Se on nyt kulkenut sivutuulta, jolloinka länteen painuvan päivän säteet heijastuivat purjeista ja tekivät ne hohtavan valkeiksi ja juuri sillä hetkellä hän sen älysi. Yhä vielä hohtavat purjeet valkeina, mutta nyt alkavat tummeta, muuttua sinisen harmaiksi. Jahti näyttää nyt purjehtivan myötäistä, Hetken perästä alkaa taas purje paistaa valkealta. Äsken kulki jahti oikealle, etelään, nyt se kulkee vasemmalle, pohjoiseen, kääntyy päin tuulta ja alkaa taas mennä etelään.
Merkillistä!
Jahti näyttää kulkevan ohjaamattomana.
Luotsipaikalta on nähtävästi jo ennen häntä huomattu tuo harhailija, koska parhaillaan luotsivene purjehtii ulos satamasta ja ohjaa kohti harhailijaa, joka on kaukana, monien kilometrien päässä idän alla. Kuluu tunnin verran, ennenkuin luotsivene on sen luona. Sen jälkeen alkaa hiljainen luoviminen satamaa kohti. Sekä luotsivene että jahti luovivat hyvin heikossa tuulessa. Ne pääsevät satamaan vasta aamupuolella yötä. Aamukahvia tuodessaan on Miinalla täydet tiedot asiasta:
Lähelle tultuaan olivat luotsit tunteneet jahdin: "Tämähän on meidän saaren vallesmannin jahti, mutta missäs perämies on?", olivat kysyneet, mutta kun pääsivät jahdin luo ja menivät siihen sisään, niin löysivät Kallunkin: Hän makasi humalassa ohjauspaikan pohjalla. Kallu oli purjehtinut toista vuorokautta ja juonut paluumatkallaan kaikki pullot tyhjiksi. Luotsit olivat tuoneet jahdin satamaan, panneet sen ankkuriin, käärineet purjeet ja saaneet Kallun sen verran hereille, että hän kykeni astumaan jollaan, mutta ei kyennyt mitään selvittämään eikä edes kävelemään kotiinsa makaamaan — sinne oli oman saraimensa seinustalle, varjopuolelle, pilvekseen, tupertunut ja makaa kuulema siellä vieläkin, vaikka päivä on jo korkealla.
Niin oli Miina kertonut ja synkkänä oli Markus kuunnellut ja heti kahvin juotuaan oli hän kirjoittanut perämiehelle erokirjan. Sitten oli käynyt tavanmukaisella uinnillaan, syönyt aamiaista ja lähtenyt kävelemään pitkin Rantakujaa, joka kulkee ohi perämiehen saraimen. Omin silmin oli Markus nähnyt, kuinka Kallu veteli unta saraimen seinustalla kellon käydessä jo yhtätoista. Siinä oli paljon katselijoita, lapsia, naisia, miehiä. Toisia tuli, toisia meni. Ei viitsinyt Markus kauan siinä seisoa, vaan läksi kotiinsa. Miinan mukana lähetti Markus Kallun vaimolle sanan, että Kallun on tultava vallesmannin puheille heti kun kotiinsa ilmaantuu.
Kello kolme iltapäivällä seisoi Kallu vallesmannin edessä kurjan näköisenä, silmät pöhöttyneinä ja pää kipeänä.
— Sinulla on ollut pitkä matka, Kallu?, sanoi vallesmanni.
— Hullustihan sen kävi — tämän matkan kanssa.
— Ja tästä saat sinä tervetuliaisia!