Kukaan ei nimeltä maininnut, surren ei muistellut kukaan: jokainen oli mun tuntenut elämän naamion mukaan.
KOTIMATKALLA.
Pisarat pyörteenä ryöpyten saartavat majaan miehen, joka vain matkalle himoiten tuijottaa ulos tiehen.
Erämaan taivalta kulkenut
aamusta iltaan asti,
myrskyä pakoon on poikennut
leväten raukeasti.
Silloin taas hänet yllättää
entinen kaipaus salaa,
hereille nukkuja hätkähtää,
virraten voimansa palaa.
Koholle rintansa riehahtaa; valveilla untaan hän jatkaa. — Ovessa pitkään narahtaa: myrskyssä kulkija matkaa.
SIRKUKSESSA.
Sirkuskupoolin alla näin minä ihmettä monta, huimaa ja uskomatonta; suosionmyrskyllä kuumimmalla trapetsityttönen palkittiin, mutta narrin itkulle naurettiin.
Yhtä en näkyä milloinkaan mielestä saa minä erkanemaan: seinälle notkea nuorukainen hypähti kätensä ojentaen, vastassa kaunis ja ylpeä nainen seisoi veitsiä lennättäen.
Kylmän uhrinsa ympärille terästä sateli sukkelaan, nousten nilkoista ryntähille, kättä, kaulaa jo kaartamaan; ihoa nuollen ne sulkivat piiriinsä kasvotkin kalpeat.