"Minä luulen," minä sanoin, "että sinun tarvitsee lakata kääntymystä ajattelemasta ja sen siaan kääntyä Jumalan puoleen, siirtää silmäsi omista ja muitten synneistä, kaikesta kurjuudesta kalliin Vapahtajamme puoleen sekä rukoilla häntä auttamaan sinua oikein hyväksi. Hänessä on kaikki totuus, ja minä olen vakuutettu siitä, että hän tahtoo sinua kuulla."
Tom oli ääneti, ja minä jatkoin:
"Minusta näyttää, Tom, kuin asettaisit kääntymyksen sinun ja Kristuksen väliin, ikäänkuin olisi se joku suljettu ovi, jonka lävitse ainoastaan vaivalla voi päästä, sen siaan että menisit suoraa tietä ovelle, joka on avoinna. Sillä että taivaan valtakunnan ovi on avoinna, siitä olen varsin varma. Vapahtajamme sanoo: 'Minä olen ovi,' osoittaen sillä, että mitään muuta ovea, mitään suljettua ovea ei löydy, vaan että hän itse seisoo ovella meitä tervehtimässä ja sisään-auttamassa. Ajattele vaan, mikä erotus on suljetulla ovella ja ystävän avoimilla kasvoilla, ystävän lempeällä kädellä, kurotettuna kätehemme tarttumaan. Ja mikä ystävä! Me olemme niin paljon häntä vastaan rikkoneet, ja alati hän kuitenkin on valmis anteeksi antamaan! Ja mikä käsi! Käsi lävistetty ristinpuussa meidän tähtemme. Tuomas näki naulojen lävet."
Sydämeni oli niin täynnä, ja kun nostin silmäni, Tom kädellään pyyhkäisi kasvojansa ja tahtoi mennä.
Mutta minä astuin hänen luoksensa ja sanoin: "Tom orpana, puhu täti Hendersonille, mitä olet puhunut minulle. Minä olen vakuutettu, että se olisi oikein, ja kenties siitä lähtisi teille molemmille apua."
"Sinä et tiedä, Kitty," sanoi Tom, "kuinka vaikeaa se olisi. Äitini katsoo kaikki synnit yhdenvertaisiksi. Jos sanoisin hänelle, että olen käynyt operassa, hän ei pitäisi minua paljon parempana kuin varasta. Ja kuitenkaan," hän huudahti, "minä en tiedä, olenko todellakaan sen parempi. Enkö alati ole elänyt paljasta valeen elämää?"
Samalla tuli setä Henderson sisään, ja minä lähdin tädin luoksi vierashuoneesen.
Hän vertaili parhaallaan omaa ja täti Beauchamp paran kasvatustapaa, toinen toiseensa viipyen mielihyvällä siinä mahdottoman suuressa erotuksessa, joka oli hänen Tominsa ja Harry raukan välillä, joka, niinkuin hän luuli tietävänsä, vast'ikään kilpa-ajoissa oli hukannut koko pikku omaisuuden vedolla. Tästä kääntyi hän opettaviin selityksiin omasta talouden järjestyksestänsä. Muut ihmiset, sanoi hän, huutavat tavallisesti, että palkolliset vaatettavat itsensä yli säätynsä, mutta siitä hän puolestaan ei tietänyt mitään. Hän tahtoi nähdä sen lutuksen, joka hänen talossaan rohkenisi käydä silkkihameessa taikka pitää nuuskatuosaa. — Vieras rouva, hiljainen pieni olento, näytti varsin lannistuneelta tädin ylevyydestä ja sanoi kohta sen jälkeen nöyrällä ja alammaisella tavalla "jäähyväiset."
Täti Henderson ei puhu paljon muuta kuin naapurien virheistä ja heikkouksista. Ja sen hän tekee täydestä vakuutuksesta. "Tärkeää on," sanon hän, "ottaa vaari muitten vi'oista ja harhauksista, niin että niistä voimme viisautta ja varotusta koota."
Täti Henderson näyttää uskovan, että koko muu mailma on täynnä virheellisiä olentoja, paki-parastaan luotuja hänelle viisautta opettamaan, aivan niinkuin koulu-aikana meille esitetään huonosti kirjoitettuja ja väärin tavattuja lauseita, jotta niistä oppisimme kieli-oppia.