"Asutko sinä lähellä täällä?"
"No, asun; vähäinen taloni on ainoastaan penikulman päässä. Sinä voit nähdä rakennukset" ja hän osotti sormellansa pikkuiseen huvilaan päin, joka pilkisti kaukaa puitten välistä.
"Niin", jatkoi Carbo, ruveten uudestaan Romasta puhumaan; "siellä ei ole rehellisyydellä mitään sijaa eikä työllä palkintoa. Omaisuus hupenee päivä päivältä ja seuraavana päivänä yhä enemmän hupenee. Minä havaitsin vähäisten säästöjeni kutistuvan ja sillä tapaa päätin asettua maalle, niin kauan kuin vielä oli jotakin elinpäivistäni jälellä, niin kauan kuin ruumiini oli terve ja vahva ja niin kauan kuin voin liikkua sauvaan turvaamatta. Jääkööt petturit sinne; asukoot ne siellä, jotka voivat muuttaa valkean mustaksi, jotka voivat varkaudella ja kavalilla koukuilla itseänsä elättää. Kaupunki kihisee kulkunuijista, jotka ennen oliat koko Italiassa tunnetut, mutta nyt Romassa hääräävät teaterein ja julkisten näytelmien johtajina. Mikseivät he kaikkia itsellensä anastaisi? Niin todella aikaa voittain käykin. Tällä tämmöisellä tavalla Onnetar meidän kanssamme leikkiä laskee. Ei, ei. Romasta ei ole asuntopaikaksi minulle. Minä en voi pettää yleisöä sillä, että sanoisin itseni tähtien selittäjäksi taikka loihtijaksi; minä en voi enkä tahdo luvata tuhlareille heidän isänsä murhaamista; minä en ole koskaan sammakkojen sikikuntaa tutkinut, osatakseni siitä onnen vaiheita ennustella; enkä minä kartanonhoitajana pitäisi varkaita luonani. Minä en siis sovi Roman asukkaaksi ja sinä näet minun täällä; ja täällä minä olen tätä haikeata virttä vetäen, joka aina on ajatuksissani. Anna minulle anteeksi, ystäväni; mutta minä olen vanhan ajan Romalaisia ja minun on katkera nähdä isänmaani perikatoa."
Cineas vakuutti hänelle, että hän otti osaa hänen tunteisinsa ja ymmärsi hänen mielen-karvautensa.
"Mielen-karvausko?" toisti Carbo. "Niin, kenen sydäntä ei kivistä, kun hän näkee syntymämaansa joutuneen vapautettuin orjien ja muukalaisten tanssiattarien valtaan. Imartelia on ainoa, jolle suosionosoitukset ovat tarjona. Syrialainen pystyy siihen virkaan paremmin kuin Romalainen. Orjana tulee hän tänne; ja yhtäkkiä on hän jo päässyt suureen suosioon ja saattaa istua sinua ylempänä pöydässä. Hän on valmis valehtelemaan sinusta ja erottamaan sinun kokonaan pois seurasta."
"Köyhällä ei ole tässä mitään edistymisen toivoa. Jopa oikeudenkin edessä hänen valaansa halveksitaan. Tuo kaikkein kunnollisin mies — tuo Numa itse jonkun nykyisen romalaisen tuomio-istuimen eteen ja ensimäiseksi kysytään tulojansa. Montako orjaa hänellä on? Montako auran alaa hän viljelee? Köyhät sysätään alhaisimmille sijoille pöydässä ja huonoimmille istuimille julkisissa näytelmissä."
Yhtäkkiä hän herkesi ja alkoi lempeällä ja aivan toisenlaisella äänellä puhua jostakin muusta. Cineas havaitsi, että hän oli vakava ja tyven, kun muista asioista keskusteltiin, mutta kun vaan Romasta puhe syntyi, hän muuttui katkeraksi, kiivaaksi ja tuliseksi. Hän rakasti isänmaatansa; hänen terävä silmänsä näki sen turmion, johon se oli vaipuva; eikä mikään toivon säde hänelle koittanut. Ei myöskään Cineaalle. Hänkin tunsi pääkaupungin pahat tavat eikä ymmärtänyt, kuinka kaikki viimein päättyisi. Näin päivä ehtoontui ja myöhään illalla Carbo lähti.
VI.
Upseeri, joka purjehti Paavalin kanssa.
Muutamain päiväin perästä kävi Carbo taas Cineaan luona ja tällä kertaa oli hänen poikansa Julius muassa. Jälkimäinen oli melkein saman ikäinen kuin hänen ystävänsä ja kantoi romalaisen centurion pukua. Hän tuli suuresti isäänsä, mutta hänen kasvoissaan oli enemmän hienoutta ja käytöksessä enemmän kohteliaisuutta. Cineas oli ulkona, kun he ratsastivat pihaan ja kiirehti heitä vastaan. Julius astahti maahan ja syleili häntä hellästi.