"Boadicea ei tunne mitään sääliä eikä mitään osotakaan", lisäsi hän vielä; "molempain tyttärtensä keralla sytyttää hän seuralaistensa sydämen kaikenlaiseen väkivaltaan. Sinä voit arvata kaikki. Mutta minä tahdon mainita kaikki yksityiset seikat, jotka olen kuullut. Muista vaan, että, vaikka mitä kertoisin, Labeo on turvassa."
"Näyttää siltä, kuin olisi Britannialaisten kosto etupäässä Camaldunumia tarkoittanut. Veteranein käytös maan asujaimia vastaan oli tämän aikaan saanut. Minun ei tarvitse muistuttaa sinulle, mimmoinen tämä käytös oli. Roman soturit eivät ole missään pahempaa vallattomuutta harjoittaneet. Kaupungissa oli ainoastaan joku kymmenkunta sotamiehiä, kun asukkaat nousivat kapinaan. Hämmästys ja kauhu levisi kaikkialle kaupunkiin, kun tämä uutinen kuultiin. Tänne tulleessa kertomuksessa kuvaillaan kaikenlaisia kummallisia tapauksia, jotka tahdon jutella sinulle, että saat kuulla ne semmoisina, kuin itse olen kuullut. Ne olivat nämät: — Victorian kuvapatsas kaatui itsestänsä maahan. Hurjapäisiä naisia juoksi sen ympärillä ennustaen pian tapahtuvaa onnettomuutta. Neuvoskunnassa kuultiin Britannian kielen ääniä; teateri kaikui hirmuisista ulinoista; hävinneen kolonian kuva kangasti veden pinnalla lähellä Tamesin suuta; meri oli ruskeana verestä; ja vuoksen aikana nähtiin ihmiskuvia hiekassa."
"Kaikki nämät pahat enteet ja monet muut liioitelmat kerrottiin kumpaisessakin kansakunnassa. Kolonistat olivat epätoivoa täynnä, mutta Britannialaiset riemuitsivat. Camaldunumin asujaimet panivat prokuratorilta Catus Decianolta apua pyytämään. Tämä lähetti noin kaksi sataa huonosti varustettua soturia. Camaldunumin veteranit käyttivät itsensä kehnosti. Kansa joutui äkilliseen pelkoon; ja juuri tällöin ryntäsivät Britannialaiset kaupunkiin, surmasivat kaikki miekalla ja valloittivat viimein temppelin, josta vastarinta oli tehty. Harva pääsi pakenemaan; nämät pakolaiset toivat kamalan sanoman Londoniin."
Veljen kertoessa oli Helena pysynyt aivan äänetönnä, hartaasti ja hengähtämättä häntä kuunnellen.
"Minä en voi ymmärtää", lausui hän viimein, "kuinka meidän soturimme olivat niin huonosti johdetut. Minulla ci ole paljon toivoa", lisäsi hän heikolla äänellä.
"Petilius Cerealis lähti yhdeksännen legionan kanssa kaupunkia auttamaan", jatkoi Cineas; "mutta hän syöstiin pakoon, jalkaväki kaadettiin kokonaan ja ainoastaan hevosväki muassaan pakeni kenraali."
Helena katseli kauvan ja suruisesti veljeänsä.
"Voi Cineas!"
Tämä oli kaikkein pahin uutinen. Se oli ikäänkuin kuoleman-isku hänen toiveisinsa; sillä nyt ei ollut mikään vähäinen armeijan osasto hävinnyt, vaan kokonainen legiona.
"Tyhmän rohkeata — varsin hullua oli", vastasi Cineas, arvaten sisarensa ajatukset, "käydä yhden ainoan legionan kanssa kymmenien tuhansien villein kimppuun. Suetonius on ihan toisenlainen päällikkö. Hän on kaikki kostava; jopa juurta-jaksain."