Edellisestä näemme, että Bergbom on yhtä tehokkaasti vaikuttanut "Papin perheenkin" kuin tekijättären varhaisempien näytelmien lopulliseen muotoon. Yhä uudistuneet neuvottelut ja matkat todistavat, että hän ei siinä kohden säästänyt aikaansa eikä voimiaan, vaan niin sanoakseni piti asiaa kuin omanaan, vaatimatta minkäänlaista hyvitystä, yksityistä enemmän kuin julkistakaan. Hän suostui kyllä Minna Canthin pyyntöön saada omistaa teos hänelle, mutta jos oikein tunnemme hänet niin tapahtui se ainoastaan sillä ehdolla että omistussanat laadittiin niin yksinkertaisiksi kuin ne todella ovat. Kirjan ensi lehdellä luetaankin ainoastaan sanat: "Tohtori Kaarlo Bergbomille omistanut tekijä", jotka eivät anna aavistustakaan siitä kiitollisuudenvelasta, joka Minna Canthilla todellisuudessa oli avustajalleen.
Jätämme nyt Papin perheen vähäksi aikaa mainitaksemme vielä pari kohtaa niistä kirjeistä, joita olemme tässä käyttäneet. — Yhdestä Minna Canthin kirjeestä (19/11) saamme tietää, että Kaarlo ei suinkaan ollut täysissä voimissa:
— "Huolestuneena olen aina muistellut Tohtorin väsynyttä katsetta viimein [lokakuun alussa] siellä käydessäni. Ja epäilen joka kerta tuon dieetin hyötyä. Tarvitseeko sitä todella seurata niin radikaalisesti? 'Kohtuus kaikessa' on hyvä sananparsi. Pieni pala leipää aterialla ei varmaankaan tappaisi. Ja pieni lasi olutta tai portteria silloin tällöin — ei sekään tappaisi. Onko hyvä antaa voimien mennä noin vähiin?"
Juuri ennen joulua 22/12 Emilie kirjoittaa ensimäisen vaikutelmansa eräästä toisesta uudesta kappaleesta, joka samoin kuin Papin perhe ennen pitkää nähtiin näyttämöllä:
"Minkä viiltävän epäsoinnun Ibsen taas onkaan lähettänyt maailmaan! Hedda Gabler on saanut minut oikein aaveita pelkäämään. Miksi runoilijat esittävät näitä kelvottomia, surkeita ihmisiä, ilman korkeampia henkisiä harrastuksia ja tarpeita? Luettuani kirjan olen oikein huonolla tuulella. En vielä tiedä, otammeko kappaleen esitettäväksi; minä olen aivan asiaa vastaan, enkä voi käsittää että joku taiteilijatar voisi mieltyä tähän tehtävään. Saa nähdä mitä Ida Aalberg sanoo siitä." —
Uudenvuodenpäivänä — Aleksis Kiven päivänä — annettiin Kuopion takana ja sen ohella Kiven Yö ja päivä ja Kihlaus. Olga Finne näytteli Lilliä ensinmainitussa, mutta myöskin sokeaa tyttöä liikuttavassa idyllissä ja teki hän sen erittäin somasti, "ihmeen tasaisesti"; Kihlauksessa olivat nyt: Rautio Aapeli, Wuori Eenokki ja nti Stenbäck Herrojen Eeva. — Ensimäinen uutuus tuli jo 6/1: G. von Moserin huvinäytelmä Kukkaistuhlari, joka Saksassa oli saanut melkoisen menestyksen, mutta meillä meni vain kolme kertaa. Päärooli oli Weckmanilla, joka pirteästi näytteli preussilaista husaariluutnanttia. Seuraava ohjelma 11/1 käsitti koko kolme 1-näytöksistä kappaletta, nimittäin Niilo Salan suomentaman Leon Hennique'n (Emile Zolan novellin mukaan) kirjoittaman Jacques Damourin, Saimi Svanin kääntämän A. Dreyfusin huvinäytelmän Rajuilma ja Ellein (Eliel Aspelin) suomentaman Giovanni Vergan Talonpojan ritarillisuuden (Cavaleria rusticana). Ensi kappaleessa näytteli Leino taitavasti Jacquesia, maanpakolaista, joka palatessaan tapaa vaimonsa toisessa avioliitossa; närkästyneen vaimon "rajuilmaa" taasen esitti toisessa kappaleessa viehättävästi Olga Finne, ja kolmannessa, lyhyessä, kiihkoisessa tragediassa esiintyi vihdoin Ida Aalberg Santuzzana, pannen kuvaukseensa sitä kiehuvaa intohimoisuutta jota sisilialainen luonne vaatii, Leino — Alfion ja Ahlberg — Turiddun asianmukaisesti säestäessä häntä. Huolimatta siitä että ainakin ensimäinen ja kolmas näistä näytelmistä olisivat ansainneet enempää mielenkiintoa,[117] ne kaikki ikäänkuin unohtuivat suurempien alle — niitä näet ei toista kertaa esitetty. — Topeliuksen päivänä meni nimittäin taas Regina von Emmeritz, ja Tudeer (Valvojassa) väittää Ida Aalbergin nyt "osanneen antaa päähenkilölle enemmän todenmukaista inhimillisyyttä, enemmän elonlämpöä kuin ennen" — eikä ole syytä epäilläkään sitä, sillä olihan taiteilijatar kuluneena vuotena jälleen nähnyt ja kokenut semmoista, joka oli omansa kypsyttämään hänen taidettaan.
Kohta kun Minna Canthin draama oli valmis, oli Bergbom tavallisella tarmolla ryhtynyt harjottamaan sitä, ja 23/1 oli Papin perheen ensi-ilta, laatuaan loistavimpia teatterin historiassa. Huone oli täyteen ahdettu: "lippu luukulla!", ja yleisö seurasi kasvavalla jännityksellä tätä näytelmää, joka ei ainoastaan sommittelun puolesta ollut tekijän edellisiä etevämpi, vaan siinäkin otollisempi, että se lämmitti, niinkuin vain kotimaisten olojen sattuva kuvaus saattaa lämmittää, ja että se syvästi kosketteli ajan kysymyksiä, käyttämättä tuota katkeraa ivaa, joka repii haavoja ja karkottaa sovinnollisuuden. Rva Canth ei ollut saapuvilla, mutta innostuneelle yleisölle ilmotettiin, että onnittelutervehdys sähköteitse lähetettäisiin tekijälle. — Näyttelemistä Tudeer arvostelee hyväksi, lausuen muun muassa:
Vallan oivallisesti näyteltiin etenkin kappaleen varsinainen päärooli, pastori Valtari. Leino olikin tykkänään antautunut tehtäväänsä ja siitä luonut tuoreen tyypin, jossa ei ollut mitään istaantunutta maneeria. Erittäin taiteellisesti hän osasi pitää koossa tuon tulisen luonteen näennäisesti ristiriitaiset puolet; rakkauden tarve ja itsekylläisyys, hellyys ja tylyys yhtyivät yhdeksi voimakkaaksi, täysin luonnonmukaiseksi, osanottoa herättäväksi ihmisolennoksi. — Maijun rooli oli nti Finnelle kiitollinen. Hän sai varsin hyvin näkyviin sekä lapsen hilpeän veitikkamaisuuden että sen levottoman, herkkähermoisen huimapäisyyden, jota nerokkaassa nuoressa naisessa vaikuttaa tuo omaan luontoperäiseen toimintaan pyrkivä sisäinen voima, jota hänen omaisensa eivät ymmärrä, vaan jota äiti turhaan koettaa hillitä, isä tukehduttaa tai johtaa omien tarkotusperäinsä mukaan. Alkupuolella hän kuitenkin oli liian raju ja jyrkkä, mutta viimeisessä näytöksessä esitys oli kaikin puolin taiteellista: se oli hillittyä ja samalla täynnä luontevaa tunnetta. Siinä tuli heti näkyviin että tosielämän vakavat riennot jo olivat ennättäneet painaa Maijuun leimansa. Elävästi kuvattiin tuo kimmoavainen taiteilijaluonne, hermostuttavine jännityksineen ja hurmaavine menestyksen iloineen. — Salan Jussilta puuttui ylioppilaan reippaus. — Hannan roolin näytti sympaattisesti nti Kunnas. Siinä oli selvää ymmärrystä ja luontoperäistä tunnetta. Hänen liikkeensä ovat jäykät, mutta niissä ei ole mitään maneeria, ääni on soinnukas, lausuminen selvää ja sielunliikutuksia kuvaava.
Papin perhe meni 9 kertaa täysille ja hyville huoneille. — Kun sähkösanoma ensimäisen näytöksen jälkeen tuli perille, makasi Minna Canth sairaana influensataudissa.[118] Parannuttuaan hän matkusti maaliskuulla Helsinkiin ja näki (14/3) kappaleensa, kun se esitettiin kahdeksannen kerran. Huone oli silloinkin täpö täynnä, ja katsojat osottivat erittäin innokkaasti suosiotaan tekijää kohtaan, joka Leinon ja nti Finnen mukana astui näyttämölle ja jota tervehdittiin hyvähuudoilla ja kukkavihkoilla.[119]
Noin puolitoista viikkoa Papin perheen jälkeen tuli toinen merkillinen uutuus, nimittäin Ibsenin Hedda Gabler, joka meni ensi kerran 4/2. Niinkuin ote Emilien kirjeestä todistaa, ei tämä näytelmä ollut juuri omansa herättämään myötätuntoisuutta, mutta sittenkin sen esittäminen muodostui voitoksi teatterillemme. Kiitos olkoon taiteellisen näyttelemisen ja erittäin Ida Aalbergin, tapahtui se kumma, että kappale, joka muualla ei ollut menestynyt, onnistui suomalaisella näyttämöllä. Se kokosi 6 täyttä huonetta. — Tudeer kirjoitti pitkän, seikkaperäisen analyysin taiteilijattaren tavasta tulkita tätä, hänen myöhemminkin usein esittämäänsä loistorooliansa, ja päättää seuraavin sanoin: