Se oli Fiina.—
TAUBE.
Ja löylytti meitä pahanpäiväisesti.—Pyysimme anteeksi, että olimme erehtyneet, mutta hän sanoi, että poliisin on vangittava kaikki, jotka häiritsevät kunnollisten ihmisten yörauhaa, ett'ei enää ole kainoinkaan nainen suojattu. Kaikki eivät siinä huoneessa olleet kuitenkaan yhtä kainoja, sillä näin minä ovenraosta ainakin yhden naisen paljaat sääret.
LIISI.
Se nainen oli Heinoskrämpän nuori vaimo.
TAUBE.
Fiina, se vanha kaappi sekoitti oluet ja viinat yhteen.—Puhui Sigridistä ja vankilasta ja veljensä avioliitosta ja Laitiskasta ja veljen murhasta ja isän juoppoudesta,—jonka jälkeen eräs mieshahmo uhkasi meitä revolverilla ja akka heitti vettä perässämme sitä parhain tuoksuvinta.—ikkunoihin ilmestyi naamoja, luullen meitä kai salapoliiseiksi tahi murtovarkaiksi.—Me peräydyimme hyvässä järjestyksessä, astuimme issikkaan ja rupesimme miettimään uutta sotajuonta.—Silloin eräs pieni tyttö huusi: päivää—joka huuto kaikui kuin apujoukon huuto voitetuille. Se oli—Rosa—ketterä laihasäärinen otus, joka aina vilkasi kamarin ovesta, kun toi olutta Alman kyökkiin.—Hän sanoi, että asuitte täällä, vaan neuvoi ensin Liisin luo, sillä hänen tädillään ei ole vakituisia hyyryläisiä.— Ymmärsimme yskän—etsimme mylady Liisin ja hänen gouvernanttinsa. Ja nyt olemme täällä.—
NANNA.
Joku kolkuttaa! (Annette ulos).