Gust Brenner.
Milada laski kirjeen pois ja aukasi taloustilikirjan. Konemaisesti hän kirjoitti sinne numeroita, laski ne yhteen ja kirjoitti ne sivun loppuun. Hänen jännityksensä oli hälvennyt jättäen jälkeensä onttouden, joka teki melkein ruumiillisesti kipeää.
— Mutta miksi varron häneltä jotain yli-inhimillistä? — ajatteli Milada. Mitä minä olenkaan kuvitellut? Olen ajatellut hyvin alkuperäisesti, että hän voisi astua kaikkien juopien yli, — auttaa minua, — ja kaikkia! Sehän on naurettavaa! Hänestä on helluntai vuoden tärkein tapaus, ilon juhla, jolloin pitää nauttia. — Gust oli ollut Berliinissä, suunnitteli tulevaisuuttaan. Sehän oli luonnollista, kun asettui Gustin tilalle. Todella, jos Milada oli itselleen rehellinen,… niin Gustin käynnit Punatalossa olivat olleet hänelle paljoa painavat merkkitapaukset, hänen poissaolonsa synnytti kamppailun, joka oli painaa hänen sielunsa lutoon.
Mitä tämä tapaus oli Gustille?! Miehestä tämä oli merkityksetön hetki, joita hälveni hänen ylenpalttisessa elämässään sadottain. Laskuvirhe oli siis Miladan oma, hänen sommittelunsa ei ollenkaan vastannut asiain todellista kantaa. Se oli tämän ristiriidan syy. Gust oli tavallaan hyvä ja auttavainen. Mutta ympäristö johti hänet pois Miladan luota, Miladan mailmasta toiseen mailmaan, johon hänen voimansa kuuluivat, joissa niitä tuli käyttää… Mikä saikin Miladan uskomaan, että Gust olisi innostunut Miladan harrastuksiin kulkien sitä elämänrataa, jonka Milada oli valinnut? Gustin hyvyys ja vapaamielisyys oli vapaan ihmisen huvittelua, joka valaisi Punataloa kuin aurinko kylmää avaruutta. Kun Milada ja Horner laativat suunnitelmia, etsivät periaatteita ja ponsia, järjestivät ohjelmia, — oli Gustista asia heti ratkaistu. Hän sanoi lujan myöntymisen tahi kiellonsanan raivaten sillä kaikki esteet tieltänsä.
Vielä kerran Milada aukasi Gustin kirjeen tutkien hänen selvää, korutonta käsi-alaansa.
— Saanko minä käydä teidän luonanne, — vai tuletteko te minun luokseni?
Täten oli jo laitettu porras hänen ja Gustin välillä. Oliko hänellä oikeus kulkea sitä pitkin? Mutta Milada luki puoleksi konemaisesti, puoleksi miettien edelleen.
— Minä, — älkää minulle vihoitelko, — en tunne halua ollenkaan tulla paksunahkaiseksi, enkä antautua noin epäkiitolliseen tehtävään. —
Mutta Gusthan seisoikin tuolla puolen juopaa varmana, huolettomana, eksymättömänä, luottaen omaan tahtoonsa.
— Minä en halua ollenkaan. — Milada näki mielikuvituksessaan, millä kasvonilmeellä Gust sen kirjoitti.