Labeo huomasi heti kaikki. Silmänräpäyksessä hän kokosi miehensä. jakeli käskyjään, järjesti miehensä ja tarjosi vahvan esirinnan riemuitsevalle viholliselle. Juutalaiset töyttäsivät eteenpäin. Romalaiset kestivät tätä ryntäystä. Tänä hämmästyksen ja kauhun hetkenä he seisoivat jämeinä ja uljaina, puoleksi vaan aseistuneina, mutta kuitenkin pelottomina, ja heitä innostutti Labeon tyvenet käskyt ja heidän oma vankka sotataitonsa. Kerta toisensa perästä karkasivat Juutalaiset vihollisiansa vastaan, mutta Romalaiset pitivät paikkansa. Nyt aikoi likikätinen taistelo, jossa jokainen päällekarkaaja valitsi miehensä ja kävi hänen kimppuunsa.
Tässä tappelussa Juutalaisten johdattaja oli erittäin merkillinen. Hänen äänensä elähytti hänen seuraajiansa, ja hän vei heidän uudella vimmalla taisteloon joka kerta kuin he työnnettiin takaisin. Hän oli puettu komeaan sota-asuun, joka kerta oli ollut jonkun romalaisen upseerin. Hän ei tyytynyt käskyjen antamiseen, hän astui itse etupäässä, käyttäen aseitaan turmiokkaalla vaikutuksella, missä hyvänsä vaan sopi.
Labeolla oli vaan puolet leirin sotamiehistä. Ensimäisessä hätärymäkässä hän oli laittanut linjansa niistä, jotka ensiksi ilmestyivät. Toiset olivat hajallaan, joko vielä maaten taikka liikkuen ympäri epäjärjestyksessä. Vaara kohotti hänen urhoollisuutensa korkeimmilleen. Hän seisoi sotajoukkonsa etupäässä, pannen uljaasti henkensä alttiiksi. Kenraalin esimerkki vaikutti kaikkiin sotamiehiin. He seisoivat vääjämättä eivätkä vihollisten rajuimmatkaan päällekarkaukset voineet heitä hajoittaa.
Vihdoin Juutalaisten johdattaja rupesi ratkaisevaan ryntäykseen sitä paikkaa vastaan, jossa Labeo seisoi. Tämän hirveän hyökkäyksen edestä, jossa jokainen Juutalainen oli halukas uhraamaan henkensä kansakuntansa hyväksi, nuot lujat Romalaisetkin perääntyivät. Epätoivossaan Labeo sieppasi yhden sotalipun, käski miestensä seurata ja syöksähti keskelle vihollisten rivejä. Romalaiset riensivät lippunsa ja kenraalinsa jälkeen. Taistelo, joka nyt alkoi, oli hirveä. Tuimasti töytättiin molemmilta puolin lippua kohti; toiset toivoivat valloittavansa sitä, toiset tahtoivat sitä puollustaa. Silmänräpäyksessä Juutalaiset ympäröitsivät sitä rohkeata johdattajaa, joka oli leimahtanut heidän keskellensä ja heitä vastaan vyöryttänyt Roman legionain tiveät rivit. Labeo iski ympärillensä, kehoittaen miehiänsä, ja hänen miehensä koettivat avata tietä hänen luokseen vihollisten läpi.
Viimein Labeo kaatui. Lippu temmattiin hänen käsistään. Haavoja täynnä hän makasi kentällä, kasvot ylöspäin kääntyneinä. Hänen hermoton kätensä heilutti vielä heikosti miekkaa. Kuolemaa uhkasi kymmenet peitset.
Äkkiä kaikkui huuto kesken tappelun jyminää.
"Pois! Säästäkäät häntä! Ryhtykäät Romalaisiin! Hän on minun."
Se oli Juutalaisten johdattaja. Hänen seuralaisensa tottelivat ja karkasivat Romalaisiin.
Juutalaisten johdattaja heittäysi polvillensa ja koetti nostaa ylös
Labeota.
"Voi Labeo!" hän huusi äänellä, jonka toinen hyvin tunsi. "Minä olen pelastanut sinun. Kiitetty olkoon jumala!"