Ja siitä leikistä sai Olli sellaisen opetuksen, ett'ei hän sitä koskaan unhoittanut. Jos tuli joskus tarve, niin oli hän valmis nyrkillä ratkaisemaan asiansa, vaikka kenenki kanssa. Kerskaten puheli hän silloin: Lapsi kasvaa, hammas karkenee; en minä pelkää ketään.
Monta asiaa olisi vielä tältä Ollin karku-reisulta puhuttavana, vaan koska ne eivät ole erittäin merkillisimpiä, kuin muittenkaan miero-poikain asiat; ja kosk'ei Ollin pokka-pöydästäkään tullut mitään, niin emme viitsi joutavilla asioilla venyttää aikaamme, vaan kiirehdimme pää-seikkoja tarkastamaan.
III.
"Kylä-hyvä jättäminen, koti-huono muistaminen".
Sananlasku.
Ollin äiti itki itkemistään sillä ajalla, kun Ollilla oli hauska maailmalla. Emo-paha kyseli ja tiedusteli kaikilta, joita tapasi, josko olivat nähneet hänen poikaansa. Kirkolla kyseli hän kirkkoväeltä; ja jopa onnistui hänen saada eräänä pyhänä jotenkin tarkat tiedot Ollin ölo-paikasta. Silloin ei äiti-raiskalla ollut enään aikaa viivytellä, vaan hän lähtee etsimään kadonnuttansa. Naapurein käskee hän sanoa "kiveen-kovaan", ukollensa, ett'ei hän saa lähteä kotoa lasten luota ennen, kuin hän tulee takaisin.
Ja "Matti-suutarin" täytyi totella "punttiin ja prikkuun" rakkaan "mamman ortelia", vaikka olikin luvannut Mäkelään sillä viikolla neulomaan. Hän istui pienoisten kanssa ja odotteli, kun "hepo kesää" rakastensa palajamista.
Mutta "mamma" etsei poikaansa, ja höpisi itseksensä: "'etsikäät, niin te löydätte'; niin pitää minunkin".
Ja olisittepahan ollut näkemässä sitä pitkää naamaa, jolla Olli katseli äitiään, kun tapasivat toisensa, niin naurasittepa luulen vieläkin.
Olli oli juuri parhaillaan aikamoisessa tappelun-nujussa "kylän kakarain" kanssa, kun äiti ilmestyi paikalle juuri, kuin "pilvistä pudonnut", ja kraappasi Ollia tukasta kiini, ja sanoi: