Hän pani vielä kerran kapulan Hegion suuhun. Tuosta hän sitoi hänen jalkansa lujasti semmoiseen asemaan, joka kokonaan esti häntä liikkumasta. Sitten hän nosti hänen syliinsä näyttäen semmoiselta, joka täydellisesti tunsi paikat pimeässäkin, ja astut yhteen paikkaan, joka oli etäämpänä aukosta. Se oli viiniholvi. Ovi oli kiskottu saranoiltaan ja makasi permannolla. Galdus nosti sen sijoillensa ja lujitti ketjut, jotka vielä olivat paikallaan, teljellä, että tuli vahva vankihuone siinäkin tapauksessa, että Hegio pääsisi irti kahleistaan.
Kaikki nämät veivät vaan vähän aikaa. Nyt Galdus ja Labeo kiirehtivät pois. Galdus kävi edellä.
"Onko sinulla mitään aseita?" kysyi Galdus, kun he pääsivät ulos holvista.
Labeo näytti hänelle tikarinsa.
"Hyvä! Me tarvitsemme sitä."
Tästä he kulkivat joutuisasti Marsin tannerta kohden.
Viimein he ehtivät kartanon luo. Kaksi vartiaa seisoi ovella ja kuu, joka paraikaa oli ylenemäisillään, valaisi näkymöä. Galdus ei tietänyt, olivatko nämät vartiat samat, jotka ensin olivat siihen asetetut, vai olivatko he jo vaihetut toisiin. Mutta se ei huolettanut häntä.
Kun nämät molemmat vartiat näkivät vasta-tulleet, he nousivat ja kysyivät heiltä, mitä he tahtoivat.
"Minä olen Sulpicius Labeo, keisarillisen henkivartioston väkeä, ja olen tullut niitten vankien tähden, jotka ovat täällä."
"Sinun valtakirjasi?" kysyi vartia.