen vaikutus vaan lisääntyi. Salan apulaispappi oli kaikin puolin etevä taideteos.[111]
Tähän on vain lisättävä että samoin kuin koko näytelmä sen esityskin suomalaisella näyttämöllä oli erinäisen rakastettavan huumorin leimaama, niin ettei ivaan eikä nauruun ollut mitään katkeraa sekottunut. Se se juuri oli, joka teki että näytelmä, samalla kertaa koskien sydäntä kuin nauruhermoja, jätti katsojaan niin herttaisen vaikutelman. Kun kappale sittemmin esitettiin muualla ruotsiksi käännettynä ja m.m. Jussilainen mongersi huonoa ruotsia, katosi siitä melkoisessa määrässä runollisuus, ja koko vaikutus tuli karkeammaksi, alhaisemmaksi. — Syystä kun Sprengtportenin oppilaat kiellettiin, ei maaliskuulla ilmaantunut muuta uutta kuin Anni Levanderin suomentama Molièren Sievistelevät hupsut 12/3. Näytäntö annettiin Lindforsin hyväksi, ja teki hänen Mascarillensa mainion ilveilyn ohjelman loistokohdaksi. — Kolme päivää tämän näytännön jälkeen lauantaina 15/3 oli suuret arpajaiset ynnä naamiohuvit eläkekassan hyväksi. Ohjelmasta ansaitsee mainita "Pohjolan häät", kuvaelmasarja, jonka taiteilijat A. Gallén ja E. Järnefelt olivat järjestäneet. Emilie Bergbom, jolle tämä yritys oli tuottanut paljon vaivaa, kirjoittaa Turun ystävälleen olevansa tyytyväinen tuloon, joka nousi 9,600 markkaan (netto pari tuhatta vähemmän). — Viimeinen näytäntö Helsingissä: Kuinka äkäpussi kesytetään, uudistettuna, oli 9/4.
Kun Helsingissä ohjelmiston puute uhkasi, oli teatteri päättänyt kevätpuolella lähteä Kuopioon, johon sitä viime vuosina niin monesti oli pyydetty. Tämä oli ilosanoma Minna Canthille. Ilmottaen tyytyväisyytensä ja tarjoten "tohtorille" entisen asunnon talossaan, hän 24/2 kirjoittaa Emilielle: