Hän tarttui vasemmalla kädellään Kallua niskasta kiinni, painoi pään entistäkin kumarampaan ja löi Kallua solmuruoskalla harteihin kymmenkunta kertaa ja kysyi: "Joko riittää luettelon lukeminen?! Vai ei vielä!" ja iski taas kymmenkunta kertaa ja kysyi uudestaan:
— Jokohan alat puhua!? Sanohan nyt omasta suustasi, minkälaista tavaraa sinä varastit suolalaivasta sillä aikaa, kun tullimies, tämä Hemma, makasi humalassa kajuutassa?! Minä olen nyt kahteen kertaan lukenut sinun selkääsi tämän luettelon. Pitääkö minun vielä jatkaa? No!
— Hemma on vikapää kaikkeen!
— Mihin kaikkeen?!
— Jos ei Hemma olisi maannut humalassa, en minäkään olisi joutunut menemään sinne laivaan. Hemmassa kaikki syy on!
— Minä en nyt kysele, kuka on syyllinen, vaan mitä suolalaivan tavaraa sinulla on?
Vallesmanni istui jälleen tuolillaan, kynä paperilla, valmiina kirjoittamaan. Ruoska oli valmiina pöydän kulmalla.
Kallu istui myös jälleen entisessä asennossaan, liivisillään. Hän katseli vallesmannin kynänvarren yläpäähän molemmat silmänsä karsaina ja alkoi:
— Saraimessa on vokkaraakapurje ja molemmat vokkamärssypurjeet. Ranta-aitassa on isoraakapurje ja isot märssyt. Ei minulla muita purjeita ole, vaikka kuoliaaksi ruoskisit! Saatana!!
— Älä kiroile!