KOULUMESTARI.
Markuksen saarelaiskesät olivat hauskoja, mutta levottomia. Hän nimittäin pelkäsi tarkastusta, sillä hänen arkistonsa ja kansliansa ei ollut koskaan niin järjestyksessä, että olisi hyvällä mielellä voinut ottaa vastaan tarkastajan. Kun syksy saapui, poistui häneltä tämä pelko, sillä hän tiesi, että mitä pimeämmäksi ja myrskyisemmäksi aika muuttuu, sitä vähemmän on pelkoa, että maakunnan hallituksesta kukaan voi lähteä hänen piiriinsä tarkastusmatkalle. Niitä tehtiin vain kesällä. Eräänäkin kesänä, Markuksen odottamatta, oli jo aamulla varhain satamaan ankkuroinut valtion laiva ja maihin oli kaloja ostamassa käyneen kokin mukana tullut tieto, että laivassa on korkeita isäntiä, itse maakuntavanhin seurueineen tarkastusmatkalla, mutta että isännät nukkuvat vielä. Rannassa oli sattumalta myös Kallu ja hän läksi heti viemään tätä tietoa vallesmannille.
Vallesmannilassakos kiire alkoi.
Kallu harjasi vallesmannin paraatipukua pihalla ja kiilloitti sitten hänen kenkänsä.
Markus itse ajoi partaansa ja välillä sydän kurkussa avasi milloin tilikirjansa, milloin päiväkirjansa ja havaitsi, ettei kumpikaan ole kunnossa.
Hän sekoitti partasaippuaa, saippuoi osan partaansa ja taas tarkasteli papereitaan.
Ei mitään ennätä enää korjata!
Menisi vähintään kaksi päivää ennenkuin kirjat olisivat edes välttävässä kunnossa — ja nyt ovat tarkastajat täällä viimeistään puolen tunnin perästä!
Markus kiroili laiminlyötyjä pitkiä kesäpäiviä ja pitkiä talvikuukausia!
Hän päätti tästedes tehdä joka päivä työtä!