Hyi on noidanraato, sika sinä! — Annoit lyödä itses kaikkein nähden!
Huomattua heti jälkeen juostiin, mutta hyvän pohjatuulen viemät voiolaiset Airistolla kiisi Valtiasmeren ulapoita kohti. Pelkään, että joku noidan juoni sotkenut on tässä kaikki langat, ellei sitten itse pirulainen. — Noita karkoittakoon toisen noidan! Piru karkoittakoon toisen Pirun!
Isävainajani kertoi kerran vanhan jutun Pirun apajasta, jossa nuottaa vetämässä käydään.
Siinä lähistöllä oli Piru ennen asustanut, kertoi isä. (Piru sekä Kuokkinaiset aina Ruissalon on yhdess' omistaneet.)
(Nauraa.)
Ontto tammi siellä ylempänä Pirun asuntona oli ollut. Siitä rantaan polku vei, se näkyy vielä nytkin. Sitä pitkin Piru kävi aina vettä noutamassa.
Sattui: nuottamiehet nuotiolla siinä kalasoppaa kerran keitti. Metsän pimennosta tuli Piru, tulen ääreen kyykkysilleen kävi, katsoi miesten poreilevaan pataan. Kysyi: "Kerinkö ma?" Miehet vastanneet ei ensin mitään. Kysyi toisen kerran, kolmannenkin.
Vastas miehet: "Keri!" Kohta piru ketterästi juoksi rantaan, miesten nuottavenehille. Miehet söivät soppansa ja sitten nuotionsa ääreen nukahtivat.
Syksykesän pitkä, musta yöhyt päättyi viimein, sitten päivä nousi. Miehet nuottavenheillensä riensi vetääksensä aamuapajansa. — Mutta mitä venheestään he löysi? Nuottaa ei; sen sijaan kolme kerää.
Piru, jos sa vielä täällä asut, ja jos ystävyytes Kuokkinaisiin vielä säilynyt on puolestasi, kuule tämä iltarukouksein: Aivoni ja aivoituksenikin on kuin märkä nuotta tyhjin perin vedettynä viime apajastaan. Tule, Piru, kysy multa: "Kerinkö ma?"