Mitä viimeisiin niistä tulee, minä luultavasti en saa niitä täytetyksi; sillä minä en muista yöllä koskaan valvoneeni kauemman aikaa, kuin että juuri olen kerinnyt kuulemaan tuulenpuuskan kohinan vanhoissa, korkeissa jalavissa taikka vareksen rääkyvän vastalauseen poistuulemista vastaan lämpimästä pesästä taikkapa sateen rätinän akkunaruutuja vastaan, sekä kiittämään Jumalaa vuoteestani, jossa minun on niin hyvä maata, ja uudestaan nukkumaan patjalleni.
Eikä minulla myöskään ole ketään rakasta vainajaa muistettavana. Ei ketään! Kaikki rakastettuni elävät — isä, äiti, veli Jack ja Hugh Spencer; ja jos valvoisin kukon laulantaan asti, kuinka voisinkaan kylliksi kiittää Jumalaa tästä onnesta?
Perjantaina, toukokuun 3 p.
Niin varhain aamulla kuin heräsinkin, linnut kuitenkin olivat ennen minua liikkeellä. Ensin kaikui aamuvirkkujen varesten rääkynä jalavain latvoihin tehdyistä pesistä korkealta ylipuolelta kattoa; sitten varpusten liverrys valkoisista orapihlaja-pensaista akkunani alta. Nämät äänet olivat minusta niinkuin esisoitto alkuvirren edellä kirkossa, jonka jälkeen heleä laulu itse kohta seuraa; tässä oli rastasten ja muitten sulallisten laulajien suusta ihana aamuvirsi jatkoksi liittyvä.
Niin, laulukunta oli minulle jo järjestettynä, ja kun avasin akkunani, minua vastaan, toisenlaisina ääni-aaltoina, astui orapihlaja-kukkien ja syrenien suloinen tuoksu.
Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, kun katselin ulos ja näin kaikki nuot nöyrät olennot, jotka nyt kantoivat kiitosuhriansa Jumalalle; silmäni tulivat täyteen kyyneliä, minä notkistin polveni ja rukoilin ääneeni: "Isä meidän." sitten minä sanoin hiljaa sydämessäni:
"Oi teitä, te rakkaat Jumalan luomat, jotka ette saa ilmoitetuksi kaikkia, mitä hänen ylistykseksensä tahtoisitte lausua, ja kuitenkaan ette tunne puoltakaan hänen hyvyydestänsä — ei puoltakaan siitä, mitä me ihmiset tunnemme! Te päivittelette hänen hymynsä valossa, mutta me tunnemme sen rakkauden, joka hänen sydämessänsä asuu. Te ylistätte häntä hänen ylenpalttisesta rikkaudestansa, joka ei ole maksanut hänelle mitään; me ylistämme häntä hänen uhraavasta rakkaudestansa, joka on maksanut hänelle hänen ainoan Poikansa. Maa on täynnänsä sinun rikkauttasi; mutta me yksin, kallis Vapahtaja, tunnemme sinun köyhyytesi ja sinun ristisi rikkaan rakkauden."
Ne sanat, jotka äitini syntymäpäivä-aamunani lausui minulle, ovat siitä saakka olleet sydämessäni ja mielessäni. Niin minusta nyt näytti kuin jokainen elämämme toimi olisi jotain semmoista kuin katkismuksemme sanoo pyhistä sakramenteistä, nimittäin näkyväisiä merkkejä sisällisestä ja hengellisestä armosta, ja kun avasin akkunani, minä ajattelin: "Jesus aurinkoni, sinulle minä avaan sydämeni! Anna valosi ja henkesi tunkea sieluuni niinkuin luonnollinen valo ja ihana aamu-ilma tunkee huoneeseni." Ja eikö puhdas, kirkas vesi ollut hänen omia pyhiä vertauskuviansa? Eikö vaatteet, jotka minä pu'in päälleni, muistuttaneet minua niistä valkoisista vaatteista, jotka ovat pestyt puhtaammiksi kuin yksikään ihminen voisi sitä tehdä, lähteessä, jota ei mikään ihmis-käsi voi avata eikä sulkea?
"Turhiin juttuihin" minulla ei ollut mitään halua, sillä Betty oli juuri lähtenyt kammiostansa minun huoneeni takaa, ja hän on ilman sitä harvoin juuri monisanainen. Mikään muu olento ei vielä ollut liikkeellä — lintuja lukematta.
Kun sain vaatteet päälleni, minä tuumailin itsekseni, kuinka parhaiten voisin noudattaa tuon hyvän piispan neuvoa, että pakenisin yksinäisyyteen. Minä ai'oin ensin pyytää äidiltäni, että saisin siivota itselleni kammion pienessä tornissa omenahuoneen päällä, mutta sitten johtui mieleeni, että sillä tavalla tulisin tekemään melkein niinkuin fariseukset, jotka rukoilivat kadunkulmissa; sillä minä en voinut mennä sinne ilman että kaikki näkivät ja tiesivät sen, ja minä kadottaisin sillä tavalla sen suloisen tunnon, että mitä minä tein, oli ainoastaan Jumalalle tuttu.