Vielä on mainittava riemujuhlan pysyväksi muistoksi tarkotettu julkaisu, Suomalainen Näyttämö 18 13/10 72 — 18 13/10 97 (196 sivua). Se sisältää viisi ennen julkaisematonta näytelmän katkelmaa — Z. Topelius: Sancta Maria, Minna Canth: Kauppaneuvos Toikka, Minna Canth: Agnes, Aleksis Kivi: Canzio, Gustaf von Numers: Elinan surma — J. H. Erkon runon "Suomalaisen teatterin sydän", Suomalaisen näyttämön ohjelmiston, se on K. Bergbomin laatiman luettelon kuluneena 25 vuotena näytellyistä kappaleista, johon liittyi tietoja ensimäisistä esiintyjistä y.m.s., sekä useita kymmeniä seurueen jäsenten muotokuvia. — Tähän otamme Erkon kauniin runon:

Mehu elämästä puserrettiin,
Näyttöpermannolle supistettiin.
Siinä kiehui, kuohui se ja jyski,
Että lattiat ja seinät ryski.
Siinä perhe, yhteiskunta eli,
Valtio ja kirkko toimiskeli,
Siinä nähtiin päiviä ja öitä,
Tehtiin sodan- sekä rauhantöitä,
Elettiin tai kuoltiin kunnialla,
Hallittiin tai oltiin vallan alla.
Siinä soitti, siinä lauloi kööri;
Joukon johti jalo tirehtööri.

Mut ken vienosti, kuin hyvä henki,
Teki mieluiseksi vastuksenki?
Kenen hymy joukon kesken hiipi,
Että tuskin kuului kaino siipi?
Kuka joukost' etsi yksinäiset,
Eksyneet tai surren itkeväiset?
Ken se heille lohdutusta antoi,
Pulmapäivin kuka avun kantoi?
Kuka, sekamelskan, hämmenyksen
Uhatessa laittoi järjestyksen?
Ken se riidan, eripuran tiesi
Lauhdutella paremmin kuin miesi?
Sitte, työn ja sovun vallitessa,
Ken loi mielihyvän jokaisessa,
Että into lensi ihanteihin,
Taidetekoihln ja sankareihin?

Moinen, näkymätön maailmalle,
Käsi, joka joutuu kaikkialle,
Silmä, joka unhotetut kaivaa,
Sydän, jota toisen tuskat vaivaa,
Nainen onpi, rikassielu nainen,
Kaikki kerkiävä, huomaavainen.
Emilie Bergbom, lämmin mieli,
Hienosydän, hellä käskykieli,
Aina nuori, hilpeäkin aina,
Niinkuin aalto suvisunnuntaina,
Sydän teatterin suomalaisen,
Kunnia ja kiitos Suomen naisen.

Jo ennen juhlaa oli osa seuruetta tehnyt turneen Mikkeliin ja Kuopioon ja kummassakin paikassa antanut kolme näytäntöä (5/10-10/10); juhlan jälkeen taasen näyteltiin yhtenä iltana Tampereella (17/10). Kiertomatkan ohjelmisto oli Kreivitär Kirkassilrnä, Tuulispää ja Irene Mendelinin suomentama Grillparzerin 5-näytöksinen murhenäytelmä Sappho, joista viimemainittu Helsingissä esitettiin ensi kerran 20/10. Nimiroolissa esiintyi nti Rängman, Salo oli Phaon, Olga Salo Melitta, E. Falck Rhamnes. Suurempaa menestystä tämä hieno ja kaunis neron tragedia ei saanut; se meni vain kolmena iltana. — Sitten tuli huomattava uusinto, Kuningas Lear (29/10), ja voitiin se antaa 8 kertaa. Esitys olikin oivallinen, sillä pääroolit olivat entisissä käsissä: Leino — Lear, Lindfors — narri, Katri Rautio — Cordelia j.n.e.

Marraskuun 6 p. näyttelijät olivat toimeenpanneet arpajaiset eläkelaitoksen hyväksi. Iltaman ohjelma esitettiin 14/11 näyttämölläkin, ja merkitsemme siitä Ahtolassa kuvaelman ohella 2-osaisen melodraaman Coelestinus, joka oli sommiteltu böhmiläisen legendan mukaan ja Axel Törnuddin säveltämä. — Varsinainen uusi ohjelma tuli 17/11, nimittäin kaksi Martti Wuoren kirjoittamaa uutta kappaletta: 3-näytöksinen huvinäytelmä Savon sydämessä ja 1-näytöksinen pilajuttu Korkea oikeus istuu.[38] Kummassakin ilmenevä tuore kansanomainen henki ja luonteva vuoropuhelu teki, että näytelmät vastaanotettiin sangen suosiollisesti. Ennen vuoden loppua ne esitettiin kuutena iltana. — Syyskauden merkillisin lisä ohjelmistoon oli 1/12 ensi kerran ja kaikkiaan 6 kertaa näytelty Shakespearen Kuningas Rikhard III. Suurenmoinen yritys kysyi teatterin kaikkia voimia, mutta Bergbom johti nytkin joukkonsa voittoon. Nimirooli oli uskottu Lindforsille, joka, pääasiassa käyttäen sisällisiä keinoja, kohosi melkoisen korkealle ja yleensä kykeni ylläpitämään illusionia. Heikonlainen hän kuitenkin oli loppukohtauksessa, mutta silti on hänen ansiokseen luettava, että kappale voitiin kunnialla esittää. Muista mainittakoon Leino Buckinhamin ja Ahlberg Clarencen herttuana, rva Suonio Elisabethina; nti Rängman Margaretana ja rva Rautio Annana. Yhteisnäytteleminen ja näyttämöllepano olivat tavan mukaan huolellisia ja yhtyivät eheäksi vaikutukseksi.

Päivänä sen jälkeen kun Rikhard III oli ensi kerran näytelty, Kaarlo lähti ulkomaille. Hän tahtoi käyttää joulun aikaa, jolloin teatteri säännöllisesti eli vanhalla, viettääkseen kolme viikkoa Lahmannin parantolassa Weisser Hirschissä lähellä Dresdeniä. Hänestä oli alkanut käydä yhä vaikeammaksi levähtämättä kestää koko näytäntökautta, sillä tämä talvimatka ei ollut ainoa laatuaan vaan ensimäinen useista samanlaisista.

Kaarlo kirjoitti ensi kerran vasta 19/12: "Olen läpikäynyt henkisen eristymisparannuksen, joka on tehnyt hyvää hermoille, mutta ei sentään ole ihmettä sattunut." Ensiksi hän oli tuntenut itsensä "niin kevyeksi kuin lintu", mutta nyt hän oli vain terveempi kuin lähtiessä, vaikkei sentään terve. Hän oli päässyt influensasta ja asthmakin oli paljon helpompi kuin Helsingissä, "mutta — mutta — lopussa kiitos seisoo". Berlinissä hän oli viipynyt vähän kauvemmin kuin aikomus oli. Hän oli näet astuessaan raitiovaunusta nyrjäyttänyt polvensa — "tiedäthän vanhan vammani" — ja sentähden muutamia päiviä saanut olla liikkumatta. "Kun minua hierottiin, kaipasin kovasti [Mauri] Hellsteniä (Hartea)." Lahmannilla hän oli ollut viikon päivät, ja "alles mitgemacht". Nukkunut akkunat auki, kävellyt avojaloin ja ottanut ilmakylpyjä j.n.e. "Se kuuluu sadulta, kun ajattelee että ollaan joulukuun lopussa. Mutta hyvältä se tuntuu. Erittäin ilmakylvyt ovat oivallisia. Hermoille ne ovat erinomaisen rauhottavia ja virkistäviä." — Dresdenissä hän ei vielä ollut käynyt, mutta oli juuri aikeissa mennä teatteriin katsomaan Talvista tarinaa.

"Berlinissä tutustuin kolmeen uutuuteen, jotka kaikki ovat mahdollisia, vaikkeivät suorastaan rikastuta ohjelmistoa. Max Dreyerin 'In Behandlung' (Hoidossa, meillä näytelty nimellä Tohtori tohtorin rouvana), on paras, aihe on sangen hupainen, mutta suoritus kuivanlainen. Nuori tyttö on lukenut itsensä 'tohtoriksi'. Siihen asti sukulaiset ovat mukautuneet, joskin ankarasti vastustaen. Nyt hän tahtoo myöskin toimia käytännöllisenä lääkärinä. Se on liikaa, epänaisellista, hävytöntä. Hänen tätinsä ja sulhasensakin rikkovat välinsä hänen kanssaan. Hän on masentunut, mutta päättää kuitenkin taistella yhteiskuntaa vastaan. Häntä nöyryytetään, loukataan. Silloin käy hänen luonaan eräs toveri, nuori lääkäri. Tällä ei ole potilaita, sillä naimaton naislääkäri on heidän pikku kaupungissaan 'mahdoton'. Puoleksi leikillä, puoleksi vakavuudella he menevät kihloihin — mutta ainoastaan 'tovereina'. Luonnollisesti he rakastuvat toisiinsa, niin että kolmannen näytöksen alussa saamme sen vakaumuksen, että 'Christian enon' ei enää tarvitse kovin kauvan odottaa niitä palleroisia, joita hän kaipaa nuorten kodissa. Viimeinen näytös on valitettavasti hyvin kaavamainen, niinkuin sanottu, kappale on sentään otollinen. Se on myöskin sopiva voimillemme, varsinkin naisille. — Deutsches Theater'issa näin (paitse Uponnutta kelloa) minulle tuntemattoman tekijän, Bernsteinin, kirjoittaman Mädchentraum (Tyttöunelma). Sointuvia säkeitä, sievänlaisia käänteitä, kiitollisia rooleja, paikottain vähän tunnelmaa, mutta kokonaan Moreton Donna Diana. — Hans Huckebein, Lessing teatterin valtti tällä hetkellä, on niin tyhjä kuin Blumenthalin farssi voi olla; mutta se on hyvin menestynyt. Vähän parempi kuin Die Orientreise, mutta jotenkin samansisältöinen, s.o. sisällyksetön. Luultavasti jätän sen arvoonsa. Sitä vastoin annan jäljentää 'In Behandlung'. — Uudenvuodenpäivänä olen täällä ollut kolme viikkoa; silloin laittaudun kotimatkalle. Berlinissä viivyn jonkun päivän, jos teatterit tarjoavat jotain houkuttelevaa." Hän päättää kirjeensä toivottamalla "kaikille rakkaille, jotka olette osottaneet niin paljon kärsivällisyyttä minulle" — kaikille omaisille ja teatteriväelle iloista joulua. "Teidän raihnainen Kaarlonne."

Emilie, joka levottomasti oli odottanut kirjettä veljeltään, kirjoitti puolestaan ensi kerran päivänä sen jälkeen kun Kaarlo oli sepittänyt kirjeensä. (Helsinki 20/12) — — "Lähtösi jälkeisenä päivänä vanha ystävämme ja suojelijamme [Clas Herman] Molander kaatui vahdissa, hän kuoli senaatissa, kirjoituspöytänsä ääressä! Hänen poismenonsa on meille suuri tappio — —. Onnellinen on Molanderin elämä ollut ja kadehdittavan onnellinen hänen kuolemansakin oli. Teatterin puolesta Almberg laski seppeleen hänen haudalleen." — Tähän Kaarlo vastaa: (Weisser Hirsch 30/12) "Rakas Sisar. Sydämellinen kiitos kirjeestäsi. Kuinpa sen sisällys vaan ei olisi ollut niin surullinen. Molanderin poismeno! Kelpo ihminen, väsymätön työmies, lämmin isänmaanystävä. Emmekä sentään saa valittaa. Onnellinen se, joka saa kuolla kun häntä vielä kaivataan."