Tuo tyttö on haaveileva, on lukenut pari pahaa romaania.—Minä en pidä uudenaikaisista romaaneista, ne ovat huonommat kuin muut, sillä ne ovat kuvastavinaan todellisuutta, vaan ovat päin helkkaria. Olet oppinut pari pahaa fraasia, että elämän pitää elää loppuun asti itsenäisesti, individuaalisesti. Ei se luonnista!
BIRGER.
Jatka jatka—
B:STRÅLE.
Sinä olet tuon tytön kutsunut konserttiin, sinä olet puhunut hänen kanssaan ihmiselämästä, kuinka sinä et tahdo mennä naimisiin, sillä kaikki sinun vertaisesi naiset ovat turhamaisia, kunnianhimoisia, ne pyydystelevät sinua, sillä sinä olet lahjakas, olet hyvää sukuperää, olet tulevaisuuden mies, lääkäri on aina hyvä aviomiehen kandidaatti— ja että sinä—jatkanko—rakastat vain intelligenttejä ja siveitä naisia—
BIRGER.
Sinä Bergenstråle puhut noin. Ja minulle—
B:STRÅLE.
Minä! Sillä minä olen rehellinen mies. Minä olen elänyt pahasti, mutta minä en puhu rakkaudesta sellaisille tytöille, joita ei naida, vaan joita ei myöskään osteta. Minä en voi tarjota vaimolleni suurenmoista rakkautta, mutta minä menen naimisiin sellaisen naisen kanssa, joka on saman maaperän kasvi kuin minä, joka on tottunut ottamaan elämän semmoisenaan kuin se on. Hän ei pyydä muuta rakkautta kuin mitä minä hyvinkasvatettuna, suopeana, pohjaltani hyvin selväpiirteisenä miehenä —mitä tunteisiin tulee—voin hänelle tarjota, sillä minä en ole koskaan liian syvästi likaan tarttunut, ettei se pesussa poistuisi, mutta en liian innokkaasti tartu uusiin aatteisiin, jotka hajottavat ympäristönsä.—Maljasi!