— Oletteko te ihan varma siitä?
— Ihan varma.
— Voisitte vannoa sen?
— Milloin hyvänsä!
— Vannoa sen?
— Vaikka vannoakin! Vaikka vannoakin!
— Teidän valallenne en minä anna mitään arvoa! Kuuletteko! Enkä teidän puheillenne! Ennen maailma synnyttää märehtivän kärpäsen, kuin totuuden puheen teidän suuhunne! Vaikka nyt — luultavasti sinne keittiöön kuului, mitä täällä äsken tapahtui perämiehelle — vaikka te nyt olettekin valallanne peruuttanut kaikki ilmiantonne perämiehen suhteen, ette te sillä ole pelastanut nahkaanne. Riisukaapa takkinne! No niin. Tuonne noin sohvalle voitte sen asettaa siksi aikaa, perämiehen takin viereen. — No niin. Seisokaapa nyt hiljaa vähän aikaa!
Ruoskan siimat vingahtelivat taas ilmassa. Hemma sai iskuja harteisiinsa ja myös käsilleen, joilla hän koetteli estää iskuja. Erään sivalluksen hän sai poskelleen, koettaessaan väistää iskua kumartamalla äkkiä alas. Täsmälleen kymmenen ruoskan iskua sai Hemma. Sitten istuutui Markus jälleen, asetti ruoskan pöydän kulmalle ja sytytti sammuneen sikarinsa ja veti monta savua, ennenkuin alkoi jutella Hemmalle.
— No niin. Ehkä käytte taas istumaan. — Perämiestä vastaan ei nosteta mitään juttua — vai mitä?
— Niin — no — mitäs jutun nostamista siinä on, kun ei hän kerran ole tehnyt mitään rikostakaan.