Koulumestari oli nauranut, kun oli kuullut näistä suunnitelmista. Oli nimittänyt niitä hulluiksi. "Sinä olit vielä viime talvena viisas mies ja nyt olet noin sekaisin!", oli koulumestari sanonut ja sylkäissyt ja julistanut Markuksen joko viisaaksi suuruudenhulluksi tai narriksi, tai mieheksi, jolta rakkaus on vienyt kaikki hyvät lahjat, joilla Luoja aina siunaa oikeaa virkamiestä: arvostelukyvyn, paikallisaistin, nopean käsityksen, tilannetajun, ja mitä lienee luetellut kaikilla sormillaan. Siihen oli Markus sanonut: "Tämä on minun asiani, eikä sinun", johon koulumestari oli vastannut: "Niin onkin — Jumala paratkoon! — ja siitä syystä en minä tahdo olla mukana häpeässä, joka sitä asiaa seuraa! Tämä ei ole virka-asia! Tämä on sinun yksityisasiasi!"
* * * * *
Pienimpiä seikkoja myöten oli Markuksen suhtautuminen piirinsä asioihin muuttunut. Hän kiinnitti nykyään huomionsa seikkoihin, joita ei ollut hän, eikä kukaan aikaisemmistakaan vallesmanneista katsonut miksikään.
Eräänä aamuna kun Martta, jonka asunto oli aivan rannimmaisessa talossa — vain Rantakuja erotti sen saraimista ja valkamista — sanoi Markukselle: "Sinä et usko miten paha löyhkä nousee noista valkamista helteisinä päivinä!", läksi Markus heti perämiehen kanssa tutkimaan asiaa ja havaitsi, että valkamissa on suuret joukot kalojen sisälmyksiä, suljuja, mätänemässä ja että löyhkä lähtee niistä. Vielä samana päivänä sai perämies naulata kujien kulmiin kaiken kansan luettavaksi vallesmannin ankarat määräykset, että "lain uhalla on suljut soudettavat vähintäin puolen kilometrin päähän rannasta, tai muuten hävitettävä". Sama julistus sisälsi ohjeita muidenkin epämiellyttävien, tauteja levittävien hajujen poistamiseksi kylästä.
Myöskin omasta ulkoasustaan alkoi Markus huolehtia enemmän kuin ennen. Tähän asti oli hän muun muassa ajanut partansa vain pari kertaa viikossa, talvisin joskus vain kerran viikossa. Nyt alkukesästä rupesi hän ajamaan partaansa kolme, neljä kertaa viikossa, säännöttömästi.
Miina oli tehnyt näiden parranajojen suhteen omia huomioitaan.
Hän havaitsi, että jos vallesmanni ajaa partansa, tulee Martta-neiti sinä päivänä vallesmannilaan, tai menee vallesmanni Martta-neiden kanssa sinä päivänä jonnekin purjehtimaan, tai muualle.
Kun siis vallesmanni taas tilasi Miinalta kuumaa parranajovettä, ei Miina malttanut olla sanomatta: "Martta-neidenköhän vuoksi sitä taas meillä noin putsataan — niin varmaan!", ja se kiukutti Markusta, etenkin kun tuo sama lausuttiin joka kerta samanlaisella ivan väreellä. Tästä syystä hän rupesi ajamaan partaansa joka aamu, sekä päätti niin jatkaa talvellakin.
Perämies sen sijaan oli hyvin tyytyväinen uusiin oloihin.
Hänen työnsä lisääntyi kyllä moninkertaisesti.