Yksi mies seisoi vähän matkan päässä ja kun he tulivat paikalle, hän lähestyi ja katseli heitä. Kuutamalla he selittivät, että hän oli kaivaja.
"Ketä te olette?" hän kysyi lempeästi.
"Yksi meistä on kristitty", sanoi Labeo, joka oikein arvasi, että tämä mies oli jonkunlainen vartia alla-olevien pakolaisten puolesta.
"Me haemme turvaa", jatkoi Labeo. "Osaatko neuvoa meille tietä? Vie minut Julion luo. Tunnetko häntä?"
Sanaakaan virkkamatta mies meni alas ja toiset seurasivat. Kun hän tuli pohjaan, hän sytytti yhden tulisoiton ja astui vähän matkaa pitkin mutkikkaita käytäviä. Viimein hän saapui yhteen paikkaan, jossa pari kolme miestä makasi. Yksi näistä oli valveilla.
Se oli Julius.
Hän katsoi ylös hämmästyneenä.
"Labeo! Kuinka sinä olet yhtäkaikki tuonut Helenan tänne. Kiitos
Jumalan!"
"Löydätköhän jotakin paikkaa, jossa Helena saattaa levätä?" kysyi
Labeo.
Julius nousi kohta ja alkoi käydä edellä. Mutta nyt Galdus pyysi kaivajaa johdattamaan itseään jälleen ulos, koska hänellä oli kaupungissa jotain toimitettavaa, josta hänen täytyi pitää vaaria. Julius otti vastaan Markon ja Galdus lähti. Ahkerassa leposijan etsinnässään Labeo juuri silloin tuskin ajattelikaan hänen lähtöänsä. Hän ajatteli sitä kuitenkin jälestäpäin.