Tältä opettajalta he kuulivat suuremman ja jumalallisemman opin, kuin mikä koskaan oli Athenassa kuultu.
Ja kaikki tarkoitti vaan tuota yhtä ylevätä totuutta: "Jumala rakastaa!"
Jumala rakastaa! Tämä oli koko ilmestyksen päämäärä. Kaikkivaltias on myöskin kaikkia-rakastava. Oi jumalallinen ja ääretön totuus! täytyi olla Jumala itse, joka antoi tämän ihmisille.
Pergamus näytti pyhältä paikalta, kun he kuuntelivat kertomusta
Kristuksesta — Kristuksesta Hänen teoissaan, sanoissaan,
rukouksissaan; Kristuksesta Hänen voimassaan ja laupeudessaan;
Kristuksesta Hänen viisaudessaan ja tiedossaan; ennen kaikkia
Kristuksesta Hänen rakkaudessaan.
Ja he oppivat, että Kristus, kun Hän meni pois, ei jättänyt omiansa lohdutusta vaille.
Hän oli mennyt, mutta Yksi oli jäänyt ja oli aina jäävä, kautta vuosisatojen, loppuun saakka; Yksi, joka on jumalallisen rakkauden ja hellyyden olemus; Yksi, joka itsessään käsittää kaikki rajattoman armon syvyydet; jonka toimi on ihmisten saattaminen Jumalan luo, anteeksi-antamisen ja taivaan tien aukaiseminen, rauhan lausuminen murehtivalle, toivon tuottaminen ja epätoivon karkoittaminen: Pyhä Henki, Lohduttaja.
Kaikki näitten miesten mielipyynnöt näyttivät yhdistyvän tähän. He tyytyivät asumaan siellä. He olisivat mielellään unhottaneet kaikki muut asiat ja viettäneet elämänsä hurskaassa mietinnössä.
Mutta tämä ei sopinut heille.
Toista kuin hiljaista mietintöä tarvittiin. Heidän velvollisuutensa oli toisenlainen.
Tämä velvollisuus oli ennen kaikkia Kristuksen seuraaminen; ja niinkuin Hän koetti kaikista enimmin kutsua ihmisiä Jumalan luo ja pyhyyteen, niin tuli myöskin kaikkien Hänen oppilaittensa, itsekunkin omalla tavallansa tehdä.