"Isäni luuli, että minä olen pelkuri, sillä minua hirvitti, kun näin, kuinka ihmisiä tapettiin", hän lausui, herkkä-tunteisuudessaan vielä muistaen amfiteaterin tapauksia; "mutta! minä en ole mikään pelkuri — olenko minä, Galdus? Pelkäsinkö minä kuolemaa, kun tuli lähestyi?"
Galdus vakuutti hänelle kerta toisensa perästä, että hän oli uljain ja urhoollisin kaikista pojista ja kylläksi miehuullinen Britannialaiseksikin — joka oli Galdon korkein käsitys miehuudesta.
Muutamien viikkojen jälkeen Britannialainen oli parantunut, niinkuin
Isaak oli ennustanut.
Eräänä päivänä Labeo käski hänen luokseen.
"Galdus", hän lausui, "minä olen sinulle enemmän velkaa kuin koskaan voin maksaa. Minä tahdon nyt ruveta sitä suorittamaan. Kaikkein ensimäiseksi: — sinä olet vapaa."
Nyt kun Galdus lausui kiitollisuuttansa, vaikka vähemmällä ilolla kuin
Labeo oli odottanut, tämä jatkoi:
"Paitsi tätä, minä tahdon lähettää sinun takaisin omaan maahasi."
Galdus katseli alaspäin.
"Milloin tahdot lähteä?"
"Minä en tahdo lähteä."