Tämmöinen elämä ei millään tavalla voi olla oikeaa laatua. Jok'ainoan päivän täyttäminen partaita myöten kaikenmoisilla joutavilla, niinkuin jok'ainoa päivä olisi kokonainen elämä ja jok'ainoa pikkuseikka kaikkein tärkein asia — sehän ei voikaan olla järjellisten olentojen tehtävänä.
Kun Vapahtajamme opetti meitä elämään sille päivälle, joka tänäpänä on, hän minun nähdeni tarkoitti päivää, jota ijankaikkisuus piirittää, päivää, jonka edeltäjä ijankaikkisuuteen sulaneena, kantaa pienen lisänsä entisyyden unhoittumattomaan tilikirjaan, ja jonka seuraaja voi siirtää jokaisen meistä Jumalan kasvojen eteen. Meidän tulee elää päivästä päivään, ei perhosten tavalla, jotka ovat hetken lapsia, vaan kuolemattomina ijankaikkisuuteen kuuluvina olentoina, joitten maallinen elämä voi loppua jo ennen illan tuloa, ja joka, pisimmälläänkin, ainoastaan on pieni osuus ijankaikkisuudesta.
Ewelyn näyttää usein kovin hajamieliseltä. Seuroissa hän välisti vilkastuu, ja kun hän puhuu, hänen mielijohteensa lentävät niinkuin salamat. Mutta hänen sukkeluutensa on usein pisteliäs, ja sen tutka terävä. Hän on kieltämättä suurivaltiaana piirissänsä, ja tämä tulee isoksi osaksi siitä, että hänessä ei ole tavallista turhamielisyyttä. Hän ei huoli niitten ajatuksista, joitten parissa hän oleskelee, ja sillä välin kuin kaikki kumartelevat toinen toistaan hiukan suosiota taikka kiitosta voittaaksensa, hän vapaana muista jakaa päätöksiänsä istuimelta, jonka hän itse on itsellensä pystyttänyt.
Tällä haavaa hän luullakseni pitää minua fariseuksena, parastaan sen johdosta, mitä minä tuonain lausuin uudesta, Mesias-nimisestä oratoriosta. Alusta se minusta tuntui ihanammalta kuin kaikki, mitä sitä ennen olin kuullut, mutta kun tultiin noihin Vapahtajamme kärsimistä koskeviin sanoihin: "Hän oli enimmmin halveksittu ja ylenkatsottu, täynnä vaivaa ja kipua," eikä ylt'ympäriltämme kuulunut yhtäkään häpeän taikka katumuksen ilmausta, vaan ainoastaan puolihillittyjä suosion-osoituksia ja kuiskauksia semmoisia kuin nämät: "Ihastuttavaa!" — "Mikä verraton sävel!" — — "Kukaan muu ei voisi sitä noin pitkittää" — ja yleisö lopulla raikkailla käden-taputuksilla ilmoitti mieltymystänsä laulajattarelle, joka puolestaan syvällä teaterillisellä kumarruksella kiitteli kiitoksesta, silloin minä ajattelin harrasta virttä t:ri Watts'in kirkossa ja tunsin, että ennemmin olisin tahtonut olla siellä yksinkertaista, jonottavaa veisua kuulemassa kuin tätä kaunista ilvehdystä tähystämässä. Minä en voinut kyyneliäni pidättää. Kun taas olimme kotona, sanoi Ewelyn: "Ihailithan musiikia, Kitty orpana?"
"En, Ewelyn orpana," minä sanoin; "monta vertaa ennemmin olisin tahtonut olla operassa ja ennemmin, paljon, paljon ennemmin täti Hendersonin kirkossa Hackneyssa."
"Kauneuden tuntosi on todellakin omituinen," sanoi Ewelyn kuivakiskoisesti.
"Ajattelepas," minä sanoin, "että kalliin Vapahtajamme kivut ja tuskat pannaan soitannolle iltahuvia varten ja niille taputetaan käsiä niinkuin teaterissa ainakin! Yhtä hyvin sopisi tehdä murhenäytelmä äidin kuolinvuoteesta. Sillä onhan se totta, täyttä totta! Onpa hän sen kaiken meidän edestämme kärsinyt!"
Hän katseli minua vähän aikaa vakavasti ja lausui sitten kylmäkiskoisesti:
"Mistä tiedät, orpana Kitty, eikö muut ihmiset tunteneet samoja kuin sinä. Mikä oikeus meillä on pitää muita maallisina ja penseinä ainoastaan sentähden, ettemme joka tilaisuudessa näe kyyneliä, huokauksia ja liikutuksia edessämme. Raamattu sanoo: 'Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi,' ja se opettaa myöskin malttamaan mielemme, ennenkuin käymme ottamaan raiskaa veljemme silmästä."
Suuni oli kokonaan tukittu. Vaikea on silmänräpäyksessä löytää oikea vastaus. Perästä-päin ajattelin satoja vastauksia, sillä aikomukseni ei millään tavalla ollut ketään tuomita. Minä olin ainoastaan puhunut omista tunteistani. Mutta Ewelyn on sulkeunut kuoreensa ja karttaa kaikkia yrityksiäni ottaa asia uudestaan puheeksi. Tänäpänä suuruspöydässä puhui orpana Harry, jonka ainoastaan harvoin näemme, eräästä kahdentaistelosta, niinkuin tuo olisi ollut varsin tavallinen asia. Se oli alkanut jonkun naisen tähden, ja mainittiinpa sen johdosta toisestakin samanlaisesta seikkailusta, joka oli päättynyt sillä tavalla, että eräs ylhäinen rouva Englannista oli paennut mannermaahan.