Tällä välin Nero kiirehti Phaonin huvilaan. Ratsastaessaan hän kuuli huudot, jotka nousivat praetorianein leiristä. Muuan työmies tien vieressä kavahti ylös, kun he ratsastivat ohitse, ja lausui: "katso, nuot miehet ovat Neroa takaa ajamassa." Edempänä kuolleen ruumis makasi tiellä. Tämän nähdessään Neron hevonen säpsähti. Kartanon lähelle tultuansa he seisauttivat hevosensa ja nousten ratsahilta lähtivät astumaan siinä kasvavan kaislikon poikki. Phaon tahtoi nyt kätkeä Neron yhteen hietakuoppaan, siksi kuin hän valmistaisi maan-alaisen käytävän kartanoon. Mutta Nero ei suostunut, sillä hän arveli, että tämä oli yhtä kuin elävältä hautaantua. Aukko tehtiin ennen pitkää rakennuksen seinän alipuoleen ja Nero könti siitä sisälle. Hän vietiin halpaan huoneesen, jossa hän laskeusi alas yksinkertaiselle vuoteelle, repaleinen peite päällänsä. He toivat hänelle vähäisen leipää, mutta tämä inhotti häntä; ja ainoa vesi, jonka he voivat hankkia, oli kovin likaista. Sitä hän kuitenkin joi pikkuisen.
Kaikki huomasivat, että piileskeleminen taikka turvallisuus oli mahdoton. Jonkun ajan päästä he kertoivat sen Nerolle ja neuvoivat häntä surmaamaan itseänsä. Ainoastaan tällä tavalla hän voi välttää vihamiestensä kostoa. Hän tiesi sen hyvin, mutta kuolema oli hirveä ja hän koetti viivettää sitä niin kauan kuin mahdollista.
Ennen Romasta lähdettyänsä Phaon oli käskenyt yhden hänen palvelioistaan tuoda uutisia kaupungista. Heidän odottaessaan sanansaattaja tuli, tuoden muassaan muutamia asiakirjoja. Nero tarttui halukkaasti niihin ja luki senatin julistuksen, jossa säädettiin, että hän oli rangaistava vanhan tasavaltaisen lain mukaan.
"Mikä kuolemanlaji se on?" hän kysyi. "Mikä entinen tapa on?"
Phaon ensiksi epäili, mutta viimein, kun häntä vaadittiin, hän vastasi:
"Tasavallan lain mukaan sidotaan sen miehen pää, joka kuolee valtion vihollisena, kahden paalun väliin. Hän on aivan alastonna ja piestään tällä tapaa kuoliaaksi liktorin vitsoilla."
Neroa vavistutti eikä hän sanonut mitään. Nyt hän veti esiin kaksi tikaria, jotka hän oli tuonut muassaan ja nousi seisaalleen, heiluttaen niitä kummassakin kädessä. Tuosta hän koetti niitten kärkeä, jonka jälkeen hän ojensi vielä kerran käsivartensa ja seisoi tuokion, kooten koko rohkeuttansa. Kaikki, jotka olivat läsnä, luulivat, että hän tällä hetkellä surmaisi itsensä.
Mutta muutamain silmänräpäysten perästä Nero pisti tyvenesti molemmat tikarit jälleen tuppeen ja kääntyen yhden saattajansa puoleen, lausui:
"Laulakaat ruumiinlaulu ja toimittakaat viimeiset juhlamenot ystävällenne."
Se, jonka puoleen hän kääntyi, lauloi ruumiinlaulun ja Nero kuunteli nähtävällä mielenliikutuksella. Tätä seurasi äänettömyys.