ERÄS VANHA ROUVA.
Luulin kuulleheni minä tuolla vanhain herrain juttelevan siitä, ettei ensi yönä nuotanveto maittaisikaan, niinkuin aina ennen. Oisinkohan liian utelias kysyessäin, mikä tuohon mahtais olla perimmäinen syy ja este? — Kulkee täällä siitä kummat huhut.
OLAUS H.
Pohjatuuli, myrsky, kuulettehan, se se kalamiehet jätti maihin. Ja se sama tuuli meidät viepi, meren virmain ratsuin ajelohon.
ROUVA
Eikö peloita tuo meri teitä?
OLAUS H.
Eihän toki, maalla ehkä joskus. — Maissa meidän merenkyntäjien koskaan ei oo hyvä kauan olla. Tapa voijolaisten tuo on vanha: purjehtia, milloin vain on tuulta. oisin mieluummin — ja mieluisimmin, yön kun mustan halki myrsky vyöryy.
RITARI MAX (eräs vöiolainen, innostuen edellisestä:)
Yli senkin, milloin päälliköllä laivassansa maalta saatu heila. Silloin laivat jumalaisin siivin lentävät kuin hurjat myrskyn henget. Ilotulet syttyy, räiskyy, sammuu. Huuto, laulut kaikuu yli laivain. Aaltoin mellastuksen takaa viimein punaisena aamukylvystänsä nousee päivä, vanha Ikitaatto, hymyellen poikasilleen meille, purppuroiden maan, mi pilven lailla aalloist' ylenevi: Voionmaamme.