"Kenties sinun murheesi tämän perheen edusta saattaa sinun kummastelemaan, kuinka minä olen asetettu tänne tämmöisen vallan pitäjäksi. Sillä minä voin huomispäivänä myydä nämät kaikki, jos mieleni tekee. Minä tahdon päästää sinut tästäkin surusta. Markus ei peri ainoastaan tätä kartanoa, vaan myöskin minun omaisuuteni. Tämä ei ole mitään sen suhteen, mitä minä jätän hänelle. Minun kuoltuani omistaa hän enemmän kuin kaksikymmentä kartanoa Akajassa, niistä lähtee itsekustakin enemmän tuloja kuin mitä sinun vertaisesi onneansa varten tarvitsee. Sinä näet siis, että Labeon sekä perillinen että kartano ovat hyvässä turvassa minun hoivissani. Häneltä jää pojalle tämä kartano ja viisikymmentä orjaa; minä annan hänelle enemmän kuin kaksikymmentä kartanoa ja kymmenen tuhatta orjaa."
"Sinä olet viekas konna, mutta sinä olet tyhmästi asiaasi ajanut. Keinokkaana petturina olisi sinun pitänyt hankkia tarkat tiedot minusta. Sinä olisit sitten koettanut synnyttää minussa hyvää ajatusta itsestäsi. Pahoin sinä erehdyit, kun rohkenit röyhkeydellä kohdella miljonien omistajaa. Minä olisin enemmän hyödyttänyt sinua, kuin Tigellinus; sillä, jos olisit koettanut, olisit voinut rankaisematta pettää minua. Häntä sinä et voi pettää."
"Kuule vielä, mimmoinen kaksinkertainen houkkio olet ollut. Sinä luulet olevasi Tigellinon suosikki a lemmitty. Sinä tiedät, että suojeliasi antaisi huomenna ristiin-naulita sinun, miellyttääkseen niin rikasta miestä kuin minä olen. Etkö tiedä vai oletko unhottanut, mitä rikkaus Romassa aikaan saa? Etkö tiedä, että tämä sinun uusi suojeliasi uhraisi tuhat semmoista kuin sinä, jos hän sen kautta voisi päästä miljonain hallitsian suosioon ja testamentin kautta saada edes osan hänen rikkaudestaan?"
Syrialainen oli kuunnellut Cineasta syvillä ja vaihtelevilla tunteilla. Alusta oli hän pitänyt tätä Kreikkalaisena, joka kenties oli suurta sukua, mutta niinkuin useammat Kreikkalaiset, vähissä varoissa. Niin paljon kreikkalaisia seikkailioita oleskeli Romassa, että paljas nimi oli samanveroinen kuin kova hätä ja näppärä petturimaisuus. Hän luuli, että Cineas oli tullut anastamaan tätä kartanoa itselleen.
Ihmeekseen ja suureksi hämmästyksekseen havaitsi hän mimmoinen hölmö hän oli ollut. Ensiksi hän ei uskonut Cineaan vakuutuksia, vaan piti kaikki tyhjänä kerskauksena. Mutta kun Cineas sanoa sukaisi hänelle Tigellinon nimen — tämän nimen joka jo oli kaikkien kauhuna — kun hän mainitsi sen niin halveksivalla tavalla, niin tyvenen mahtavana muodoltansa, silloin näki hän, että Cineaalla oli kaikki ne rikkaudet joita tämä omiksensa väitti. Silloin näki hän koko äärettömän typeryytensä. Cineas oli nimittänyt juuri sen asian, joka kaikkein enimmin valloitti Hegion mielen. Raha oli Hegion jumala. Miljonain valtava hallitsia oli hänestä miltei jumalallinen olento. Koko hänen käytöksensä muuttui. Hänen kasvoissaan ilmestyi mitä suurinta ja ilkeintä nöyryyttä. Cineaskin kummastui tästä muutoksesta.
"Jalo Cineas", sanoi hän, syvästi kumartaen tämän edessä, "minä olen pahasti sinua loukannut. Jos minun sopii toivoa itselleni anteeksi saamista sinulta, täytyy minun hartaasti pyytää sitä. Kuule minua: minun ainoa rikokseni oli, mitä itse nimität solvaukseksi ystävääsi vastaan. Voi' minä en tietänyt, että hän oli sinun ystäväsi. Hän tuli — ja sinä suot minulle anteeksi, jos sanon, ettei hänellä ollut sitä majesteetillista ja ylevää ulkomuotoa, joka sinun ystävillesi sopii — hän tuli ja jakeli minulle käskyjänsä niin ylpeästi, kuin olisin ollut hänen orjansa. Minun kiivas luontoni yltyi. Hän löi minua ja se vimmastutti minua. Minä unhotin itseni sinunkin läsnä ollessasi ja nöyrimmällä tavalla anon minä anteeksi pikaista ylenkatsettani. Minua oli ankarasti lyöty ja minä olin harmista hurjistunut."
"Voi! minulla ei ole mitään arvoa Tigellinon silmissä enkä minä ymmärrä, mitä sinä tarkoitat. Minä tiedän hyvin, että semmoinen mies, kuin sinä, voi tehdä, mitä hän tahtoo, köyhälle mies-rukalle, kuin minä olen. Säästä minua. Minun on henkeni sinun käsissäsi. Polvillani minä rukoilen sitä sinulta."
Ja inhoittavassa nöyryydessään lankesi Hegio todestikin maahan ja halasi Cineasta polvista.
Hänen koskemisensa vaikutti Cineaasen niinkuin jonkun matelia-eläimen.
"Nouse", lausui hän kylmäkiskoisesti; "minä en pyydä sinun henkeäsi. Minun on siinä kyllä, että ymmärrät minua niin hyvin, että tiedät minun voivani sen helposti sinulta riistää, jos niin minua haluttaa. Mutta se ei haluta minua."