Kuitenkin oli hänessäkin taistelu-intoisia ja itsenäisiä haluja, jotka vaan vuottivat tilaisuutta päästäkseen irralleen hallitsemaan asemaa.
Täällä Punatalossa oli hänellä siihen tilaisuutta. Riittäisi hyvinkin käyttää tutkintoväliaikansa näitten tyttöjen tutkimiseen ja lääkitsemiseen.
Gust antoi varovaisesti lääkemääräyksiä, antoi vaan heidän käyttää sellaisia pulvereita ja salvoja, joita sivistyneet maallikotkin tuntevat ja vaaratta käyttävät ilman lääkärin neuvoa. Mutta ei voinut kieltää, että hän Milleristä portinvahdin rouvaan asti oli tehnyt auktoriteetin vaikutuksen tässä talossa. Se kutitti hänen itserakkauttaan ja tyydytti hänen sisäistä suuruuden haluansa, josta ei puuttunut vakava taipumus auttaa siellä, missä apua kaivattiin. Hän sanoi itsekseen, että hänen Punatalo-käynnillään oli vakava ja syvä syy. — Se aate häntä elähytti, että hän, ylhäisön jälkeläinen, oli kohtalon määräämänä tullut näitten rappiolle joutuneitten ja lain suojaa vailla olevien auttajaksi niin ihmisenä kuin lääkärinä.
Koska kristinuskon lähetyssaarnaajat, ajatteli Gust itsekseen, — lähtevät mustimpaan Afrikaan, antautuen varmaan vaaraan tietämättä, menestyvätkö ja sen ottavat tehtäväksi vaan tehdäkseen parista neekerisielusta katoolilaisia, — miks'ei jokin ylioppilas uskaltaisi tunkeutua porvarillisen yhteiskunnan turvista ammattihaureuden erämaahan ja korpeen?!
Hän kulki siksi joka päivä kasvanein itsetuntoin hyvin laitettua, mukavaa kärsimyksen tietä kertomatta siitä kuitenkaan rahtuakaan ystävilleen.
Hänen sankarimoinen, päättävä luonteensa ei pitkiin aikoihin olisi jaksanut vielä kestää Joszin pitkäveteistä "Kas vaan" lausetta tahi Seidnerin purevaa ivahyökkäystä.
Tuskin hän oli astunut Punatalon ovesta sisään, ennenkuin kaikki, jotka vaan eivät nukkuneet, jättivät huoneensa kiirehtien häntä vastaan. — Häneltä kysyttiin yhtä ja toista, toivottiin apua, pyydettiin lohtua, neuvoja, lääkettä, parempaa ruokaa, tahi ennen kaikkea, että Miller-eukko kustantaisi heille viiniä, — ainakin kerran päivässä. — Gustin käynnit saivat vaihtelua Punatalon muuten yksitoikkoiseen elämään.
Huomaamatta itsekkään oli Gust muuttunut tyttöjen läheiseksi ystäväksi. Hän kertoi heille sairaalajuttuja, ylioppilasvitsejä, matkakaskuja. Hän tunsi kaikki uutuudet siinä korttelikunnassa, missä Punatalo ja sotilassairaala sijaitsivat ja jutteli niistä viattomalla tavalla. Tytöt ottivat kiitollisina ja halukkaina joka huvituksen vastaan, arvostelivat joka yksityisseikan joka taholta, toistivat vanhoja juttuja, joita hän kertoi, kuin olisivat ne olleet uusia, jännittäviä ja hauskoja.
Gust toi elämänhengähdyksen taloon. Oli aivan ihmeellistä, miten paljon saattoi herättää vähitellen eloon ahdistetun ja murjotun naisellisuuden alta vekkulimaisuutta, iloa ja kompasanojen latelemistaitoa. — Tytöt eivät ollenkaan olleet röyhkeitä ja irstaita. — He keksivät mitä viattomimpia lapsenleikkejä, mitä veitikkamaisimpia temppuja nauraen katketakseen, kun saivat Gustinkin yhtymään tähän koulutyttöylenpalttisuuteen.
Gust tunsi Goethen runoja liian vähän muistaakseen tähän tilaisuuteen sopivan runosäkeen, jonka olisi voinut sata kertaa todeksi vannoa.