MIKKO.
Aivan oikein—siis yhdentekevää, missä ikävystyy.—Nyt se paratiisin ovi aukee, jossa Eevalla on kretonginen bebepuku yllä ja tiedon puun hedelmä Bolls'in muodossa houkuttelee.—Tämä on melkein traagillista. —(menevät).
13:as KOHT.
OSKAR (yksin laulaa).
Man känner ju lite hvar, hur det frestar ibland.—(kolkuttaa Alman ovelle) Alma, avaa kultaseni! Minä rakastan sinua!—Minä vien sinut hienoon salonkiin—siellä on elämä kuin silkkiä—me rakastamme toisiamme—emmekä välitä sydämettömistä isännistä.—Minä olen rikas. —Minulla on sata markkaa palkkaa kuussa.—Ja minä pidän sinua kuin tyttiä sylissä—sinä olet niin pehmeä ja lämmin—(kaatuu portaitten viereen). Uh!—Siellä oli vettä—atshii—haisee hevoselle— ptyh!—Se ei maistukaan sampanjalta.—Sinä et ole vielä palannut kotiin, mutta minä odotan sinua tässä, vaikka koko yön.—Minua nukuttaa vaan niin hitosti.—(aivastaa). Se ei ole otökolonnia!
(Esirippu).
Toinen Näytös.
Laitisen kamari. Kapea, pitkulainen, pimeä ja matala huone. Päässä ikkuna, sen alla ruokapöytä. Vasemmalla perällä ovi, kolme porrasta ylempänä kuin lattia, ovesta näkyy kellarikäytävä, jossa on laudoista tehtyjä puuhuoneaitauksia. Oikealla kakluunihella ja ruokakaappi tyhjennetyistä tavaralaatikoista. Oikealla sänky, jossa Laitinen nukkuu humalaisena, ikkunan ja rampin välissä on sänky, jossa nukkuu Oskar. Perällä sänky. Keskellä lattiaa sijoja, joilla ovat nukkuneet Selim ja Rosa ja joilla vielä nukkuvat Allan ja Henna. Sigrid pukeutuu. Perimmässä sängyssä nukkuu Saima. Kätkyessä Lilli.
1:nen KOHT.
(Sanni neuloo, Oskar kääntelee sängyssä).