"On kyllä ero oluella ja klaretilla, sir," sanoi Jack käännellen olutlasiansa, samalla kuin hän silmäili sitä pientä viini pulloa, joka aina pantiin isäni eteen. Hän tottui siihen, äitini sanoo, Flandernissa sotaväessä ollessaan eikä nyt voi olla sitä paitsi; jos se tuleekin vähän maksamaan, me sen verosta säästämme muissa asioissa.
"On ero teillä ja minulla, nuori herra," sanoi isäni lakaten pistelemästä ja karkaisten sanansa muutamilla noista väkilauseista, joita äitini sanoo hänen myöskin oppineen Flandernissa sodan aikana.
"Minä tahdon ilmoittaa teille, etten ai'o maksaa useampia rätinkejä noihin pikkukapakkoihin, joissa näette hyväksi seurustella jos mimmoistenkin heittiöin kanssa kaupungista ja sen lähisyydestä."
"Minäkin pitäisin enemmän paremmasta seurasta, sir," sanoi Jack, "mutta minulla ei ole tilaa valita. Minulla ei ole hevosia metsästystä varten eikä hienoja vaatteita hienoa seuraa varten, ellen juuri tahtoisi ruveta ystävyyteen naapurimme, kartanon-isännän kanssa, joka joka ilta talutetaan maata väsyneenä parhaan klaretin vaikutuksesta."
"Pois pöydästä, sir," huudahti isäni, "jollette voi olla minua loukkaamatta."
Sanaakaan lausumatta nousi Jack ylös viskaten leipänsä loput Trustylle; mutta ennenkuin hän lähti huoneesta, kääntyi hän takaisin ja otti kirsikanpunaisen rihman taskustansa sanoen ostaneensa sen markkinoilta minulle lahjaksi.
"Onko se myöskin maksettu, sir?" sanoi isäni hillityn vihan äänellä.
"Minulla ei osannut olla pientä rahaa muassani," sanoi Jack, "mutta Hugh Spencer sattui olemaan varsin lähellä, ja hän lainasi minulle, mitä tarvitsin."
"Kukaan omaisistani ei saa varastettua kalua kantaa," sanoi isäni, otti rihman ja heitti sen tuleen.
Tästä Jack suuttui ja syöksi pois huoneesta, mutta isäni viha näytti laimenevan; ja kun hän näki kyyneliä silmissäni, hän hellästi silitteli hiuksiani lausuen, että niitten ruskeat kiharat olivat paremmat kuin kaikki kirsikanpunaiset repaleet mailmassa.