Vaikka matka, kirjeestä päättäen, oli aiottu pitemmäksi, ei se todellisuudessa kestänyt kuin noin kolme viikkoa. Tietoja siitä saamme kolmesta postikortista. Bergbom tuli Berliniin toukokuun viimeisenä päivänä ja oli jo silloin päässyt yskästään, joka kotona oli häntä vaivannut. Muutenkin hän menestyi hyvin ja oli tyytyväinen siihen, mitä teatterit tarjosivat. Erittäin hän mainitsee näytelmät Madame Sans-gêne ja Vasantasena, jotka molemmat sitte esitettiin meilläkin. Jo 13/6 hän sanoo olevansa valmis lähtemään kotiinpäin, sillä hän tiesi nyt, että Théâtre libre, jota hän väärän sanomalehtiuutisen johdosta oli odottanut, ei tulisikaan Berliniin. Paluumatkalla hän aikoi viipyä pari päivää Kööpenhaminassa ja samoin Tukholmassa; Helsingistä hän matkustaisi Kuopioon taikka Lappeenrantaan, riippuen siitä kumpaanko kylpypaikkaan Emilie jo ennen hänen tuloaan oli lähtenyt.

Kaarlo tapasi sisarensa vielä kotona, ja matkustivat he yhdessä Kuopioon, jossa oleskelivat heinäkuun loppupuoleen, se on siksi kun Emilien täytyi palata virkaansa Helsinkiin. Kaarlo puolestaan muutti silloin Marianhaminaan, missä hän "jatkoi samaa tyhjäntoimittajanelämää" kuin Kuopiossa. "Kuinpa siitä vain olisi hyötyä", hän lisää, "niin että voimani kestäisivät paremmin kuin viime talvena." Voimistelu ja kylvyt olivat hyviä, ja joka päivä hän oli mukana purjehdusretkillä. Emilie puolestaan kirjoittaa 13/8 ryhtyvänsä tarkastamaan teatterin kalustoa, ja hän luulee työn vaativan pari viikkoa. Ida Aalbergista hän oli kuullut, että tämä oli Hämeessä ja valmistautui skandinavilaiseen kiertomatkaansa. Tähän sopii lisätä, että taiteilijatar tänä vuonna meni uusiin naimisiin vapaaherra Alexander Uexkull-Güldenbandin kanssa, ja oli hänen oikea asuinpaikkansa sen jälkeen Pietari. Mitä turneeseen tulee, oli se tapahtuva entisen Ruotsalaisen teatterin taiteellisen johtajan, Harald Molanderin, ollessa inpresariona.

Kun seurue elokuun lopulla kokoontui, oli siitä eronnut J. Sario sekä sairauden tähden työstä estetty N. Stenbäck (joka sitte keväällä erosi), mutta sen sijaan oli Adolf Lindfors palannut teatteriin. — Näytännöt alkoivat 2/9 Murtovarkaudella. Se annettiin kansannäytäntönä niinkuin muutkin näytännöt kahtena ensimäisenä viikkona. Mitä ohjelmistoon tulee, näyteltiin lokakuun loppuun asti kevätkaudelta tunnettua taikka uusintoja, joista mainittakoon Setä Bräsig, Jeppe Niilonpoika, Kavaluus ja rakkaus, Papin perhe ja Kuninkaanalut. Näistä meni ensin- ja viimeksimainittu kumpikin 5 kertaa. Kappalten esittämisestä huomautamme vain, että Lindfors Jeppenä nähtävästi pyysi kohottaa luonnekuvausta farssin tasolta sekä että hän pani kaiken taiteensa alttiiksi kuvatessaan Nikolaus-piispaa Kuninkaanaluissa, joten hän ja Leino Skule-jaarlina oikeastaan antoivat mahtavan draaman esitykselle taiteellista ryhtiä. Kavaluudessa ja rakkaudessa oli Kunnas heikonlainen Louise, mutta nti Sainio kelpo lady Milford. Papin perheessä rva Olga Poppius esiintyi (ensi kerran palattuaan opintomatkaltaan Parisista) entisessä roolissaan, Maijuna.

Vaikkei oltukaan annettu uutta, oli ohjelmisto kuitenkin tarjonut mieltäkiinnittävää. "Teatteri on tänä syksynä menestynyt hyvänlaisesti", Emilie kirjoittaakin, "ei suinkaan loistavasti, mutta tyydyttävästi." Uusiin kappaleisiin nähden mainittakoon, että jälleen oli ruvettu puuhaamaan Sprengtportenin oppilaitten ottamista (kts III, s. 351). Kumminkaan ei yrityksestä nytkään tullut sen enempää. Syy oli eri tahoilla ilmaantunut arvelu, että näytelmä ei ollut otollinen puolue- ja valtiollisissa oloissamme. — Ensimäinen uutuus tuli näyttämölle vasta 31/10, ja se oli omituista kyllä Anni Levanderin suomentama Meilhac'in ja Halévyn 5-näytöksinen draama Frou-frou — suomeksi nimitetty Tuulispää — josta Bergbom aikaisemmin (kts III, s. 98) oli lausunut aivan hylkäävän tuomion. Syy miksi se sittenkin otettiin oli tietenkin se, että Olga Poppius tahtoi huikentelevan Gilberten, se on "Tuulispään", osassa näyttää mitä hän Parisissa oli oppinut. Varmaankaan Bergbom ei mielellään siihen suostunut, mutta missä on se teatterinjohtaja, joka ei joskus olisi taipunut primadonnien mielitekoja noudattamaan? Näyttelijätär osotti suuresti edistyneensä. Äänenkäytössä, liikkeissä, kasvojeneleissä sanottiin olevan toisenlainen luontevuus ja sulavuus kuin ennen hieman poikamaisessa Lillissä Kuopion takana. Ettei sentään liikuttava loppukohtaus taiteellisesti liittynyt edelliseen, oli enemmän näytelmän syy. Parisilaisin oli ehkä sentään Lindfors (Brigard), jota paitse onnistuneina ovat mainittavat Axel Ahlberg (Henri de Sartory) ja nti Sainio (paronitar de Cambri). —

Tuulispää oli mennyt ainoastaan yhden kerran, kun saapui sanoma keisari Aleksanteri III:n kuolemasta 1 p. marrask. Näytännöt olivat tietysti kohta lakkautettavat tietämättä kuinka pitkäksi ajaksi. Jo keisarin sairauden aikana oli levoton odotuksen tunnelma vallannut mielet, ja kun Nikolai II oli noussut hallitsijaistuimelle, se yhä jatkui, vaikka toiseen pulmaan kohdistuneena. Kolmannestakin Aleksanterista tiettiin, että hän oli Suomen ystävä, joten hänen poismenoansa peljättiin, ja kun se oli tapahtunut, vilpittömästi surtiin; mutta nyt kysyttiin, allekirjoittaako nuori keisari edelläkävijäinsä tapaan hallitsijavakuutuksen maamme oikeuksista? Syvällä helpotuksen huokauksella vastaanotettiin tieto, että hän oli sen tehnyt — sillä Suomessa ei vielä osattu epäillä hallitsijan sanan pyhyyttä. Mutta senkin jälkeen täyttivät tänä merkillisenä marraskuuna valtiolliset seikat kaikkien mielet: hautajaiset Pietarissa, Suomen edustaminen niissä, lähetystöt ja adressit uudelle hallitsijalle ja hänen korkealle morsiamelleen heidän häihinsä. Kuinka tämä kaikki koski ihmisiin ja erittäin semmoisiin kansalaisiin, jotka, niinkuin Kaarlo ja Emilie Bergbom, koko sydämestään seurasivat kansamme elinkysymyksiä, siitä saamme aavistusta jälkimäisen kirjeestä Betty Elfvingille (28/11):

"Rakas Betty! Suuria asioita on tapahtunut sitte kun me viimeksi puhuimme toistemme kanssa, ja minusta se levottomuus ja pelko, joka täällä oli kestettävänä ennen kun nuori hallitsijamme lähetti meille hallitsijavakuutuksensa, on lisännyt useita vuosia ikäämme. Jumalan kiitos ja kunnia, että me nyt taas jonkun ajan eteenpäin voimme toivoa, että kaikki on jäävä entiselleen. — — Adressiriitakin on nyt loppuun taisteltu, ja kun joskus tapaamme toisemme, kerron siitä seikkaperäisemmin — kirjoittaa en jaksa. Sisässäni olen luopunut kaikesta yhteydestä tämän Helsingin 'sivistyneen' yhteiskunnan kanssa, joka, kun kysytään tahtooko se allekirjoittaa suomalaisen adressin, vastaa: 'venäläisen, ruotsalaisen, ranskalaisen, tanskalaisen, saksalaisen, latinalaisen — mielellämme, mutta ei suomalaista.' En voi sanoa kuinka syvästi ylenkatson koko tätä itsekästä, epäkansallista ja epäisänmaallista 'sivistynyttä' yleisöä.[16]

"Teatterin on kyllä ollut vaikea tulla toimeen niin kauvan ilman tuloja, mutta me toivomme saavamme jonkun korvauksen valtiolta, ja silloin me kai selviydymme. Ikävä oli olla näyttelemättä, ja me valmistauduimme kuuden viikon lepoon, kun lupa [näytellä 26 pstä alkaen] tuli salamankaltaisesti, niin että meidän on vähän vaikea saada valmiiksi uusi kappaleemme 'Madame Sans-gêne', jonka täytyy mennä perjantaina [30/11]. Et voi uskoa kuinka olemme väsyneet ja kuinka mielellämme luopuisimme teatterista, jos meillä vain olisi joku mahdollisuus." — [Ohimennen kirjeessä puhutaan Antti Jalavastakin ja sanotaan: "hän on nykyään niin väsynyt ja alakuloinen, että on oikein surkeaa: vaivaloinen ja alituinen taistelu kansallisten oikeuksiemme edestä on painanut meidät kaikki alas ennen aikojamme.">[ Vielä mainitaan kirjeessä, että Ida Aalberg oli luvannut tulla näyttelemään Reginaa Kustaa Aadolfin 300-vuotispäivänä, 9 p. jouluk., ja sittemmin helmikuulla kuukauden ajaksi.

Bergbom kävi marraskuulla Pietarissa sopiakseen Ida Aalbergin kanssa tämän vierailusta (aiottiin muun muassa ottaa Shakespearen Kleopatra, joka sentään jäi myöhemmäksi), neuvotellakseen Martti Wuoren kanssa hänen pian näyteltävästä uudesta kappaleestaan sekä vihdoin ostaakseen yhtä ja toista valmistuksenalaisina olevia näytelmiä varten.

Ensimäinen näytäntö pakollisen levon jälkeen oli 26/11, keisarillisena hääpäivänä, jolloin Aino esitettiin. Juhlailta alkoi Maamme-laululla, jonka torvisoittokunta esitti yleisön seisoessa. Sitten Olga Poppius lausui J. H. Erkon kauniin, korkealle morsiusparille omistetun runon, jota seurasi eläköönhuuto keisarille ja keisarinnalle sekä keisarihymni. Samanlainen juhla oli Ruotsalaisessakin teatterissa, mutta oli sillä virallisempi leima, syystä kun kuvernööri Palin esitti eläköönhuudon; ohjelmana oli Ulfåsan häät. — Kun sitte 28/11 Tuulispää oli vielä mennyt toisen kerran, annettiin 30/11 S. Sarion suomentama V. Sardoun 4-näytoksinen näytelmä Rouva Suorasuu (Madame Sans-gêne). Niinkuin muualla maailmassa, saavutti kappale meilläkin täyden menestyksen, ja hyvällä syyllä, koska pääosat suoritettiin erittäin kyvykkäästi. Nti Kirsti Sainio nimiroolissa onnistui paremmin kuin koskaan — hänen esityksessään oli reippautta, suoruutta ja sydäntä, niin että hän herätti vilpitöntä myötätuntoa; Ad. Lindfors oli erittäin karakteristinen Napoleonina, Leino todellisuudentuntoa herättävä Fouchér, ja Halmekin oli sangen hyvä Lefebvrenä. Edelleen oli näyttämöllepanossa taitavasti harrastettu historiallista ja tyylillistä todellisuutta. Näytelmä meni ennen vuoden loppua 7 ja keväällä vielä 9, se on kaikkiaan 16 kertaa. Joulukuun merkkitapahtuma oli Ida Aalbergin kolmen illan vierailu.[17] Hän esiintyi Reginana ensiksi 8/12 ja toisen kerran seuraavana päivänä, jolloin Topeliuksen näytelmä annettiin juhlanäytäntönä Kustaa Aadolfin 300-vuotismuiston kunnioittamiseksi. Näytäntö alkoi kuvaelmalla, jossa nähtiin sankarikuningas ruotsalaisten ja suomalaisten soturiensa ympäröimänä, ja jonka aikana soitettiin Jumala ompi linnamme. Sen jälkeen nti Sainio lausui Kaarle Krohnin sepittämän lennokkaan juhlarunon, ja sitä seurasi 30-vuotisen sodan marssi. Itse näytelmä — Ida Aalbergin ohella esiintyivät Leino Kustaa Aadolfina, Ahlberg Hieronymuksena ja Lindfors Larssonina — herätti niinkuin ainakin isänmaallisen tunnelman ja hehkuvan innostuksen yleisössä. — Näin otti teatterimme tehokkaasti osaa suuren muiston kunnioittamiseen, joka Helsingissä ja koko maassa oli monenlaisen juhlimisen aiheena. — Kolmannen kerran esiintyi vieraileva taiteilijatar Kirsti Fleminginä Elinan surmassa 12/12.

Puhumatta heidän toimeensa kuuluvista tavallisista huolista, oli tämä vuosi yksityisestikin raskaanlainen Bergbom-sisaruksille. Heidän sisarensa Augusta af Heurlin oli sairauden takia estetty huoneestaan liikkumasta, eikä Kaarlonkan terveys ollut hyvä, vaikka hän lakkaamatta oli työssä. Näistä seikoista Emilie puhuu miltei joka kirjeessään nti Elfvingille; itse hän kesti jotakuinkin, ollen toisia terveempi, joskin mieleltään alakuloinen.