— Häpeä, Pystan, huusi Nelly ankarana unkarilaiselle…
— Pitäähän hänenkin saada, likka pahan, vastasi unkarilainen raa'asti heiluttaen naisen käsilaukkua naismaisesti sormuksilla pyntätyllä kädellään.
Jylisevällä äänellä huusi äskeinen vanhahko mies: — Lisl… Jukravita, minä tahdon Lislin. —
— Lapseni, Orelille ei saa enää antaa väkijuomia. Hänellä näyttää olevan heikko pää, sanoi Spizzari Miladalle ohimennen.
Keskiyön aikana tuli kaksi herraa saliin. Spizzari otti heidät itse vastaan syvästi kumartaen.
Vanhempi herra kurotti Spizzarille sormenpäänsä sillä harvinaisella toveruudella, jota ylhäisöön kuuluvat henkilöt osottavat tällaisissa paikoissa. Äkkiä kasvanut, pitkä nuorukainen kapeine, ohuine kasvoineen, jotka ilmaisivat vanhaa aatelirotua, liikkui hämillään vanhemman toverinsa seurassa nojatuolien, pöytien ja ilotyttöjen ohi, heiluen kuin tanssikoulussa.
— Olkaa hyvä ja istukaa ikkunan ääreen, ohjasi heitä Nelly katsellen nuorukaista äidillisen tarkkaavilla silmäyksillä. — Olkaa hyvä, lapseni, palvelkaa herroja hyvin, — sanoi hän Miladalle ja merkitsevällä katseella tokasi hän nuorukaiselle, joka heti lensi punaiseksi:
— Minulla on paljon hyvää varastossani, — viiniä — luonnollisesti — ja samalla Spizzari hävisi.
— Katso, tuo nainen tuolla vilttihatussa on neiti Gellner. — Hyvät ihmiset, miten hän on vajonnut alas.
— Hänen isänsä oli hovineuvos…