"Varmaan muutamat konnat hätyyttävät jotakuta turvatonta naista", lausui Julius ja samaa päätä hän alkoi juosta Cineaan seuratessa. Jostakin kulmasta poikettuaan he tulivat äkkiä metelipaikalle.
Kymmenkunta miehiä, jotka kaikki näyttivät olevan humalassa, piirittivät, tulisoitto toisessa, miekka toisessa kädessä, yksinäistä miestä, joka seisoi selin seinää päin, sillä välin kuin nuori tyttö kyykisteli hänen takanansa. Mies näytti noin kuudenkymmenen vanhalta ja oli puettu romalaisen centurion asuun. Paljastetulla miekallaan hän koetti torjua päällekarkaajiansa. He karjuivat hänen ympärillään ja ryntäsivät häntä vastaan, mutta tuo paljastettu miekka, vaikka vanhan käsi sitä piteli, näytti pelottavan heitä ja pysyttävän heitä jotenkin kaukana hänestä. Ja sillä tapaa nämät, huutaen ja hyppien kuin hourupäiset, purkasivat hirveitä kirouksia tätä vanhaa miestä vastaan. Yksi heistä, joka näytti olevan johtajana, piti erittäin huolta siitä, että hän seisoi tarpeellisen kaukana, vaikka hän kyllä ahkerasti yllytti seuraajiansa. Hänen äänensä tuntui Cineaasta tuttavalta.
"Hei vanha koira!" hän huusi. "Mistä kerjäläissäädystä sinä olet lähtenyt? Kenen papuja sinä olet syönyt? Puhu, taikka ota vastaan potkoa. Te pelkurit", ärjäsi hän seuraajilleen, "miks'ette kaappaa häntä kurkusta kiinni ja kurista häntä?"
Näin yllytettyinä konnat yhtä haavaa hyökkäsivät vanhuksen kimppuun.
Hänen miekkansa iski yhden heistä kuoliaaksi. Toisen kävi samoin.
Seuraavana silmänräpäyksenä kymmenkunta käsiä tarttui häneen.
Silmänräpäys vielä ja hän olisi ollut kuoleman oma.
Mutta ääneen huutaen nyt Julius ja Cineas karkasivat heihin. Yksi, joka jo oli nostanut miekkansa sysätäkseen sitä centurion sydämeen, kaatui Julion miekkaan. Cineas työnsi toisen menemään samaa tietä. Kaikki muut peräytyivät pelästyneinä ja, kun eivät tietäneet, ahdistiko heitä joku kokonainen sotaväen vartiokunta, painoivat he pakoon.
Vanhus nosti ylös tytön ja lohdutti häntä.
"Kallis tyttäreni, Lydia kultaiseni", lausui hän hyväillen, "kaikki vaara on ohitse. Nouse ylös. Älä pelkää. Tule ja kiitä näitä urhoollisia pelastajia, jotka ovat vapauttaneet meidän kuolemasta ja häpeästä."
Nuori tyttö nousi vielä vavisten, silmät maassa ja ujosti äsken tulleita silmäiltyään hän heittäysi isänsä syliin. Vanha mies painoi häntä rintaansa vastaan.
"Jalot vieraat", hän lausui, "ketkä hyvänsä olette, ottakaat vastaan isän kiitokset. Minun henkeäni te ette ole pelastaneet, vaan tyttäreni kunnian. Olkoon teille suuren Jumalan siunaus!" ja taas hän syleili tytärtänsä.
"Mutta kuinka rohkenit lähteä ulos tämän nuoren tytön kanssa?" kysyi Julius ihmeellä katsellen kaunista nuorta olentoa, joka riippui isänsä kaulassa, vielä pelosta vavisten.