Cineas hymyili iloisesti. "Luulen", hän vastasi, "minä luulen niin. Mutta ennenkuin koetat sitä, sinun tarvitsee sallia minun jutella itsellesi paras kertomus, jonka sekä sinä että minä olemme elämässämme kuulleet. Se on lisäksi ihan tosi ja minä olen vasta taannoin sen kuullut."
Cineaan iloinen huolettomuus ihastutti Neroa ja tämän uuteliaisuus oli viritetty, kun hän ajatteli jotakin kertomusta; sillä ei kukaan rakastanut kertomuksia enemmän kuin hän, eikä kenkään osannut laatia mitään kertomusta paremmin kuin Cineas.
"Sinä oivallinen filosofi!" hän huudahti, muuttaen koko käytöksensä yhtä sydämelliseksi kuin ennen. "Minä en ole koskaan semmoista miestä tavannut, joka saattaisi kuulla tämmöisiä sanoja minun suustani."
"Mitkä sanat?" kysyi Cineas huolettomasti. "Nuotko kuolemasta? Mitä kuolema on? Minä en huoli paljon kuolemasta enkä elämästä. Kuolema; no, kuolema on vaan jonkunlainen muutostila, jonkunlainen rupeaminen toisesta elämän muodosta toiseen. Myrkytä minut, taikka polta minut, milloin vaan katsot hyväksi. Se on minulle yhtä kaikki."
Tigellinus katsoa tuijotti typerällä ja ilmeisellä kummastuksella. Nero purskahti hillittömään nauruun.
"Sinä olet mitä suurin mies", Nero huudahti. Tuosta hän syleili
Cineasta jonkunlaisella ihastuksella. "Sinun kaltaistasi ei löydy. Voi
Cineas, sinun täytyy opettaa minulle uhkea huolettomuutesi kuoleman
suhteen."
"Minä en osaa opettaa mitään sinun kaltaisellesi. Kun olen sinun kanssasi, minä en opeta; minä opin", vastasi Cineas. "Mutta, koska sinä aiot surmata minun, minun täytyy kiirehtiä ja jutella kertomukseni."
"Surmata sinun! Minä en surmaisi sinua koko maailman edestä. No, Cineas, sinä olet ihme ihmisten joukossa. Mutta juttele minulle kertomuksesi. Minä halajan sitä kuulla."
Tällä hetkellä Tigellinus pyysi Nerolta saadaksensa sanoa hyvästi ja lähti pois kiukkua täynnä. Hän näki Cineaan voitonriemun, ja tämä sekä hämmennytti että vimmastutti häntä. Mitä hän voi tehdä — hän, tavallinen alhainen himojen kätyri tämmöisen miehen rinnalla, joka laski leikkiä kuolemasta ja nauroi kuoleman kauheata haltiaa vasten silmiä?
Nyt Cineas alkoi kertomustansa. Hän jännitti voimiansa niin, kuin hän ei koskaan ennen ollut tehnyt. Hän tiesi Neron tavattoman mielihyvän, kun joku hyvin osattu dramallinen asema taikka näkymön-omainen vaikutus tuli esiin. Niin Cineas antausi kokonaan kertomukseensa. Eikä hänen älyisä eikä hänen kertomustaitonsa koskaan ollut suurempi kuin nyt. Nero kuunteli ihastuneena.