"Minä kuulin Burrholta tästä yhtymyksestä", sanoi Cineas.
Julius näytti kummastuneelta.
"Minä olin Romassa pari päivää sitten ja kävin hänen luonansa. Hän ylisti suuresti tätä miestä."
"Hän on ihmeellinen mies. Hänen valtansa muitten suhteen on kummallinen. Minä kuulin erään ylevän puheen, jonka hän piti Feston ja kuningas Agrippan edessä. He ihastuivat hänen jaloon käytökseensä ja kaunopuheisuuteensa. Laivalla ollessaan hän vaikutti samalla tavalla meihin kaikkiin, minusta alkaen halvimpaan merimieheen asti. Hänen ryhtinsä tuossa pitkässä ja kauheassa myrskyssä oli uljas. Hänen miehuutensa ei höltynyt tuokioksikaan. Hänen levollisissa kasvoissaan kuvautui kaiken aikaa kirkas leppeys; ja kun hän puhui, hän aina hymyili iloisesti. Kaikkein mustempana hetkenä, jolloin epätoivo täytti jokaisen sydämen, hän seisoi vankkana, ikäänkuin olisi hän ollut täydessä turvassa. Minä puolestani luulen itsessäni olevan yhtä paljon rohkeutta kuin tavallisissa ihmisissä; mutta tässä oli mies, joka sillä välin kuin me tuskailimme ja odotimme viimeistä hetkeämme, pysyi niin järkähtämättömän vakavana meidän joukossamme, että yksistään hänen muotonsa tuotti meille uskallusta."
"Hänen tarvitsee tulla Romalaiseksi", lausui Carbo. "Hän on miehen mies. Minä en huoli siitä, mitä hänen kantajansa sanovat hänestä, hän on paras miehen peri-kuva."
"Semmoinen mies", sanoi Julius, "joka vastaa Horation jaloa kuvaelmaa:
"Ei aimo miehen, sitkeämielisen,
Voi järkähyttää tahtoa kiinteää
Raivolla rahvas, käskiessään
Kehnoja, eikä tyrannin katseet,
Ei Adriankaan myrskyinen valtias,
Ei Jupiterkaan ukkosennuolineen.
Jos maa ja taivas raukeais, hän
Pelvotta raunioin alle sortuis."
"Mutta hänessä oli jotain muuta kuin paljas urhoollisuus", lisäsi hän mietiskellen; "hänessä oli tuo hengen voima, joka piti hänen pystyällä ja teki hänen muita ihmisiä mahtavammaksi. Tämän yliluonnollisen voiman kautta hän ennusti meille meidän hädästä pääsömme, pelasti itsensä kaikkein myrkyllisimmästä mateliaisesta ja paransi sairaita kätensä päälle panemisella."
"Hän on noitamies", lausui Carbo, "hän saa voimansa jostakin saastaisesta lähteestä."
"Saastaisestako? Koko hänen elämänsä on puhdas ja kaikki hänen ajatuksensa ja sanansa. Sillä, huomatkaat, hän teki kaikki nämät hyvyydestä ja sääliväisyydestä; hän ei ole mitään voittoa ahnehtiva velho. Hän on köyhä ja hänen täytyy usein omin käsin tehdä työtä leipäänsä varten."