Lopuksi: mikä se oli, joka teki minun niin kärsimättömäksi äitiäni kohtaan? Minusta näytti, että hän ei tarpeeksi puollustanut oikeuksiani.
Minun arvoni, minun kaluni, minun oikeuteni! Kuinka itsekkäältä ja turhan-aikaiselta se kuuluu!
Mikä olisi auttanut minua omaa itseäni voittamaan? Mikä muu, kuin jos olisin ajatellut Bettyn karkeaa, mutta itsekieltävää meidän kaikkien hyväksi tämän pitkän ajan kuluessa; jos olisin rakastanut Jackia enemmän kuin omia kurjia kapineitani; jos olisin rakastanut ja kunnioittanut äitiäni, niin että olisin muistanut, kuinka hellät ja uskolliset hänen nuhteensa ovat, ja kuinka hyvin minä niitä tarvitsen. Mikä minulta puuttuu, on sentähden rakkautta, enemmän rakkautta.
Niin, tänä iltana minulta ei suinkaan puutu tunnustuksen ja anteeksi-anomuksen aiheita.
Lauvantaina, toukokuun 4 p.
Tänä aamuna oli kovin kylmä ja tuulinen ilma; ja kun tulin alas maitohuoneesen, Betty jo seisoi täydet maito-ämpärit kädessä.
"Luulitteko, että minä antaisin tuommoisen raiskan mennä kallioin ylitse tämmöisellä tuulella?" hän sanoi, laskien tukevista käsistään ämpärit laattialle. "Tuuli olisi paiskannut kumoon tusinan semmoisia vaivaisia kuin te."
Ja yhtä kaikki Bettyä vaivaa luuvalo, ja vaatteet ovat hänelle suuremmasta arvosta kuin minulle sekä myöskin vaikeammat palkita.
"Betty," sanoin minä kiitollisuuden innossa, "minun ei koskaan olisi pitänyt puhutella teitä, niinkuin eilen puhuttelin!"
"Nuorilla ihmisillä on välisti oikkujansa," vastasi Betty, nähtävästi siinä mielessä, että hänen tuli käyttää tilaisuutta kasvatustani edistääksensä. Katumukseni laimeni melkoisesti, kun Betty lisäsi: